web stats
slideshow
Antero Leppänen

Muualla verkossa

090629 Karkaako mopo hallituksen käsistä

Karkaako mopo hallituksen käsistä?

Kaupunginhallitus nosti esimiestason palkkoja 1.9.2009 alkaen. Sitä päätöstä hallituksen jäsenet ovat – omien sanojensa mukaan - katuneet katkerasti. Korotukset olivat tuntuvia, enimmillään saattoi palkka nousta yli 2000 euroa kuussa eli lastentarhanopettajan tehtäväkohtaisen kuukausiansion verran. Hallituksessa istuvat ovat joutuneet vastailemaan ainakin seuraaviin kysymyksiin:

Miksi 50 esimiehen palkka piti nostaa, vaikka ensin piti tehdä Työn Vaativuuden Arviointi? Miksi muun henkilöstön pitää odottaa harmonisointia kuin lapsi joulua, vaikka palkkojen synkronoiminen piti tapahtua 1.1.2009 alkaen? Kuinka paljon on niitä esimiehiä, joiden palkka ei noussut 1.9.2009, eikä heille kuitenkaan tehty TVA:a? Tilanne on ollut koko vuoden alun ollut se, että palkkaansa jotenkin tyytyväisiä on noin 50 ja tyytymättömiä tai erittäin tyytymättömiä noin 3000!

Usein saa kuulla, että ei pidä katsoa menneeseen vaan suunnata silmät tulevaisuuteen. Tuon hokeman ärsyttämänä luon nyt katseeni edessäni avautuvaan ja toivon hallituksen tänään vihdoinkin tekevän päätöksen palkkaharmonisoinnista. Toivon myös, että hallitus tekee linjauksensa yhdistymissopimuksen mukaisesti. Ilmassa on valitettavasti merkkejä siitä, että hallituksen enemmistö on valmis käyttämään sopimuspaperia paikkojen pyyhkimiseen.

Arto Koski kirjasi sopimukseen yksiselitteisesti, että vuodesta 2011 alkaen samasta tehtävästä maksetaan samaa tehtäväkohtaista palkkaa. Jos siis henkilö A tänään saa samasta tehtävästä 100 euroa pienempää tehtäväkohtaista palkkaa kuin henkilö B, eroa kurotaan ensin 40 eurolla ja sitten kahtena seuraavana vuonna 30 euroa. Se on siinä, ja pulinat pois!

Mikäli hallitus ei tänään päätä käyttää ”porkkanarahaa” yhdistymissopimuksen mukaisesti eli miljoonaa tänä vuonna ja 750.000 kahtena seuraavana vuonna, henkilöstö tulee pitämään sitä avoimena sodanjulistuksena. Asia tullaan puimaan leivättömän pöydän ääressä. Henkilöstö ei uhoa vaan harrastaa pelkästään sopimuksen sisälukua.
_____________________________

P.S. Tuntemattoman Honkajokea mukaillen: Älä salli hallituksen enemmistön enää lyödä päätään salolaiseen mäntyyn!

Uutiset Salo.fi

Tietoa koronavirustilanteesta

Lue lisää »

Salon kaupungin toimenpiteet valtioneuvoston uusien koronasuositusten johdosta

Lue lisää »

Uutiset Demokraatti.fi

Sanna Marin korosti satakuntalaisille puoluekokousedustajille ohjelmatyötä, luottamusta ja työelämän laatukysymyksiä

Satakunnan sosialidemokraattien puoluekokousryhmä piti lauantaiaamuna 15.8.20202 Vanhankylän työväentalolla viimeisen ryhmäkokouksensa ennen viikon...

Lue lisää »

THL: Suomessa on todettu 20 uutta koronavirustartuntaa

Suomessa on todettu 20 uutta koronavirustartuntaa vuorokauden aikana, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Varmistettuja tautitapauksia on todettu...

Lue lisää »