web stats
slideshow
Antero Leppänen

Muualla verkossa

130609 Swapin ja shortin maailma (SSS-kolumni 09.06.2013)


”Suomi solmi tuottojenvaihtosopimuksen, prosenttiswapin, jossa nimensä mukaisesti Suomi maksaa kreikkalaispankeille prosenttiosuuden saamistaan pääomatuloista. Kreikkalaispankit puolestaan maksavat Suomelle oman prosenttiosuutensa synteettisestä Kreikka-short-järjestelystä. Siinä ydin.”
Sitaatti on perussuomalaisten puoluetukirahoilla maksamasta koko etusivun ilmoituksesta valtakunnan laajalevikkisimmässä sanomalehdessä (HS 2.6.). Lainauksesta ei mielestäni ota selvää sen enempää Enolan Erkki kuin Muurlan mummokaan.

Perussuomalaisen liturgian yksi perusjalka on pelottelu EU-möröllä, joka on vienyt Suomi-neidon neitsyyden. Sen mukaista on väittää, että Suomella ei ole mitään vakuuksia Kreikan lainalle. Aivan yhtä lailla voisin pilkkua puolittaen esittää osakehuoneistossa asuvan valehtelevan, jos hän väittää asunnon olevan hänen. Hän omistaa näet vain osakkeet, jotka oikeuttavat huoneiston hallintaan.
Kun asia on yksinkertainen ja sellainen, josta monella on omakohtaista kokemusta, hiustenhalkominen ja sanoilla leikittely huomataan välittömästi. Mitä vaikeammasta asiasta on kysymys, sitä helpommin pelottelu ja epävarmuuden kylväminen uppoavat kuulijakuntaan. Vakuusasiassa kannattaisi kuunnella herkemmällä korvalla esimerkiksi Sixten Korkmania ja Martti Hetemäkeä, jotka ovat todenneet, että turvallisella tilillä Suomella on vakuutena lähes miljardi euroa.

Perussuomalaiset saavuttivat EU-vastaisuudella voiton viime eduskuntavaaleissa. Siksi on ymmärrettävää, että puolue pyrkii kynsin ja hampain pitämään kiinni saavuttamastaan asemasta ja sen pohjana olevasta politiikasta. Hyväksyttävää minusta ei ole, että se tehdään keinolla millä hyvänsä. Pilkkua ei pidä puolittaa niin innokkaasti, että kokonaisuus ja jopa totuus hämärtyy.
Keskustan Juha Sipilä on syntyään Vetelin mies. Hänen nousunsa suomalaisten ”suosikkivävynä” gallupkärkeen on kuitenkin ollut rakettimaisen nopea, mikä on perussuomalaisille - ja ennen muuta Timo Soinille – sangen katkeraa kalkkia.
Puolue (PS) ei vaalien jälkeen halunnut lähteä hallitusvastuuseen vaan päätti jäädä paikoilleen lihomaan kuin sohvaperuna. Kaksi vuotta Timo Soini on käyttänyt olkaimien läpsyttelyyn ja hallituksen sekä pienimmän oppositiopuolueen piikittelyyn. Perussuomalaisen politiikan levy on mennyt puhki, koska neula on jauhanut samaa uraa eikä sieltä hevillä pois nousekaan.

Välttämätön mutta ei kuitenkaan riittävä edellytys soinilaisten kannatuksen pysyvyydelle on epävarmuuden jatkuminen euroalueella. Perussuomalaiset eivät muuten ole sanallakaan maininneet, että EU-jäsenyyden ja yhteisen valuutan avulla Suomi on saattanut säästää lainanhoitokustannuksissa jopa 50 miljardia euroa eli yhden vuosibudjetin verran.
Heidän kritiikkinsä ei suuntaudu myöskään Irlantiin, jonka avustamiseen ilman vakuuksia Kiviniemen hallitus osallistui. Irlanti ei olisi tarvinnut köyhäinapua, koska sen hallussa on Euroopan ennätys yhteisöveron alhaisuudessa: 12,5 prosenttia. Nyt saarivaltio on vielä paljastunut veroparatiisiksikin.

Viime torstaina (5.6.) Timo Soini esitteli julkaisua Euro vai ei. Siinä Suomen eroa yhteisvaluutasta pohtivat kirjoittajat Toimi Kankaanniemestä Matti Putkosen kautta Esko Seppäseen. Soini totesi, että kirjan tekstien perusteella pitäisi erota, mutta puolue ei tee sellaista esitystä, koska sen voimat eivät ratkaisuun asti riitä. Aamen.


Uutiset Salo.fi

Terveyspalveluiden hallinnon yhteystiedot

The post Terveyspalveluiden hallinnon yhteystiedot appeared first on Salo.

Lue lisää »

Uutiset Demokraatti.fi

Salman Rushdie on tajuissaan ja puhuu selkeästi

Perjantaina puukotettu kirjailija Salman Rushdie on tajuissaan ja puhuu selkeästi artikuloiden. Asiasta kertoi puukotuksesta käynnistettyä rikostutkimusta...

Lue lisää »

Tutkija yllättyi perussuomalaisten ohjelmasta – ”Puolue on liikkunut kaikkein jyrkimmältä EU-kriittiseltä kannalta pragmaattisempaan suuntaan”

Kun Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä sai etukäteen luettavakseen perussuomalaisten tuoreen ulko- ja...

Lue lisää »