web stats
slideshow
Antero Leppänen

Muualla verkossa

152904 Vaalikohmelosta toipuminen vaatii aikaa (SSS 29.4.2015)

Vaalikohmelosta toipuminen vaatii aikaa
Kansa on puhunut, ja meillä on uusi eduskunta. Sen raikkauden määrittely on kiinni arvioijan poliittisesta klyyvarista. Demokratia toteutui, mutta nukkuvia ei kuitenkaan saatu herätettyä. Jonkinlaisena demokratiavajeena voitaneen pitää sitä, että kolme äänioikeutettua kymmenestä jätti taas osallistumatta viimeiseen ja ainoan oikean tuloksen antavaan mielipidekyselyyn. Äänestämisestä on ilmeisesti pysyvästi tullut hyvätuloisten, ylempien toimihenkilöiden ja maatalousväestön harrastus.
Vaalitulos oli yksiselitteinen tuomio kokoomuksen ja SDP:n johtamalle hallitukselle. Päähallituspuolueet saivat ääniä vain kaikkein uskollisimmilta peruskannattajilta, jotka eivät mitään muuta puoluetta ehkä äänestäisikään.
Suurimmiksi puolueiksi kansa valitsi keskustan ja perussuomalaiset, mikä tarkoittaa arvokonservatismin nousua päätöksenteon pohjaksi: Molemmat puoluejohtajat pitävät uskontoakin näkyvästi esillä. Teoriassa on mahdollista, että ”takiaispuolueen” Päivi Räsänen kasvattaa uskonnollisten suuntausten määrän uudessa hallituksessa kolmeen.

Vain yltiöpositiivinen kommentaattori voisi pokkana esittää, että tässä tuloksessa on kokoomuksen ja demareiden uuden nousun alku. Jutta Urpilainen ja Antti Rinne tekivät eduskuntaryhmässä heti kaikkensa, jotta puolueen kannatusviisari ei vain alkaisi kääntyä koilliseen.
Ryhmäpuheenjohtajan valintaan liittyneiden koukeroiden ruotiminen julkisuudessa oli erittäin huono aloitus vaalitappion kärsineeltä ja uutta kautta aloittavalta puolueelta. Torin pikkuparlamenteissa hymistiin vahingoniloisesti: Ensin on oma etu, vasta sen jälkeen on puolueen ja isänmaan vuoro.   

SDP:n kannatus eduskuntavaaleissa on nyt kaksi kertaa peräkkäin jäänyt alle 20 prosentin, eikä synkän tunnelin päässä näy muuta kajastusta kuin vastaantulevan junan valot. Aivan liian usein julkisuudessa demarien alamäki kuitataan yhdellä huitaisulla: Forssan ohjelma vuodelta 1903 on toteutunut. Ehkäpä ilmiö on kuitenkin hieman monisyisempi, vaikka sen analysointi ei noin 80 prosenttia äänestäjistä hetkautakaan.

Päällimmäisinä mieleen tulevat seuraavat selittävät tekijät: globalisaatio, pitkittynyt ja krooniseksi muuttunut talouslama, elinkeinorakenteen romahdusmainen muuttuminen, yksilöllisyyden korostuminen, maahanmuuton ja laman yhteisvaikutus sekä karismaattisen johtajan puuttuminen.
On päivänselvää, että ympäristötekijät ovat täysin samat kaikille puolueille, mutta ”perintötekijät” ovat syynä siihen, että toiset altistuvat niiden haittavaikutuksille herkemmin kuin jotkut muut.
  
SDP vaihtoi puheenjohtajaa viime vuonna tiukan äänestyksen jälkeen. Eduskuntavaalit osoittivat, että sillä lääkkeellä syöksykierre ei oiennut. Vaalivoittajien kannatus perustuu suurelta osalta puheenjohtajien persoonaan, henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Jutta Urpilainen ja Antti Rinne ovat varmasti hyviä ihmisiä ja ammattitaitoisia poliitikkoja, mutta tosiasia kuitenkin on, että heistä ei ollut eikä ole SDP:n kannatuksen nostajiksi. Miten tehtävään istuisi esimerkiksi nuori nainen Sanna Marin, nuorehko mies Antti Lindtman tai mediaosaaja Timo Harakka?

Kuntavaalit ovat kahden vuoden kuluttua. Niiden siirtyminen vuoden 2016 lokakuusta vuoden 2017 huhtikuuhun on paikallisen kokoomuksen ja demareiden mielestä nyt varmaan hyvä juttu. Kaksi vuotta antaa ainakin teoriassa mahdollisuuden toipua vaalikohmelosta, oikaista rivit ja kiillottaa julkisivua. Tehtävä on välttämättömämpi ja samalla vaikeampi kokoomukselle kuin SDP:lle, mutta se onkin taas oma juttunsa.




Uutiset Salo.fi

Terveyspalveluiden hallinnon yhteystiedot

The post Terveyspalveluiden hallinnon yhteystiedot appeared first on Salo.

Lue lisää »

Uutiset Demokraatti.fi

THL: Lihavuus lisääntyy yhä

Suomalaisten riskitekijät useille kansantaudeille ovat vähentyneet 20 vuoden ajan, mutta lihavuus kuitenkin yhä lisääntyy, tiedottaa Terveyden ja...

Lue lisää »

Pekka Haavisto venäläisturisteista: Nopeaa ratkaisua ei ole – ”Mutta viisumeita voidaan vähentää”

Hallitus on kokoontunut iltakouluun keskustelemaan venäläisten viisumien kohtalosta. Asiasta on puhuttu ja kohistu pitkin kesää. Hallituksen iltakoulussa...

Lue lisää »