web stats
slideshow
Antero Leppänen

Muualla verkossa

Joulukuu 2021

16.1.2021 Puskaradiosta

Kävin jälleen Salon Seudun Puskaradiossa. Laitoin sinne saman kirjoituksen, jolla eilen päivitin blogiani. Pari kommenttiakin laittaen seurasin myös keskustelua persujen aluevaalien keskeisimpänä pitämästä teemasta, joka on bensanhinta. Polttomoottori- ja äijäpuolueelle se sopii kuin nyrkki silmään.

Sain kirjoitukseeni jopa yhden pitkän kommentin. Tänään laitoin siksi seuraavan vastineen:
Putin haikailee entisiä aikoja sekä rajoja. Hänen mielestään Neuvostoliiton hajoaminen oli suuri katastrofi. Putinin tavoitetta ei voi hyväksyä, mutta ei ole pahaksi katsella Euroopan karttaa esimerkiksi vuodelta 1990. Silloin Baltian maat ja valtiot Puolasta pohjoisessa Romaniaan etelässä muodostivat Neuvostoliiton läntisen rajapuskurin. Tänään se on Naton itäinen puskuri. Nykytilanne ei tietenkään oikeuta Venäjää palauttamaan etupiiriään, mutta kehottihan Paasikivikin katsomaan rajakysymystämme myös naapurin puolelta aitaa.

Kun Putin nyt pullistelee, monet meillä toimivat juuri kuten hän toivoo: antavat valtaa pelolle. Heidän mielestään jäsenhakemus Natoon pitäisi laatia tässä ja nyt, ennen kuin heräämme kasakan nauruun. Laajasti meillä arvostettu Mika Aaltola on sitä mieltä, että nykyisen ulkopoliittisen tilanteen – status quon - säilyttäminen on järkevin ratkaisu. Keskustelua ulkopolitiikasta vapaassa maassa ei pidä tietenkään tukahduttaa. Nyt vain on niin, että sitä niin kovasti haluavat kuuluvat vielä perustamattomaan pro-Nato liikkeeseen.

Perussuomalaisten tammivaalien kampanjoinnista on hävinnyt häpy sekä tolkku. Vai onko niin, että eivät ne ole voineet kadota, koska niitä ei koskaan ole ollutkaan? Kun puolue sote-vaaleissa kalastelee bensanhinnalla lauseella Äänestä bensanhinnan korottajat pihalle, se ei riko mitään lasikattoa, vaan menee läpi lattiasta.

Puskaradiossa persukuoron lauluja antaumuksella veisaa Salon yrittäjien puheenjohtajakin. Hän väittää nykyhallituksen olevan syypää korkeaan bensanhintaamme, vaikka nousu johtuu lähinnä nousseesta öljynhinnasta maailmanmarkkinoilla. Nykyhallitus on korottanut polttoaineveroa elokuussa 2020. Kyllä yrittäjien nokkamiehen tulisi asemansa vuoksi pidättäytyä valheellisen propagandan välittämisestä. Sillä ei ole väliä, onko hänen toimintansa tahallista tai tuottamuksellista.

Olen muuten ollut havaitsevinani, että persut eivät enää raivoisasti vastusta sähköautoja. Näin varmaan siksi, että puolueessa on havahduttu polttomoottoriautojen valmistamisen loppumiseen. On tajuttu, että puolue on tapellut tuulimyllyjä vastaan. Nyt on menossa viimeinen taisto bensa- ja dieselautojen puolesta, tosin väärällä foorumilla.
________________________________
P.S. Vaalislogan: keskusta – se kotimainen. Kokoomuksen lisäksi siis persutkin ovat menneet kepulaisten ihon alle.


14.1.2021 Nato – kokoomuksen otan

Viime aikoina kokoomus on valtakunnan median ja varsinkin iltapäivälehtien lehtien tukemana jaksanut kritisoida hallitusta eli käytännössä pääministeriä johtajuuden puutteesta koronan hoitamisessa. Kritiikki uppoaa kansalaisiin, vaikka se kohdistuu lähinnä niihin asioihin, jotka eivät ole hallituksen toimivallassa.  

Kun Venäjä on ajanut tilanteen Ukrainan rajalla sodan partaalle, kokoomus on meillä vaatinut keskustelua Natoon liittymisestä. Puolue on halunnut pelotellut kansaa sillä, että Suomi ei voisi tehdä omaa päätöstään jäsenyyden hakemisesta suvereenisti.
Venäjän ulkoministeri Lavrov on kuitenkin vahvistanut tiedotustilaisuudessaan YLE:n toimittajalle Venäjän entisen kannan, että Suomi toimii asiassa tietenkin täysin suvereenisti.
Yksi asia on hyvä pitää mielessä: Venäjä pysyy naapurinamme. Ja Nato-intoilijoilta haluan kysyä, olisiko Suomi todellakin turvallisempi paikka, jos nykyinen itärajamme olisikin Venäjän ja Naton välinen raja.

USA:n ulkoministeri Blinken on tv-haastattelussa antanut ymmärtää, että Suomi haluaa liittyä Natoon. Perustuslain mukaan tasavallan presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa . . . . . . yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Pisteet ovat minun, mutta sanoma on Sauli Niinistön.
Eikö ulkopolitiikan johtajamme olisi pitänyt tulistua Blinkenin lausunnon johdosta? Eikö hän anna maailmalle aivan väärän kuvan linjastamme, joka on kirjattu ulkopoliittiseen selontekoon? Miksi tasavallan presidentti on hiljaa? Onneksi meillä on ulkoministeri, joka on selväsanaisesti kertonut Suomen linjasta ja oikaissut väärän tiedon. Elämme hirmuisia aikoja.
______________________________________
P.S. Petteri Orpon uho Nato-jäsenyyden hakemisesta tässä ja nyt ei ole isänmaallisuutta vaan räikeää sisäpolitiikkaa ulkopolitiikan kustannuksella.


12.1.2022 Korutonta kertomaa

Perussuomalaisten entistä puheenjohtajaa Jussi Halla-ahoa on pidetty tiedemiesmäisen analyyttisenä ja verbaalisena poliitikkona. Joskus hänelle on kuitenkin sattunut melkoisia tahattomia lipsahduksia. Yksi sellainen on lausunto perussuomalaisista: ”Meillä kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa.”

Muistin oitis tuon arvion, kun tänään luin Helsingin Sanomista korutonta kertomaa rikossyytteitä saaneista aluevaaliehdokkaista. Asiaa käsiteltiin koko maan tasolla ja diskreetisti; ei menty lukujen taakse, ei mitään nimiä eikä edes sitä, missä kyseiset henkilöt ovat ehdokkaana. Oman alueen ehdokkaiden taustoista emme siis saaneet tietää mitään. Huomattakoon, että kyse ei siis ollut tuomion vaan syytteen saaneista. Tarkastelujakso oli runsaan viiden vuoden mittainen, alkaen vuoden 2017 kuntavaalista.

Lehti oli käynyt läpi kaikkien, eli 10 584 aluevaaliehdokkaan taustat, ja tulos oli perussuomalaisten osalta tyrmäävä. Syytteen saaneiden osuus puolueen ehdokkaista oli 6,3 prosenttia. Syytteiden ja syytteitä saaneiden lukumäärä ei ollut sama johtuen siitä, että jotkut olivat saaneet useampia syytteitä. Mutta joka tapauksessa persut vei ykköspaikan selvällä marginaalilla. Muiden puolueiden prosenttiosuudet vaihtelivat kolmen ja vajaan prosentin välillä. Merkillepantavaa tai sitten mielenkiintoinen sattuma oli, että kaikkein puhtaimmat jauhot löytyivät RKP:n, vihreiden ja SDP:n eli perussuomalaisten inhokkien pusseista.

Eikä tuossa vielä kaikki. Syytteet oli eritelty rikoslajeittain. Pahoinpitelyiden osuus oli suurin, ja niistä 44 prosenttia oli toimitettu haasteina perussuomalaisille. Vertailun vuoksi todetaan, että perussuomalaisten osuus on vain 16 prosenttia isojen puolueiden aluevaaliehdokkaiden määrästä. Perussuomalaiset nillittävät, että heitä syytetään ja jopa tuomitaan kiihottamisesta jotakin kansanryhmää vastaan. Tämän päivän datan mukaan tuo on kyllä yksi puolueen lempilajeista, mutta siltikin pahoinpitelyt vetävät pidemmän korren.

Toinen, edellistä liippaava uutinen saatiin eilen. Korkein oikeus on hylännyt toimittaja Johanna Vehkoon kahdessa alemmassa oikeusasteessa saaman tuomion kunnianloukkauksesta. Korkein oikeus linjasi, että toimittajalla oli oikeus julkisesti nimittää Junes Lokkaa natsipelleksi ja rasistiksi, koska Lokka oli poliitikkona käyttäytynyt Vehkoon käyttämien nimitysten mukaisesti. Nyt varmasti persut alkavat inttää, että myös sellaiset sanat kuin mamu, mutakuono ja neekeri täytyy hyväksyä julkisessa keskustelussa.

Voisin kuvitella, että persut ovat Hesarin luettuaan repineet ihokkaitaan. Riikka Purra ei kuitenkaan ole asiasta twiitannut, vaikka hän käyttää päivittäin tuota mediaa kuin ripulista kärsivä toilettia. Aivan viime aikoina Purra on keskittynyt valittamaan sitä, että hänen puolueensa ei ole saanut paneeleissa tarpeeksi puheaikaa. Näin itse Jani Mäkelän esiintymisen televisiossa jokin aika sitten. Eipä ollut miehellä juurikaan sanottavaa, eikä hän siksi puheenvuoroja pyydellytkään.
_________________________________________
P.S. Ano Turtiaisen koti(kunta) on 30 kilometrin päässä lapsuuden maisemastani. Aivan riittämätön turvaväli.


8.1.2022 Palautetta kolumnistani

Viime keskiviikkona Salon Seudun Sanomissa julkaistiin kolumnini Talous on politiikkaa. Jussi Uotilta tänään saamastani vastineesta kävi ilmi, että kirjoitukseni oli pilannut hänen loppiaisensa. Uoti lähti liikkeelle persoonastani ja oli oikeassa: meillä on täysin erilaiset henkilöhistoriat ja elämänpolut.

Tässä palautteen palautteessa johtotähtenä on, että minulla ei ole mitään selittelemistä siitä, mitä olen pari päivää sitten kirjoittanut. Koska Jussi Uoti oli nähnyt vaivaa ja laatinut pitkän kirjoituksen, muutama pointti siitä lienee kuitenkin paikallaan.
Uotin mielipide, että talous on politiikkaa vain sosialismissa, on ajatuksena - kauniisti ilmaistuna - omaperäinen. Talous ei hänestä ole politiikkaa markkinataloudessa, koska se ei sitä ole. Peruste on yhtä persoonallinen kuin itse väitekin. Tosiasia kuitenkin on, että talouspolitiikkaa harjoitetaan kaikissa talousjärjestelmissä USA:sta Kiinaan.
Suomessa kaikilla puolueillakin on oma talousohjelmansa, jota  mielellään ja avoimesti halutaan esitellä. Talouspolitiikka ei siis ole sosialismin tuote eikä väline. Vai onko kokoomus aivan sosialisoitunut?

Jussi Uoti viittaa vastineessaan Talouselämän julkaisemaan Economist-lehden kirjoitukseen, josta myös IS on kertonut. Jutussa oli vertailtu 23 rikkaan maan taloudellista suorituskykyä pandemia-aikana. ”Suomen talous kaukana kärkisijoista rikkaiden maiden vertailussa – muut Pohjoismaat loistavat”, otsikoi Ilta-Sanomat.
Viiden talousindikaattorin perusteella oli laadittu paremmuusjärjestys, jossa Suomi saavutti 12. sijan. Edelle kirivät sellaisetkin ”rikkaat” maat kuin Chile, Slovenia ja Puola. Kansainvälinen valuuttarahasto puolestaan on listannut 20 rikkainta maata, eikä siitä trioa löydy. Siellä on kuitenkin Saksa, joka Uotin siteeraamassa jutussa hävisi Suomellekin.

Kirjoittajaa sieppasivat esittämäni tilastokeskuksen faktat valtionvelan lisääntymisestä aikoina, jolloin kokoomus oli hallituksessa, eli vuodesta 1987 lähtien yhtäjaksoisesti aina Marinin hallituksen nimittämiseen asti yhtä vaalikautta lukuun ottamatta. Uotin mielestä olin noukkinut tarkoitushakuisesti lukuja, jotka vääristelivät totuutta. Häneltä jäi vahingossa tai tarkoituksella huomaamatta, että esitin velkamäärän prosentuaalisen kasvun vuosina 1987-2019. Aloitin siitä, kun kokoomus pääsi 20 oppositiovuoden jälkeen hallitukseen ja lopetin siihen, kun Sipilän hallitus kaatui. Ei viestintuojaa sovi ampua, vaikka viesti olisikin epämiellyttävä kuulla.
_______________________________
P.S. Talouden alijäämä pienenee voimakkaasti vuosina 2021-2023, ja velan suhde bruttokansantuotteeseen laskee. (VM)


5.1.2022 Talous on politiikkaa

Rahamarkkinat ja niiden toiminta ovat tavallisten tallaajien käsityskyvyn ulkopuolella. Voimme kuitenkin antaa tuon vajavaisuuden itsellemme anteeksi ja lohduttautua sillä, että eivät ne ole asiantuntijoidenkaan hallinnassa. Kun meteorologit ennustavat tuuletonta säätä Länsi-Suomeen huomiseksi, voimme olla varmoja, että mikään myrsky ei meitä silloin uhkaa. Taloustieteilijät sen sijaan joutuvat aivan liian usein turvautumaan ärsyttävään jälkiviisauteen selitellessään, miksi (maailman)talouden hurrikaani taas pääsi yllättämään heidät niin sanotusti housut kintuissa.  

Kun psykologiaa opiskellut kollegani näki hyvässä järjestyksessä olevan työpöytäni, hän katsoi aiheelliseksi valistaa minua ”aivan yleisellä tasolla” persoonaani viittaamatta: Moni pitää tavaransa ojennuksessa, koska se antaa harhaisen käsityksen, että koko elämä on omissa hyppysissä ja kunnossa. Edellä kerrottu tulee usein mieleen, kun seuraan uutisointia tulevasta talouskehityksestä, jota on laadittu Suomen Pankin ja lukuisten tutkimuslaitosten arvioiden perusteella. Inflaatiota ja bruttokansantuotetta ennustellaan desimaalin tarkkuudella.
Unohdetaan Mauno Koiviston ohje, jonka mukaan desimaalipilkusta oikealla olevalla numerolla ei siinä kuuluisassa isossa kuvassa ole mitään merkitystä. Lausuntojaan jakavat kai arvelevat eksaktien lukujen antavan kansalle sellaisen kuvan, että asiantuntijat osaavat aina tulkita talouden ennusmerkkejä yhtä tarkasti kuin mestarisuunnistaja karttamerkkejä.

Pandemian alkaessa maamme talousviisaat loivat kauhukuvia siitä, miten Suomen talous sukeltaa niin syvälle, että sieltä nouseminen tapahtuu valtaisan konkurssiaallon kautta, ja toipuminen vie tosi, tosi, tosi kauan. Nyt voimme iloita siitä, että sukellus oli Ruotsiinkin verrattuna maltillinen, konkursseja ei tullut normaaliaikoja enempää, vienti vetää, työpaikat ovat lisääntyneet ja työllisyysaste on jo nyt korkeampi kuin edellisen hallituksen aikana. Johtopäätös tuosta: taloudella pelottelu on politiikkaa ja nykypolitiikka lähes pelkkää taloutta.  

Kokoomus jätettiin hallituksen ulkopuolelle kesällä 2019. Sen hampaissa on siitä asti ollut hallituksen talouspolitiikka yleensä ja erityisesti sen lainanotto. Kokoomuksessa ollaan sitä mieltä, että puolueella on kanttia olla kriittinen, koska se talouspuolueena on aina ollut huolissaan lainanotosta.
Holkerin hallituksen aloittaessa vuonna 1987 valtionvelka oli 14,5 prosenttia suhteutettuna BKT:een. Vuonna 2003, jolloin kokoomus siirtyi neljäksi vuodeksi oppositioon, lukema oli 41,7. Kokoomuksen oppositiokaudella velan määrä laski 30 prosenttiin mutta nousi vuoteen 2019 mennessä taas 44,2 prosenttiin. Nuo luvut eivät ole politiikkaa vaan tilastokeskuksen statistiikkaa.  

Helsingin Sanomissa toimittaja Marko Junkkarikin kirjoitti jouluaattona, että Suomi velkaantui vauhdilla silloinkin, kun kokoomus oli vallassa. Siksi hänen mielestään velkapuheet näyttävätkin nyt olevan lähinnä pelkkää poliittista retoriikkaa. Viime vuoden lopulla nähtiin, että kokoomuksen piikittely, jota Junkkari kutsuu retoriikaksi, on mennyt hyvin syvälle Annika Saarikon ihon alle.
_____________________________________
P.S. Julkaistu tänään Salon Seudun Sanomissa


3.1.2022 Jälkeisiä

Jari Tervo oli yksi Uutisvuodon kolmesta helmestä. Hän teki myös hyvän dokkarin Kekkosesta. Olen pitänyt hänen kolumneistaan Hesarissa. Hänen romaaninsa ovat minulta jääneet kesken tai kokonaan lukematta. Tervon nimeä kantava YLE:n Kylmän sodan Suomi ansaitsee mielestäni arvosanaksi korkeintaan seiskan. Oppilaiden mielestä se ymmärtääkseni oli hyvä numero Leppäseltä. Arvosteluasteikkoni on devalvoitunut.

Talvi- ja jatkosodan jälkeen Suomi eli lähes neljäkymmentä vuotta suomettuneena. Se tarkoitti Suomen harjoittamaa itsesensuuria ja rähmälläänoloa Neuvostoliiton, suuren itäisen naapurin edessä. Tosiasioita ei ole syytä lähteä kieltämään. Tervon dokkaria kritisoin kuitenkin siitä, että siinä suruttomasti otetaan kantaa 1970-luvun Suomeen ilman historiallista perspektiiviä. On kuin likinäköinen ilman laseja tihrustaisi kauas.

Fakta on, että Suomi noin 40 vuoden ajan nuoli Neuvostoliittoa ja sen johtajia. On kuitenkin syytä kysyä, miten meillä menisi nyt, jos Suomen päämiehet olisivat avoimesti arvostelleet itäisen naapurinmaan johtoa tai sen tekemisiä? Mikä olisi paremmin?
Suomettumisen takana oli koko poliittinen eliitti vasemmalta oikealle, eikä kansalta saatua tukea voi ivaten kyseenalaistaa, sillä meillä vaaleja ei manipuloitu. Eikö Sauli Niinistön kansalta saama yli 90 prosentin tuki tunnu lainkaan oudolta 2020-luvun länsimaisessa demokratiassa?

Media ei tuottanut pettymystä tälläkään kertaa. Jälkikommenteissa tasavallan presidentin puhetta on ylistetty maasta taivaaseen. Kiitosta on satanut siitä, että Niinistö aivan ennenkuulumatonta rohkeutta osoittaen nosti kissan pöydälle. Kun puhetta koskeneet tulkinnat lähtivät elämään aivan omaa elämäänsä, luin sen ajan kanssa uudelleen.

Tulkintani on, että nyt valtamedia ja useat itseään puolueettomina pitävät valtio-oppineet ovat rähmällään Niinistön edessä. Johtuuko se kenties siitä, että puheen eräät kohdat haluttiin nähdä jopa yllytyksenä Nato-option käyttämiseen. Sekö oli Niinistön tarkoituskin?
Olisin toivonut, että TP olisi rauhoitellut kansaa ja sanonut, että tässäkin tilanteessa Suomen kannattaa pitää pää kylmänä. Olisi todennut, että Nato-optiota ei ole hyllytetty, mutta ei sitä juuri nyt lähdetä käyttämäänkään.

Presidentti Niinistö puhui Suomen kansalaisille. Siksi hänen olisi pitänyt avata sanomansa niin, että se Muurlan muori ja Vartsalan vaarikin olisi vaikeuksitta ymmärtänyt kuulemansa.
Jälkikommenteissa monet ovat ylistäneet puheen sitä kohtaa, jossa Niinistö lainasi Henry Kissingeriä sitä lainkaan avaamatta. Väitän, että korkeintaan prosentti kuulijoista tiesi tarkkaan hänen viittaavan Euroopan tilanteeseen ennen toista maailmansotaa. Jos hän tarkoitti, että antamalla löysää Putinille, maailma toimii samoin kuin Hitlerin pullistellessa vuonna 1938.  Sen löysäilyn tulos oli karmea. Nyt hänen ajatuksensa jäi ulostuloa vaille.

Risuja Niinistö antoi vain Euroopan unionille. Se ”ei saa tyytyä vain tekniseen pakotekoordinaattorin rooliin.” Mistä mahtaa johtua, että hän haluaa jatkuvasti tökkiä EU:ta? Siksikö, että Suomen presidentillä ei ole osaa eikä arpaa EU-asioissa, toimijana on pääministeri. Sanna Marin ei ole vienyt presidentiltä paikkaa ja lautasta eurooppalaisessa pöydässä. Sen teki aikoinaan Matti Vanhanen Tarja Halosen ollessa presidentti.
_____________________________________________
P.S. Tarkoittiko TP risuillaan, että EU:n tulisi Naton rinnalla käyttää vaikkapa aseita Venäjän kurittamiseen?


1.1.2022 Uusi vuosi mutta vanhat jutut

Kuulun mielensäpahoittajien suureen joukkoon. En kuitenkaan väitä, että ennen kaikki oli paremmin. Sillä tavoin nimittäin säilytän selkeän hajuraon itseni ja peruutuspeiliin koko ajan katsovien persujen välillä.

Vaikka kaikki ei ennen ollutkaan paremmin, niin kiistatonta on, että mäkihyppääjämme Kankkosesta Ahoseen olivat – trendikkkäästi ilmaistuna – aivan eri levelillä kuin nykyiset läpilaskijamme. Potentiaalinen lukija saattaa ihmetellä, miksi katson Suomen mäenlaskun kulta-ajan alkaneen vasta Kankkosesta. Syy on yksinkertainen: Olen syntynyt vuonna 1952, siksi varhaisimmat omakohtaiset urheilumuistot sijoittuvat 60-luvun alkuun.

Uudenvuodenpäivän traditioistani lopetin ensimmäisenä mäkiviikkoon kuuluneen/kuuluvan Garmisch-Partenkirchenin osakilpailun seuraamisen. Viimeisenä niittinä oli omien menestymättömyys, mutta mielenkiintoni lajia kohtaan laski jo aiemmin, kun V-tyyli teki ilmalennosta tyylittömän.
Seppo Heikinheimo, itsemurhan tehnyt musiikkikriitikko oli muuten mielensäpahoittajien grand old man. Muistelmissaan hän kertoi, että yksi syy hänen itsemurhaansa tulee olemaan räkärokin soittaminen pesäpallo-otteluissa.

Seuraavaksi aloin jättää presidentin uudenvuodenpuheita väliin, enkä ole Niinistön puheita vaivautunut kuuntelemaan lainkaan. Niiden ylistyksethän voi kuulla illan uutisissa ja lukea vielä seuraavan päivän lehdistä. Olen kolmena vuotena peräkkäin täällä ihmetellyt, miten on mahdollista, että Niinistön puhe on joka vuosi parempi kuin mikään hänen aiemmin pitämänsä. Kulminaatiopistekö loittonee vuosi vuodelta? Kaikkien aikojen paras puhe on siis tulossa kahden vuoden kuluttua.

Presidentin puhe alkaa puolen tunnin kuluttua. Pandemiaa ja Venäjää Niinistö ei voi ohittaa. Saa nähdä, paljonko aikaa liikenee muille teemoille. Tänään aion kuunnella TP:n puheen, koska haluan omin korvin saada tietää, löytyykö hänessä johtajuutta Putin pullistellessa rajan takana. Miten hän arvojohtajana pyrkii rauhoittamaan niitä suomalaisia, jotka ovat nousseet laukalle?
Olen katsellut dokumenttia Kylmän sodan Suomi. Siinä Jari Tervo on kuin saarnaaja, joka paatoksella puhuu helvetin tulesta. Erona Tervon ja papin välillä on se, että edellinen vaahtoaa menneisyyden synneistämme, saarnaaja puolestaan maalaa kuvaa kadotuksesta, joka kaikkia syntisiä uhkaa tulevaisuudessa.

Asia, jonka valtamedia on painanut villaisella, on Sauli Niinistön suomettuminen. Kokoomus on ainoa merkittävä puolue, joka on puolueohjelmassaan mennyt Nato-optiota pidemmälle. Noin viisitoista vuotta kokoomus on jankuttanut jäsenyyden hakemisesta. Niinistö on kääntänyt takkinsa ja kokoomukselaista jargonia käyttäen on pyllistänyt suomettuneesti puolueelleen ja samalla omalle menneisyydelleen.
Kansanedustajana ja ministerinä Niinistöllä oli Natoon liittymisestä päinvastainen kanta kuin tasavallan presidenttinä. Hän on ollut kuin leipäpappi ja puhunut 10 vuotta niin sanotusti virkansa puolesta. TP on vaiennut siitä, mitä hän itäisestä naapurista todellisuudessa ajattelee. Kun sen tekee Niinistö, sitä pidetään viisautena. Kun Tarja Halonen toimi samoin, hänen sanottiin nuolleen itänaapurin likaisinta kohtaa.

Niinistön puhe päättyi hetki sitten. Jos jonkun mielestä siitä löytyi jämäkkää johtamista, hän on arviossaan yhtä objektiivinen kuin 70-luvun taistolaisnuori, joka kertoili rauhan asialla olevista Neuvostoliiton aseista. Puhuessaan toivosta ja toisen mielipiteen kunnioittamisesta Niinistö toi mieleeni piispa Vergéruksen Bergmanin elokuvassa Fanny ja Alexander. Lempeältä kuulostavan puheen takana lymysi aivan toisenlainen mies.
____________________________________
P.S. Väärinkäsitysten välttämiseksi kerron, että toivomalla jämäkkyyttä en todellakaan tarkoittanut ilmoitusta Nato-jäsenyyden hakemisesta.


27.12.2021 Halla-aho ja Putin

Kun KD:n edeltäjä Suomen Kristillinen liitto (SKL) alkoi 1970-luvulla saada eduskuntapaikkoja, silloinen HS:n pilapiirtäjä Kari Suomalainen, joka oli patamusta porvari, lohkaisi kutkuttavasti: Jeesus ratsasti aikoinaan aasilla Jerusalemiin, mutta nyt aasit ratsastavat Jeesuksella eduskuntaan.

Kävin tänään vinkin saatuani katselemassa ja kuuntelemassa Jussi Halla-ahon vartin mittaisen joulusaarnan twitterissä. En tiedä, kuinka pitkä perinne on kysymyksessä, mutta pariin otteeseen hän viittasi viime vuonna pitämäänsä saarnaan. Laskuri ilmoitti, että video oli ladattu 12 000 kertaa, mutta siitä oli tykännyt vain 494.

Alku oli melko neutraalia lämmittelyä. Sisältö muuttui kuitenkin tutuksi persuläpäksi, kun Halla-aho lähti jälleen kerran uhriutumisen tielle. Persuja on pandemian aikana lyöty kahdesta suunnasta. Kimppuun ovat käyneet sekä rokotetut että rokottamattomat, vaikka Halla-ahon mukaan persut eivät kuulu kumpaankaan ryhmittymään. Epäselväksi jäi, mihin lahkoon he sitten samastuvat.

Saarnaaja Halla-aho julisti, että joulu on alun alkaenkin ollut kristillinen juhla. Ihan totta, vaikka jo muinaiset roomalaiset viettivät saturnalia-juhlaansa, johon liittyi samankaltaisia tapoja kuin meidän jouluumme. Jeesus ei luonnollisestikaan ollut mukana roomalaisten kuvioissa. Ja sitten loppuhuipennus: Halla-ahon mielestä Jeesus joutui aikanaan tekopyhien ja ahneiden vallanpitäjien pilkkaamaksi, ja aivan samanlaiset ihmiset ivaavat nyt persuja. Jeesus oli siis varhainen idea persusta. Termi on minun mutta jatko Halla-ahon: ”Jeesus äänestäisi perussuomalaisia, jos hänellä olisi äänioikeus.” Saarnaaja kehotti sitten kansaa äänestämään aluevaaleissa. Jeesus on teille valjastettu. Aamen.

”On täysin selvää, että Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon… johtaisi vakaviin sotilaallisiin ja poliittisiin seurauksiin, jotka vaatisivat Venäjältä asianmukaisia vastatoimia.” Ajatus oli Putinin, mutta ääni oli Maria Zaharovan, joka on Venäjän ulkoministeriön supertiedottaja. Käytin tuota titteliä, vaikka se kuulostaa aivan absurdilta. Lieneekö sitten epäonnistunut suomennos? Se kuitenkin esiintyy uutisoinneissa. Sitaatti herättää suomalaisissa varmasti pelkoa, mutta positiivista on se, että lausunnon esittää ”vain” tiedottaja eikä ulkoministeri tai itse pakkasukko.  

Tiedämme, että 1970-luvun poliitikkomme oikealta vasemmalle, pois lukien Ehrnrooth ja Junnila, olivat rähmällään itäisen naapurin edessä. Tiedämme senkin, että Kekkonen teki itsestään korvaamattoman. Muistetaan kuitenkin, että vuodesta 1982 olemme vapaasti valinneet maallemme neljä presidenttiä ja hallitukset on muodostettu naapuria kuulematta. Muistetaan sekin, että olemme voineet liittyä EU:iin, vaikka Nordek aikoinaan kaatui. Meidän ei tarvitse tilata ydinvoimalaa eikä sähkövetureita Venäjältä. Meillä on sotilaallisia yhteisharjoituksia Naton kanssa, ja olemme viimeisten 50 vuoden aikana voineet lännettyä ilman konflikteja itänaapurin kanssa. Meidän pitää säilyttää tämä status quo, ja varmistaa sen jatkuvuus diskreetillä diplomatialla eikä uhoamisella.
______________________________________
P.S. Otsikon miehiä yhdistävä tekijä on rakkaus. Halla-aholla se on persu-Jeesus ja Putinilla äiti-Venäjä.

21.12.2021 Olo on kuin H Moilasella

Kankaanpää on viime aikoina saanut valtakunnan julkisuutta kai enemmän kuin kaikkina aikaisempina vuosina yhteensä. Toki kaupunki pääsi hiukan framille lähes 30 vuotta sitten, kun Juhantalo (kesk) tuomittiin valtakunnanoikeudessa. Paljon vettä kuitenkin ehti virrata Leväsjoessa, vaikka se ei mikään Niili olekaan, ennen kuin taas saimme kuulla Kankaanpäästä.

Valtakunnan kuuluisuuteen kaupungin nosti neljä nuorta miestä, jotka pidätettiin epäiltyinä terroristisessa tarkoituksessa tehdystä räjähdysainerikoksesta ja Suomen ensimmäisestä äärioikeistolaisen terrori-iskun suunnittelusta. Miehet ovat ymmärtääkseni tällä hetkellä tutkintavankeudessa, ja asiaa puidaan leivättömän pöydän ääressä ensi vuonna.

Seuraan mielenkiinnolla, lähteekö miesten puolustusasianajajaksi laamanni Riitta Leppiniemi, joka on syntyjään kankaanpääläinen ja suuria otsikoita saaneiden oikeudenkäyntien ainoa naistähti. Viimeisin ja hänen ehkä rahakkain juttunsa on Jari Aarnion tapaus. Vähäverisin puolestaan on ollut Susan Ruusunen-case.

Vastoin ennakkoluuloja Kankaanpää ei ole mikään umpikepulainen tuppukylä vaan perussuomalaisten tyyssija, poliittinen eldorado. Persut on valtuuston suurin ryhmä, jolla on kepun kanssa yksinkertainen enemmistö. Kankaanpään poliittista profiilia kuvaa lisäksi se, että kaupungissa on pappismafia: Anssi Joutsenlahti on körtti ja entinen sekä kansanedustajana että maratoonarina. Hän jätti eduskunnan vuonna 2015. Neljä vuotta myöhemmin sinne pääsi pappismafian toinen mies ja Joutsenlahden entinen eduskunta-avustaja mutta myös kirkkoherrana toiminut Jari Niemelä.

Pitkälti Joutsenlahden ansioksi luetaan Kankaanpään persujen nousu, joka on onnistunut jalkatyön kautta. Joutsenlahti on itse kertonut, että joka kuukausi kaupungissa jaetaan 5000 puoluelehteä, eikä hänen sielunsa saa vammaa, vaikka hän ei postilaatikoiden ei mainoksia-lapuista piittaakaan. Hän kokee nimittäin jakavansa tiedonantoja eikä mainoksia. Perussuomalaista agitpropia parhaimillaan siis.

Olen ollut kuin H Moilanen kahdesta syystä: Ensinnäkin siksi, ettei Riikka Purra eikä Jussi Halla-aho ole lausunut mitään Kankaanpään terroriepäilyistä. Osaan hyvin kuvitella, minkälaista tiedotusmyllyä he ja monet muut heidän hengenheimolaisensa olisivat alkaneet pyörittää, mikäli tutkintavankeudessa nyt istuisi neljä ei-kantasuomalaista, maahanmuuttajaa, paperitonta tai muuta – persukielellä ilmaistuna - värivammaista.
Tämä on osoitus siitä, että perussuomalaiset eivät omasta avaimenreiästään lainkaan näe maanmiestemme aiheuttamaa äärioikeistolaista uhkaa, joka ilmeisesti vain odottaa esiintuloaan maan eri puolilla. Potentiaalinen kotimainen terrorismi on perussuomalaisille light-versio. Tällainen ajattelu ei ole mitään uutta. Meillä taistolaiset olivat 1970-luvulla sitä mieltä, että Neuvostoliiton aseet olivat rauhan työkaluja.

Toiseksi siksi, että mykistyin luettuani HS:n julkaiseman laajan jutun Kankaanpään raitilta. En tiedä, kuinka laajalti toimittaja haastatteli paikallista väestöä. Mutta hän kertoi kuitenkin, että monet paikalliset eivät lainkaan pitäneet pahana räjähteiden ja aseiden kanssa touhuamista. Se on kai täysin hyväksyttävää kankaanpääläistä mutta toivottavasti katoavaa kansanperinnettä. Olivatko kenties jotkut reippaat kaupunkilaiset asialla vuonna 2015, kun vastaanottokeskus tuikattiin tuleen.

Lopuksi H. Moilasen syntyperästä. Saarijärvelle, maanviljelijä H. Moilasen maille laskeutui säähavaintopallo joskus 1970-luvulla. Sitä pidettiin kai lentävänä lautasena tai jonakin vastaavana tuntemattomana esineenä. Toimittajat yrittivät haastatella maanviljelijää, joka ei järkytykseltään saanut sanottua mitään, seisoi vain puhumattomana eli H Moilasena.
_____________________________
P.S. Olen viettänyt 15 vuorokautta Niinisalossa, joka on kylä Kankaanpäässä. Kaupungissa en ole käynyt.  


16.12.2021 Se olisi voinut olla totta

Eduskunnassa kansanedustaja saa syyttää kollegaansa siitä, että tämä puhuu muunneltua totuutta mutta toisen puheita ei koskaan saa kutsua valheeksi, ei edes valheellisiksi. Sitä, joka eduskunnan ulkopuolella käyttää totuutta säästeliäästi, voi kyllä näpäyttää paljon vapaammin.

Jotta tämä kirjoitukseni ei jäisi yleiselle tasolle, otan esimerkin tämän päivän Salon Seudun Sanomista. Tätä mieltä-palstalla eräs perussuomalainen ehdokas käytti totuutta kitsaammin kuin laihialainen säästöjään. Väite, että kansalaiset eivät tiedä, mistä aluevaaleissa on kysymys, on suoraviivaisen provosoiva. Jos kirjoittaja todellakin oli tuota mieltä, hänen olisi ehdokkaana pitänyt osoittaa itse tietävänsä suunnilleen, mistä aluevaaleissa päätetään.

Vaikka tulevat maakuntapäättäjät olisivatkin vaikka himmelissä, he tulevat jo ensi vuoden alkupuolella päättämään, missä ja miten jatkossa saamme julkisia terveys- ja sosiaalipalveluja. Täällä Varsinais-Suomessa heidän näpeissään on tämän päivän arvion mukaan yli 1800 miljoonan eli 1,8 miljardin vuosibudjetti.

Työntekijöiden asemasta ei tarvitse olla huolissaan, koska tehtävien siirtyessä myös työntekijät siirtyvät. Sitä paitsi sote-alan työmarkkinoilla ei ole liikatarjontaa vaan puutetta pätevästä ja motivoituneesta eli työhönsä sitoutuneesta työvoimasta. Palkkaharmonisointi takaa sen, että samasta työstä on jatkossa maksettava samansuuruista tehtäväkohtaista palkkaa. Aikaa harmonisointiin on muutama vuosi. Taitaa olla niin, että turkulaiset sote-ihmiset ilahtuvat eniten, koska heidän palkkatasonsa on ainakin salolaista alempi.

Minun tiedossani ei ole, että sote-suunnittelu olisi historian saatossa niellyt neljä miljardia euroa. Sehän olisi aivan hurja summa, kun otetaan huomioon, että koko maan julkiset terveys- ja sosiaalikustannukset ovat tällä hetkellä noin 21 miljardia vuodessa. Tuo massa siirtyy hyvinvointialueiden hallittavaksi. Varma tieto suunnittelukustannuksista on helmikuulta 2019. Silloin valtiovarainministeriö - iltapäivälehden kysyttyä asiasta – kertoi, että Sipilän hallitus oli vuosille 2017-19 varannut soten suunnitteluun 460 miljoonaa euroa, joista käytettiin noin 200 miljoonaa.

Marinin hallitus onnistui siinä, missä moni muu pääministeri ennen häntä epäonnistui. Sote toteutuu, ja se on karvas kalkki nykyiselle oppositiolle. En tiedä, mitä kaikkea oppositio on valmis tekemään saadakseen toteutettavan sote-ratkaisun näyttämään läpeensä huonolta. Kokoomus pelotteli vielä vähän aikaa sitten maakuntaverolla, vaikka puolueessa tiedettiin, että sitä tämä hallitus ei esitä.
Todellinen pelonaihe on se, että seuraavassa hallituksessa kokoomus ja perussuomalaiset säätelisivät hyvinvointialueiden rahoitusta. Riikka Purrahan on jo kertonut, että kyyti tulee olemaan kylmää, kun leikkaussaksiin tai jopa -kirveisiin tartutaan.  

Kritiikkiä on tullut myös siitä, että Marinin sote ei tule pienentämään terveys- ja sosiaalimenoja. Ei tulekaan, koska ikääntyminen ja medikalisaatio lisäävät niitä, olisi meillä millainen hallintohimmeli ja hallitus tahansa. Kysymys on menojen kasvun hillitsemisestä eli periaatteessa samasta kuin koronaviruksen leviämisessä; sitä ei voida hävittää, mutta ilmaantuvuutta ja tartuntojen määrää voidaan hillitä.
________________________
P.S. Kun perussuomalainen jää kiinni perättömistä puheista, hän kuittaa nuivasti, että se olisi voinut olla totta.


15.12.2021 Saarikko hyökkäsi kokoomusta vastaan

Varsin usein puhutaan näennäisdemokratiasta, mutta mediamme näennäisestä objektiivisuudesta vaietaan. Päällekirjoitukseni oli otsikkona Helsingin Sanomissa tänään. Uutinenhan ei ole se, että koira (oppositio) puri naista (ministeriä) vaan se, että nainen puri koiraa.

Näen HS:n otsikossa piiloviestin: vain oppositiolla on oikeus ja jopa velvollisuus olla aggresssiivinen ja hyökätä. Edellä olevasta seuraa loogisesti, että ministerin kritisoidessa opposition edustajan esittämiä argumentteja, hän toimii jotenkin tuomittavasti. Ilmeisesti HS on omaksunut tämän käsityksen tällä vaalikaudella. Vuosina 2015-2019 valtamedia oli näet sitä mieltä, että oppositio kritisoi hallitusta pelkästä räksyttämisen ilosta.

Saarikon aivan raakalaismainen hyökkäys avuttoman kokoomuksen kimppuun tapahtui eduskunnan budjettikäsittelyssä. Ministeri kritisoi kokoomuksen valtiovarainvaliokunnan mietintöön tekemää teknistä vastalausetta. Saarikon mielestä se oli kokoomuksen oman talouspolitiikan vastainen. Vastalause sisälsi Saarikon mukaan 567,1 miljoonan euron lisämenon verrattuna valtiovarainvaliokunnan mietintöön. Kokoomus taas vetosi varjobudjettiinsa, jossa vähävaraisten taskusta ottamalla rahoitettaisiin hyvätuloisten veroale, mutta tuo varjobudjetti ei nyt ollut käsittelyn aiheena.

Toimittaja keskittyi siteeraamaan edustajien puheenvuoroja ja jätti lukijan epätietoiseksi siitä, mitä tekninen vastalause käytännössä tarkoittaa. Hän kyllä kirjoitti, miten Sari Essayah termin selitti, mutta eipä se termiä avannut. ”Jos lainsäädäntö ei ole auki jostakin tietystä kohdasta, tai sitä ei esitetä poistettavaksi, ei kyseiselle momentille voi esittää lisäyksiä tai vähennyksiä. Tällöin voi ainoastaan lausumilla tehdä omaan esitykseen mahdollisia lisäyksiä tai vähennyksiä.”

Viime viikolla nappasin US-sivustolta otsikon, joka on objektiivisen tiedonvälityksen helmi: ”Marin- kohu: Lintilä möhli ja loi uuden lentävän lauseen.” Ei Marin vienyt Lintilää salibandyä katsomaan, kyllä mies itse askelmerkkinsä piirsi. Mutta pääministeri täytyy pakonomaisesti liittää joka päivä johonkin kohuun, ja se ymmärrettävää; kuuluuhan Sanna Marin maailman 100 vaikutusvaltaisimman naisen joukkoon.
___________________
P.S. Nyt ne, jotka ovat solvanneet Krista Kiurua, huutavat hänestä pääministeriä. Pauli Kiuru tosin on minusta jäävi.


10.12.2021 Mitä maksaa?

Valtiovarainministeri Saarikko kertoi viikko sitten Lauantaiaamussa toimittaja Vaaherkummun häntä leppoisasti haastatellessa, että koronan kustannukset Suomessa ovat noin 15 miljardia euroa. Aivan vain vertailun vuoksi on hyvä muistaa, että summa on lähes neljännes valtion budjetista. Onko se vähän vai paljon?

Varsinkin kokoomukselaiset ovat aukoneet päätään eduskunnassa ja sen ulkopuolella siitä, miten Marinin hallitus ottaa vastuuttomasti velkaa, joka sitten jatkossa vie leivän lastenlastemme suista. Nyt en tarkoita pelkästään Timo Heinosta, Lopen ”lahjaa” kokoomukselle. Hän on kuin Putin, josta Angela Merkel on sanonut, että mies puhuu silmää räpäyttämättä täyttä potaskaa päin kuulijan naamaa; eli valehtelee. Torstaina Heinonen väitti eduskunnassa, että hallitus on nostanut polttoaineiden hintoja 66,6 prosentilla. ”Polttoaineverohan on merkittävästi kiristynyt. Se tankki, joka maksoi aiemmin 60 euroa, maksaa nyt sata euroa”, Heinonen sanoi. Jätän tämän porvarillisen rakkikoiran Timo Haapalalle (IS) kehuttavaksi.

Heinosen kanssa samoin toimii myös puolueen ”talousguru” Elina Valtonen. Kokoomuksen epävirallinen äänenkannattaja Helsingin Sanomatkin on oikonut hänen virheellisiä eli totuudenvastaisia talouspoliittisia kannanottojaan eduskunnan suuressa salissa. Torstaina hän väitti hallituksen valinneen verotuksen ”kiristämisen linjan kauttaaltaan” ja valmistelevan lisäksi uutta maakuntaveroa.
Tosiasiassa veroaste on laskenut, eikä Marinin hallitus esitä maakuntaveroa. Valtonen luottaa siihen, että torstaisin tv:ssa lähetettävää opposition sirkusta seuraavista vain harvat – jos hekään – vaivautuvat lukemaan seuraavana päivänä kerrottuja oikaisuja. Kakkapuheet jäävät elämään ja leviävät sitten somessa nopeammin kuin koronan toistaiseksi viimeisin muunnos väestössä. Olen aikaisemminkin (5.10.21) kirjoittanut kaksikon Heinonen-Valtonen valheista.

Tänään hallitus on kertonut hävittäjähankinnoista. Minulla ei ole mitään mahdollisuutta ottaa kantaa, oliko päätös koneista teknisesti ja taloudellisesti optimaalinen ratkaisu. En uskalla arvioida sitäkään, mikä vaikutus päätöksellä on Suomen ulkopoliittiseen linjaan. Mutta sen tiedän, että en fanita ainakaan Risto E.J. Penttilää. Niinpä vertaankin hävittäjähankintaa ja siitä käytyä keskustelua muihin otsikoissa olleisiin asioihin.

Tietojeni mukaan 64 hävittäjän hankinta tulee maksamaan veronmaksajille varmasti yli 20 miljardia, mutta sen yli menevät kustannukset eivät ainakaan tänään olleet edes puolustusministeri Kaikkosen tiedossa. Yksikään poliitikko ei kuitenkaan ole kertonut olevansa huolissaan siitä, mikä vaikutus hävittäjähankinnoilla on valtiontalouteen, lainamäärän kasvuun ja kestävyysvajeeseen. Muistan kuitenkin hyvin, että aivan äsken Kepu, joka oli niin huolissaan kehysten ylittymisestä, uhkasi kaataa hallituksen 180 miljoonaan, josta Veikkaus-casessa kiisteltiin. Suhteellisuudentaju on ollut kepulta jo kauan kateissa. Ei nyt oikein askel osu lankulle. Madre mía!

Ja siunatuksi lopuksi ihmettelen, miksi Annika Saarikko ei iloitse positiivista talousuutisista. Tämän vuoden budjettiin oli kirjattu 11,7 miljardin euron nettolainanottotarve. Uutta velkaa otetaan kuitenkin vain noin 3,7 miljardia. Asiaa on ihmetellyt HS:n Marko Junkkarikin:” Jos Suomen velanotto jää tänä vuonna alle kolmannekseen aiemmin ennustetusta, olisi voinut kuvitella, että valtiovarainministeriön viestintään löytyisi edes pikkiriikkinen positiivinen vivahde.”
__________________________________
P.S. Visiossa, Hesarin viikoittaisessa liitteessä viikko sitten Elina Valtonen kertoi putinmaisesti, että hänessäkin asuu pieni demari!



7.12.2021 Samaa vanhaa rataa

Elämäni ensimmäiset 20 vuotta asuin Etelä-Savossa, jossa meillä oli kaikki neljä vuodenaikaa. Niinpä yksi talvileikeistämme oli kukkulan valloitus. Aina jossain oli lunta ajettu korkeaksi kasaksi, joka tarjosi oivan paikan reippaaseen telmimiseen. Pääministeri on kuin tuo lapsuuden vuoren kuningas; häntä revitään apinan raivolla alas jalustaltaan.

Jos puolueettomat yhteiskuntatieteilijät aikanaan tekevät arviota Marinin johtamasta hallituksesta, he eivät voi olla kertomatta, että media tehtaili liukuhihnalta kärpäsistä härkäsiä pitääkseen pääministeriä negatiivisissa otsikoissa. Media on pestautunut kokoomuksen rengiksi, ja Petteri Orpo on kuin tilanomistaja; koska hänen ei tarvitse panna tikkua ristiin, hän voi keskittyä pelkästään seuraamaan, miten media korjaa satoa kokoomuksen laariin. Sitä en tiedä, mitä kokoomus on etuoikeudestaan medialle maksanut, sillä ilmaisia lounaitakaan ei ole olemassa. Tilanne tulee jatkumaan tällaisena niin kauan kuin pääministerinä on Sanna Marin.

Satakunta haisee vahvasti persuille, ja Kankaanpäässä perussuomalaiset on suurin valtuustoryhmä. Viikko sitten poliisi otti kiinni viisi kankaanpääläistä nuorta miestä ja vangitsi heidät muutama päivä myöhemmin, koska heitä epäillään terrorismirikoksista. Perussuomalaiset on jatkuvasti toitottanut olevansa huolissaan terroristien aiheuttamasta uhasta. Siksi odotin, että Riikka Purra olisi antanut lausunnon, jossa hän olisi todennut pelon olleen aiheellinen. Kattia kanssa, perussuomalaisten hiljaisuus sattui korviin.
Riika Purra twiittaili koko viikonlopun vaalityöstään mutta viittasi kintaalla kotikutoiselle terrorismille. Twiiteissään hän haki sääliä itselleen ja muille vaalityöntekijöilleen, koska ilma nääs oli niin saamarin kylmä. On täälläkin kylmää, mutta enemmän minua viluttaa Purran kylmyys. Jätti sentään toteamatta, että nuo viisi olisivat aivan hyvin voineet olla maahanmuuttajiakin.

Kyllä Purra yhdessä twiittissä otti kantaa myös väkivaltaan. Hän paheksui sitä, että Sebastian Tynkkynen oli kapakassa törmännyt oletetun paikallisen henkilön suuntaviittaan eli saanut turpiinsa. Jos – ja korostan jos - joku on lyönyt Tynkkystä hänen poliittisen statuksensa takia, tuomitsen teon jyrkästi. Jossitteluni johtuu  HS:n uutisoinnista. Lehdestä oli soitettu kyseiseen kapakkaan ja pyydetty ravintolapäällikköä vahvistamaan Tynkkyseen kohdistunut väkivalta. Sellaista HS ei ollut saanut.
Kuka voi pitää Sebastian Tynkkysen viinanhuuruisessa kapakassa saamaa nyrkiniskua kammottavampana kuin viiden miehen terrorismirikoksia? No, esimerkiksi Riikka Purra. Kaikkien ongelmien aiheuttajaksi hän nimeää aina (haitallisen) maahanmuuton, mutta näkeehän vasarakin kaikkialla nauloja. Tynkkynen on tehnyt rikosilmoituksen ja kertonut, että lyöjä oli ollut nainen. Voisiko sukupuolta pitää mahdollisen tekijän kannalta lieventävänä asianhaarana?  
___________________________
P.S. Missä persu, siellä ongelma.


2.12.2021 Mitalisateessa

Koska vapaaherra ja (sota)marsalkka C.G.E. Mannerheim kuoli suomalaisten mielestä liian varhain, Suomen kansa tarvitsi jonkun korvaamaan hänet. Niinpä vuonna 1980 jalkaväenkenraaliksi ylennetty Aatuna tunnettu Adolf Ehrnrooth toimi ”vara-Marskina” 24 vuotta eli kuolemaansa asti.

Aatusta kerrotaan vieläkin monenlaisia tarinoita. Yhden sellaisen mukaan, hän oli jonakin vuonna 4.6. menossa omalla autolla puolustusvoimain lippujuhlaan rintapielus täynnä kunniamerkkejä. Nopeusratsiaa pitänyt poliisi pysäytti Aatun, ilmoitti hänen ajaneen ylinopeutta ja kysyi, oliko Ehrnroothia aikaisemmin rangaistu. Aatu löi oikealla kämmenellään sydämen päällä olevia mitaleita ja sanoi komentoäänellään ärrää karkeasti sorahtaen: ”Ei ole rangaistu, palkittu vain.”

Salon Seudun Sanomissa oli tänään lueteltu paikalliset palkitut. Minusta tuntuu, että milloinkaan ennen ei Salon kaupungin organisaatioon ole tullut sellaista mitalisadetta kuin nyt. Kolme terveysalan paikallista edustajaa sai kunniamerkkinsä, mutta emme tiedä olisiko vielä kenties tullut kutsu linnaankin.

Yhtä monta mitalia sai henkilöstöosasto, kun henkilöstöjohtaja, työsuojelupäällikkö ja (sivutoiminen) plm palkittiin. Prenikka räpsähti myös viestintäpäällikölle. Tiedossani ei ole, oliko jollakin/kullakin saamansa kunnianosoituksen takana jotain muutakin kuin Salon kaupungissa tehty työ. Joka tapauksessa oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun vuonna 2009 syntyneen Salon henkilöstöä näin 6.12. huomioidaan.  

Linnanjuhlathan oli tänä vuonna tarkoitus järjestää siten, että harvalukuinen vierasjoukko olisi koostunut pelkästään terveys -ja hoitoalan henkilöstöstä, mutta siitäkin jouduttiin luopumaan. En kyllä ymmärrä, miksi presidentti Niinistö juhlien peruuttamisesta kertoessaan katsoi tarpeelliseksi tökkiä koropassin puutteista.
Hän näet kritisoi siitä, että passia ei voida vaatia julkisissa tilaisuuksissa, ja siksi linnanjuhlat nyt jäävät pitämättä.
Matti Vanhanen kuittasi hänelle julkisuudessa hyvin kysellen, että kukahan kaikkein viimeksi oli nimensä tuohonkin säädökseen laittanut. Vanhanen kysyi myös, lukeeko Niinistö lainkaan allekirjoittamiaan papereita vai tekeekö hän sen kenties jälkikäteen, jos kohua nousee? Hyvä Matti, niin sitä pitää!

Yksi Pro Finlandia-mitalin saajista oli Teemu Keskisarja, jota olen Salon kansalaisopistolla livenä kuunnellut ja lähes raskassarjalaisena pitänyt. Hän alensi mitalin saatuaan itsensä silmissäni höyhensarjaan. Keskisarja sanoi nimittäin Hesarissa tänään halveksivansa lähtökohtaisesti prenikoita, mutta kun se nyt sattui omalle kohdalle, se tuntuikin hyvälle.
___________________________
P.S.  Ehrnrooth antoi 7. heinäkuuta 1944 käskyn ampua tykistökeskityksen omiin asemiin Äyräpään kirkonmäellä, kun suomalaiset puolustajat antautuivat neuvostoliittolaisille hyökkääjille. Hän perusteli jälkeenpäin käskyä vihollisen etenemisen pysäyttämisellä. (Wikipedia)

Uutiset Salo.fi

Terveyspalveluiden hallinnon yhteystiedot

The post Terveyspalveluiden hallinnon yhteystiedot appeared first on Salo.

Lue lisää »

Uutiset Demokraatti.fi

”Lähes brutaalia” – Prinssi Andrew’n skandaali varjostaa kuningattaren juhlavuotta

Kuningatar Elisabetin historiallisesta juhlavuodesta voi tulla mahalasku, ellei prinssi Andrew’n skandaalia saada pois päiväjärjestyksestä Perheen...

Lue lisää »

Jukka Kekkonen: Ymmärrys demokratiasta hukassa

Suomi sijoittuu jatkuvasti kärkeen kansainvälisissä demokratian tilaa koskevissa vertailuissa. Hyvä näin. Silti on aiheellista analysoida kriittisesti...

Lue lisää »