web stats
slideshow
Antero Leppänen

Muualla verkossa

091212 Toivon taksvärkki

Toivon taksvärkki

Matti Ranin teki ehkä parhaan elokuvaroolinsa lammasmaisena rovasti Salpakarina, jota voimakastahtoinen ja tekopyhä ruustinna pompotti halunsa mukaan; pisti tämän viemään Jussi Koskelalta maita ja vaatimaan yhä useampia taksvärkkipäiviä pappilan hyväksi.
Tragikomiikka syntyi siitä, kun ruustinna saneli rovastille vaatimuksensa ja laittoi jopa ”lapun luukulle”, kun aviomies kerran uskalsi puolella sanalla asettua vastahankaan. Koskelan Jussille rovasti sitten esitti vaimonsa vaatimukset kirkkoneuvoston päätöksinä. Hykerryttävän sattuvaa!

Nuo muistikuvat nousivat mieleeni viime maanantain valtuustossa, kun kuuntelin oikeistoystävien linjauksia. Kokoomus on tietysti oikeassa siinä, että kuntataloudessa henkilöstömenot ovat suurin yksittäinen kuluerä. Sehän ei ole poliittinen näkemys vaan fakta. Poliitiikka taas alkaa siitä, mitä johtopäätöksiä tosiasiasta tehdään. Kokoomuksessa ei olla ymmärtävinään sitä, että kunta ei voi keskittyä tekemään vain sitä, mikä tuottaa voittoa; myymään vettä ja kaukolämpöä.

Nyt kun oikealla ilmeisesti jotenkin on sisäistetty se, että säästäminen vaihtamalla lomaraha vapaaseen ei - käytännön syistä - onnistu päiväkodeissa, kouluissa, terveyskeskuksessa eikä vanhainkodeissa, kokoomus on lähtenyt kyykytyksen tielle. Marjatta Hyttinen esitti ensin valtuustossa ja sitten SSS:ssa, että kaikkien työntekijöiden tulisi tehdä ainakin yksi taksvärkkipäivä vuodessa.  
Koskelan Jussi sai kokea, että ruustinnan tarpeet ja Koskelan torpan taksvärkkipäivien lisääntyminen kulkivat yhtä jalkaa. Jäljet pelottavat.

Toinen kokoomuslainen valtuutettu taas toisti ja toistaa varmaan jatkossakin uudelleen ja uudelleen teesiään siitä, että Salon henkilöstön tulee suostua palkkojen leikkauksiin, koska yksityiset yritykset joutuvat irtisanomaan ja lomauttamaan työntekijöitään.
Tätä logiikkaa minä en millään ymmärrä. Mikään teollisuusyritys ei saisi lisää tilauksia, vaikka Salon koko henkilöstö olisi kuukauden, kaksi tai kuusi kuukautta pakkolomalla. Kokoomus vaatii julkiselta sektorilta solidaarisuutta, vaikka se muulloin onkin heille poliittinen kirosana.

Salon vanhassa valtuustossa kuuntelin kahdeksan vuotta Kokoomuksen jorinoita siitä, miten demarit ovat tuhlanneet/tuhlaavat kaupungin varat, vaikka valtuustossa koko ajan oli porvarienemmistö. Samoja epä-älyllisiä heittoja Hyttinen viljelee edelleen sekä valtuustossa että paikallislehdessä. Viime maanantain kokouksessa hän jopa menetti malttinsa ja kutsui meitä alhaisiksi. Että tällaisia veijareita meillä Salon valtuustossa on.
En voi muuta kuin nauraa, kun varapuheenjohtaja väittää, että 23 demaria vie 75-paikkaista valtuustoa kuin litran mittaa. Ollaan me aika mahtavia: yksi demari vastaa vähintään kolmea porvaria! Tai sitten tämä on kokoomusvoimin rakennettua poliittista teatteria, jonka ymmärtämiseen älyllinen kapasiteettini ei riitä.


____________________________

P.S. Hyväntahtoisuus ja lammasmaisuus ovat aina vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden syntymisen välttämättömiä edellytyksiä.

Uutiset Salo.fi

Tietoa koronavirustilanteesta

Lue lisää »

Salon kaupungin toimenpiteet valtioneuvoston uusien koronasuositusten johdosta

Lue lisää »

Uutiset Demokraatti.fi

THL: Suomessa on todettu 20 uutta koronavirustartuntaa

Suomessa on todettu 20 uutta koronavirustartuntaa vuorokauden aikana, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Varmistettuja tautitapauksia on todettu...

Lue lisää »

Kansanedustaja arvostelee VM:n esitystä: ”Tuntuu kohtuuttomalta, että juuri kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttamisesta halutaan leikata”

SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen on huolissaan valtiovarainministeriön budjettiesityksessä väläytetystä 127 miljoonan euron leikkauksesta...

Lue lisää »