web stats
slideshow
Antero Leppänen

Muualla verkossa

091206 Puhe Salon sankarihaudalla

Aivan aluksi haluan kertoa, että olen saanut tämän kunniatehtävän, koska Salon Seudun Rintamaveteraanien puheenjohtaja Aarne Sinivaara on tänään poissa paikkakunnalta.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvät kuulijat!

Marraskuun 30. päivänä 70 vuotta sitten Suomi joutui mukaan suursotaan ja taisteli nuo kuuluisat Talvisodan 105 päivää yksin suurta naapurimaata vastaan. Usein puhutaan Talvisodan ihmeestä, koska Suomi pystyi saamaan torjuntavoiton. Toisena ihmeenä voidaan pitää sitä, että suomalaiset puolustivat yhdessä, vaikka kansalaissodan haavat eivät vielä olleet arpeutuneet.
Suomi oli Talvisodan syttyessä ollut itsenäinen vain kahden vuosikymmenen ajan, eikä irtautuminen entisestä emämaasta suinkaan tapahtunut rauhanomaisesti vaan erittäin verisesti. Sekä 70 vuotta sitten alkanut Talvisota että 92 vuoden takaiset itsenäistymiseen liittyneet tapahtumat tuntuvat kaukaisilta, eikä meidän siksi aina ole helppoa asettua tuon ajan suomalaisten asemaan. Kuitenkin jokaista aikakautta ja historiallista tapahtumaa tulisi pyrkiä tarkastelemaan senaikaisesta eikä tämän päivän näkökulmasta.

Suomi oli vuodesta 1939 alkaen sotatilassa noin viisi vuotta, ja tappiot oli raskaat. Kun sota päättyi, rintamalta palaavia odottivat siviiliarjen ja yksilötason murheet. Vaikka rauha oli saavutettu, sodan seuraukset olivat kauan kansalaisten rasitteena. Oman maan jälleenrakentamisen lisäksi oli maksettava raskaat sotakorvaukset ja sallittava valvontakomission oleskelu maassa.

Itse olen syntynyt seitsemän vuotta sodan päättymisen jälkeen. Ajallinen välimatka on yhtä lyhyt kuin tästä päivästä euron käyttöönottoon. Muistan miten lapsuudessani  sukulaisvierailujen aikana yhä uudelleen käytiin läpi kahden sankarivainaja-enoni kaatumiset. Sukulaisteni surutyö kesti yhden sukupolven ajan. Luulen kuitenkin, että sodan kokeneiden tunnot ja tuskat ovat kollektiivikokemuksena siirtyneet meidän päiviimme asti.

Arvoisat kuulijat!

Suhtautuminen Suomen käymiin sotiin ja sotaveteraaneihin on eri vuosikymmeniä heilahdellut laidasta laitaan. Jokainen sukupolvi maassamme on ainakin tähän asti asemoinut itsensä suhteessa Talvi- ja jatkosotaan. 1960-lukua veteraanit eivät muista lämmöllä, mikä on ymmärrettävää. Tämän päivän yhteiskunnallisessa keskustelussa taas on se ikävä piirre, että jotkut käyttävät veteraaniasiaa omien itsekkäiden pyrkimystensä välikappaleena. En pidä sopivana sitäkään, että käsite Talvisodan henki vedetään päivänkohtaiseen talouspoliittiseen väittelyyn.

Kiistämätön tosiasia on, että veteraanien rivistöt harvenevat vauhdilla, sillä nuorimmatkin heistä ovat syntyneet 1920-luvulla. Kaikki me tiedämme, että kovin montaa vuotta sodan käyneet veteraanit eivät enää jaksa hakeutua kuntoutukseen. On siis korkea aika - jopa yhdestoista hetki - käyttää kerätyt varat siihen, mihin ne on tarkoitettu.  
Suomi ei ole ollut sodassa yli 60 vuoteen, josta kiitos kuuluu kulloisellekin vuosikymmenen ylimmälle poliittiselle johdolle, jota myös herraonneksi kutsutaan.
Presidentti Paasikivi opetti kansaa hyväksymään Suomen geopoliittisen aseman. Vaikka maailma ympärillämme on muuttunut vallankumouksellisesti, ei tuota viisautta ole syytä aliarvioida vielä tänäänkään.

Kunnioitetut  veteraanit!

Haluan kiittää teitä maamme puolustamisesta sekä panoksestanne Suomen rakentamisessa sodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Me nuoremmat sukupolvet olemme saaneet arvokkaan ennakkoperinnön, josta tulemme parhaan kykymme mukaan huolehtimaan.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Uutiset Salo.fi

Tietoa koronavirustilanteesta

Lue lisää »

Salon kaupungin toimenpiteet valtioneuvoston uusien koronasuositusten johdosta

Lue lisää »

Uutiset Demokraatti.fi

THL: Suomessa on todettu 20 uutta koronavirustartuntaa

Suomessa on todettu 20 uutta koronavirustartuntaa vuorokauden aikana, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Varmistettuja tautitapauksia on todettu...

Lue lisää »

Kansanedustaja arvostelee VM:n esitystä: ”Tuntuu kohtuuttomalta, että juuri kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttamisesta halutaan leikata”

SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen on huolissaan valtiovarainministeriön budjettiesityksessä väläytetystä 127 miljoonan euron leikkauksesta...

Lue lisää »