web stats
slideshow
Antero Leppänen

Muualla verkossa

151124 Lukujen maailma (SSS 24.11.2015)

24.11.2015 Lukujen maailma

Vanhan ja erittäin kuluneen vitsin mukaan ihmiset voidaan jakaa kolmeen ryhmään: Osa on sellaisia, jotka osaavat laskea, ja sitten on niitä, jotka eivät osaa. Kaikkien ei tarvitsekaan hallita matematiikkaa, mutta laskuopin soveltaminen arjessa kuuluu kansalaisen perustaitoihin. Hyvä kysymys on, kuinka pitkälle pelkkä laskuoppi sitten riittää meille syötettyjen talouslukujen ymmärtämisessä.

Sipilän hallitus on käsitellyt menoleikkausten miljardeja kuin jonglööri: ilmassa niitä näyttää olevan useita, mutta käsissä ne vain käväisevät. Kun SSS-trion soten varjossa tekemät lehmänkaupat tulivat julki, saatiin havaita, että luvuilla viisi, kaksitoista ja kahdensantoista ei ollut mitään eroa.
Hallitus väittää, että se pystyy saamaan aikaiseksi kolmen miljardin menoleikkauksen vuoteen 2029 mennessä vaikka itsehallintoalueiden määräksi iltalypsyllä tuli 18. Ei tuon yhtälön ymmärtämiseen riitä laskuoppi eikä matematiikkakaan, aimo annos lapsenuskoa siihen tarvitaan. Itse ainakin olin ymmärtänyt, että leikattavalla eurosummalla olisi jokin kytkös alueiden lukumäärään.
Lujalle luottamukselle hallitukseen perustuu sekin näkemys, että tämän ratkaisun myötä hallintohimmelit tulevat saamaan huutia. Suhmuroinnin syvin olemus on selkeimmin ollut havaittavissa Pihlajalinnan osakekurssin nousussa. Yritys on yksi Suomen johtavista yksityisistä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottajista.

Maan hallitus aloitti ainakin omasta mielestään jäntevästi ja päättäväisesti. Sipilän kakkarasta vedettiin suuret sekä pienet linjat ja ”uudistamisprosessille” laadittiin prosessikaavio sekä tarkka aikataulu. Sitten hallituksen pitikin ottaa taka-askelia, kun kaksi kätilöä ja eläkeläisrintama laittoivat kolmikon perumaan tehtyjä linjauksia. Hallituksen jämäkkyys olikin äkkiä kuin katoavaa kansanperinnettä. Positiivista tietenkin aina on, jos huonoista tavoitteista luovutaan. Uskottavuus kuitenkin horjuu, kun kiveen hakatut näkemykset muuttuvat kädenkäänteessä.

Täällä Salossa kaupunginhallituksen enemmistö eli seiska puolestaan sipilöi koulukysymyksessä. Se hyväksyi parissakin eri äänestyksessä kaupunginjohtajan esityksen kolmen koulun sulkemisesta mutta päätti lopulta puoli tuntia ennen valtuuston kokouksen alkua (16.11.) perua sille tekemänsä lakkauttamisesitykset.
Hallituksen puheenjohtaja perusteli muuttunutta näkemystä sillä, että hallitus oli saanut uusia laskelmia. Tosiasia kuitenkin on, että ainoa muuttunut luku oli nähtävissä poliittista painetta osoittavasta barometristä.
Tämä juonenkuljetus oli todiste siitä, että politiikassa suuret luvut helposti jäävät pienten varjoon: hallituksen enemmistö oli hirttämässä itseään 0,22 prosentin menoleikkaukseen. Perumispäätöksellään se pyllisti rumasti sille osalle äänestäjiä, joka janoaa - verisiäkin – leikkauksia. Kulisseissa käyty koulukeskustelu syvensi kokoomuksen kahtiajakautumista. Sen valtuustoryhmä on kuluvan kauden aikana pienentynyt jo kahdella, mutta vielä on 1½ vuotta aikaa vaaleihin.

Kaupunginhallituksessa äänestykset ovat viime aikoina päättyneet 7-6, eikä kysymys ole sattumasta. Juuri tällä hetkellä hallitus on jakaantunut kahteen leiriin. Rintamalinja perustuu kyllä joiltakin osin poliittisiin näkemyseroihin, mutta vähemmistöä on varmaan hitsannut yhteen valtuuston puheenjohtajuuden siirtyminen keskustalle kesken kauden. Ilmeisesti jotkin muutkin kuin demarit olivat sitä mieltä, että nuijan ei olisi pitänyt mennä Elovaaran mukana.

Uutiset Salo.fi

Terveyspalveluiden hallinnon yhteystiedot

The post Terveyspalveluiden hallinnon yhteystiedot appeared first on Salo.

Lue lisää »

Uutiset Demokraatti.fi

Kuka Helsinkiä johtaa?

Helsingin kaupungin palkanmaksuongelmat ovat olleet otsikoissa jo useamman kuukauden ajan. On surullista, miten välinpitämättömästi niin pormestari Juhana...

Lue lisää »

Viro poistaa Neuvostoliiton muistomerkit pois julkisilta paikoilta – ”Venäjä käy kansanmurhanomaista sotaa Ukrainaa vastaan”

Viron hallitus on päättänyt poistaa Neuvostoliiton muistomerkit pois julkisilta paikoilta ympäri Viroa. Asiasta kertoivat Viron pääministeri Kaja Kallas...

Lue lisää »