web stats
slideshow
Antero Leppänen

Muualla verkossa

140401 Korppusodasta lapsilisätaistoon (SSS 01.04.2014)

Urho Kekkonen nimitti heinäkuussa 1970 viiden puolueen hallituksen. Viisikon vetäjäksi tuli Ahti Karjalainen, mutta hän sai jo maaliskuussa 1971 huomata kabinettinsa muuttuneen kvartetiksi. Vasemmistoliiton edeltäjä SKDL lähti nimittäin hallituksesta ovet paukkuen, koska enemmistö oli purkanut eräiden leipomotuotteiden hintasäännöstelyn. Poliittisessa historiassa tapahtuma kulkee korppusodan nimellä. UKK antoi keskustan, demareiden, liberaalien ja RKP:n jatkaa puoli vuotta mutta pakotti pääministerin jättämään eronpyynnön lokakuussa 1971.
Lähes päivälleen 43 vuotta myöhemmin vasemmistoliitto lähti hallituksesta, koska sen mielestä enemmistö oli jälleen tekemässä vähävaraisten kannalta karmeita leikkauksia. Nyt ei ole ollut kyse korppusodasta vaan lapsilisätaistosta. Tässä yhteydessä on kuitenkin hyvä muistaa, että ei noin kahdeksan euron leikkaus lapsiperheiltä aivan kaikkea sentään vie. Jäljelle jäävät vielä esimerkiksi neuvolapalvelut, vanhempainloma, hoitovapaa, kotihoidon tuki, päivähoito, peruskoulu, kouluruoka sekä kouluterveydenhoito. Kaikki on suhteellista, sanoi yksi kivi eli Einstein.

Kyllähän tämä on herkullinen välikysymyksen paikka. Oppositio voi jopa uskoa saavansa ymmärrystä myös hallituspuolueilta. Enemmistöhallituksen tuki eduskunnassa on 112 kansanedustajan varassa. Hallituksen enemmistöllä pelisilmä petti pahasti, kun se lähti suunnittelemaan 110 miljoonaa euroa tuottavaa lapsilisäleikkausta valtion noin 54 miljardin euron menoihin. Ajattelun poliittinen järkevyys on verrattavissa avotulen sytyttämiseen kulopalovaroituksen aikana. Karjalaisen kakkoshallitus kaatui korppusodassa, voisiko Kataisen ykkönen tuupertua lapsilisätaistossa.

On mielenkiintoista, että kaikki puolueet olivat herttaisen yksimielisiä sote-uudistuksesta, joka sentään on kymmenien miljoonien arvoinen savotta.  Sitten 0,2 prosentin osuus valtion budjetista saa yhden jos toisenkin kansan edustajan (ei kirjoitusvirhe) nousemaan barrikadeille. Tässä on kysymys samasta ilmiöstä kuin kerran eräässä kirjastolautakunnassa. Esityslistalla oli kaksi asiaa: miljoonan euron perusparannus ja paperikassin hinnan määrääminen. Kokous kesti kaksi tuntia; ensimmäinen asia hyväksyttiin yksimielisesti keskusteluitta alle minuutissa, jälkimmäisessä ratkaisu syntyi pitkän keskustelun ja kolmen äänestyksen jälkeen.

Hallitus ja eduskunta tulevat jatkossakin tekemään päätöksiä, joiden vuoksi osa kansalaisista on valmis repimään ihokkaansa. Jatkuvaa parranpärinää aiheuttavat kansanedustajien palkkiot ja niiden korotukset. Palkkion suuruuteen en puutu viiden metrin seipäälläkään mutta muistutan, että kansanedustajat eivät itse päätä korotuksista. Asia on palkkiotoimikunnan kädessä. Sen kolme jäsentä ovat Jouni Ekuri, Seppo Junttila ja Riitta-Leena Paunio. Ekuri on eläkkeellä oleva työmarkkinajohtaja, Junttila eläkkeellä oleva STTK:n pääsihteeri ja Paunio eläkkeellä oleva eduskunnan oikeusasiamies.

Maaliskuun alussa kansanedustajien palkkioihin tuli sama korotus kuin kaikille työtekijöille eli 20 euroa kuukaudessa. Edellisen kerran palkkioita korotettiin keväällä 2011. Työnantajat ovat sitä mieltä, että työntekijöiden palkkojen pitäisi perustua henkilökohtaiseen osaamiseen. Kansanedustajat voisivat toimia päänavaajina: alimmalla tasolla olisivat omakuvan (selfien) lähettelijät ja ylimmällä ulkopolitiikan ymmärtäjät ja tekijät.









Uutiset Salo.fi

Terveyspalveluiden hallinnon yhteystiedot

The post Terveyspalveluiden hallinnon yhteystiedot appeared first on Salo.

Lue lisää »

Uutiset Demokraatti.fi

THL: Lihavuus lisääntyy yhä

Suomalaisten riskitekijät useille kansantaudeille ovat vähentyneet 20 vuoden ajan, mutta lihavuus kuitenkin yhä lisääntyy, tiedottaa Terveyden ja...

Lue lisää »

Pekka Haavisto venäläisturisteista: Nopeaa ratkaisua ei ole – ”Mutta viisumeita voidaan vähentää”

Hallitus on kokoontunut iltakouluun keskustelemaan venäläisten viisumien kohtalosta. Asiasta on puhuttu ja kohistu pitkin kesää. Hallituksen iltakoulussa...

Lue lisää »