slideshow
Antero Leppänen

Muualla verkossa

Toukokuu 2011

29.05.2011

Kuntatasolla on aina hyvä muistaa, että vaikka talousjohtaja olisi kuinka pätevä tahansa, hän on ihminen, jolla on oma yhteiskunnallinen näkemyksensä. Ei ekonomia ole pelkästään numeroita vaan jokaisella eurolla on poliittinen väri. Mikäli pussihousupäättäjä aikoo kyseenalaistaa kunnan talousjohtajan näkemykset, hänellä tulee olla erinomaiset tiedot kuntataloudesta yleensä ja oman kunnan taloudesta erikseen. Yritystoiminnan ja -talouden tuntemus edellä mainittujen välltämättömien edellytysten lisäksi saattaa olla lisäarvo, mutta pahimmassa tapauksessa siitä tulee asianomaiselle kompastuskivi: itseään asiantuntijana pitävä yrittää työntää neliönmuotoista palikkaa liian pieneen pyöreään reikään.

Eilinen Hesari kertoi oivan esimerkin taloudellisesta asiantuntevuudesta valtakunnan tasolla. KELA on laskenut, että 100 euron korotus työttömän peruspäivärahaan maksaisi noin 90 miljoonaa euroa vuodessa. Jyrki Kataisen johtama VM toimittaa laskelmat hallitusneuvotteluihin. Ministeriö on ilmoittanut tuon korotuksen maksavan 300 miljoonaa. Lehden mukaan ero johtuu siitä, että VM ei ole ottanut huomioon korotuksen tuomia säästöjä ja verotuloja. Että se valtiovarainministeriön laskelmien luotettavuudesta. Vieläkö pitäisi uskoa kestävyysvajeen suuruuteen?

27.05.2011

Kun eduskuntavaalitulos oli selvillä Jyrki Katainen sanoi muodostavansa voittajien hallituksen, jossa Kokoomuksen lisäksi olisivat SDP ja Perussuomalaiset. Ei tult mittää.
Kun Soini marssitti hakkaraislaumansa oppositioon, Jyrki Katainen tuli suittuna ruutuumme ja ilmoitti, että hän muodostaakin hallituksen SDP:n, Vihreiden KD:n ja RKP:n kanssa. Ei tult mittää.
Demarijohto oli oikeutetusti närkästynyt siitä, että Katainen ei ollut kutsunut mukaan Vasemmistoliittoa ja Katainen taipui kuin kumiukko. Nyt on koolla kuusikko eli grupp sex vaan ei mikään Dream Team. Ei taija tulla mittää.
Jos Säätytalolta soitettaisiin ja kysyttäisiin mielipidettä, vastaisin oitis, että lopettakaa jauhaminen ja menkää kotiin. Annetaan Kiviniemen toimitusministerön jatkaa 99 kansanedustajan tuella. Jos sitten lähdetään väärille urille, toimitusministeriölle voidaan osoittaa ovea välikysymyksellä ja pitää uudet vaalit. Vaihtoehtona esittäisin, että muodostetaan kuuden puolueen hallitus, jossa pää- ja ulkoministeri ovat SDP:sta.

26.05.2011

Seuraan jääkiekkoa ja niinpä katselin myös MM-lätkää. Minuun teki vaikutuksen Suomen joukkueen vahva henkinen selkäranka; se nousi lähes kaikissa peleissään alun tappioasemasta voittoon. Suomi nujersi samassa turnauksessa kahdesti Venäjän. Niinpä heidän valmentajansa Bykov lensi tänään kuin tyhjennetty mäyräkoira. Suomen joukkueen henkinen vahvuus saavutti huippunsa rangaistuslaukauskilpailuissa, kun kaveri toisensa jälkeen väänsi vastustajan veskarin solmuun.
Suomen valmentaja Jukka Jalonen toisti turnauksen aikana uudelleen ja uudelleen sitä, miten joukkue keskittyy omaan tekemiseen ja parantaa esitystään peli peliltä kisojen edetessä. Se tuotti onnen täyttymyksen. Ihanaa leijonat, ihanaa!
Sitten seurasi farssi tai tragikomedia. Joukkue - etunenässä sen johto - keskittyi paluumatkalla omaan tekemiseen niin perusteellisesti, että unohti lentokentällä odottavat median ja yksityisten ihmisten kamerat. Leijonien kotiinpaluusta tulikin sitten taattua Youtube-kamaa, Kamalaa jellonat, kamalaa!
Tänään telkkarissa Jukka Jalonen palasi kisoissa käyttämiinsä fraaseihin. Hän sanoi, että kultamitalijuhlien alku oli tahmeaa, mutta nyt kun on juhlittu toista viikkoa, joukkue on parantanut otettaan ja pystyy jo kurinalaiseen suoritukseen. Hän myönsi, että joukkue oli oppinut voittamaan kaukalossa mutta ei juhlimaan voittoa. Sitä ei oltu ehditty harjoitella. Kaikkein käsittämättömintä Jalosen puheissa oli se, että kukaan joukkueesta ei muka osannut odottaa sellaista vastaanottoa. Niinpä niin, jääkiekko on yksinkertaisten miesten peli, jota pelataan polvihousuissa.

25.05.2011

Tämä oli merkittävä päivä Suomen sisäpolitiikassa. Ensinnäkin siksi, että eronnut hallitus, joka edelleen jatkaa toimitusministeriönä, sai tänään eduskunnalta luottamuslauseen. Jään mielenkiinnolla odottamaan, nouseeko asiasta juridista keskustelua. Poliittinen debattihan on jo alkanut.
Mielenkiintoinen akateeminen kysymys kuuluu, mitä olisi tapahtunut, jos eronnut hallitus olisikin saanut epäluottamuslauseen.
Jos vastaus on, että ei mitään, meillä on käsissä parlamentarismin kriisi. Miten on mahdollista, että suomalainen perustuslaki ja sen alla hierarkisesti olevat lait joustavat siksi, että Suomeen pitää saada pääministeri puolueesta, joka sai vain 20 prosentin kannatuksen vaalissa. Se, että puolue on niukasti suurin ei tee merkityksettömäksi sitä, että se menetti 10 prosenttia eduskuntapaikoistaan. Nyt tulee hieman ikävä Kekkosen aikoja, vaikka ei itse Ukkoa.
Toiseksi huomioni kiinnittyi siihen, että Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on tänään rangaissut yhtä jäsentään, joka on julkisuudessa toiminut ryhmän edun vastaisesti vahingoittamalla puolueen imagoa.

23.05.2011

Nyt kun olen siirtynyt areenalta katsomoon, voin huudella kentälle mitä vaan, jopa kannustusta: jokainen katsoja on aina oikeassa.
Paikallislehti kertoi tänään, että Saija Karnisto (pj) ja Saku Nikkanen (vpj) on valittu vetämään SDP:n valtuustoryhmää. Olen näistä valinnoista vilpittömän iloinen. Saijalla, Sakulla ja minulla on aina ollut erinomaiset – jopa läheiset – suhteet. Uskon, että heillä on asennetta sekä luonnetta ottaa vastuuta ja vielä edelleen kirkastaa SDP:n paikallista salolaista linjaa.
Saijalla on jo nyt 31-vuotiaana mittava meriittilista. Hän on tällä hetkellä Salon SDP:n kunnallisjärjestön puheenjohtaja ja piirihallituksen sekä puoluevaltuuston varapuheenjohtaja. Siivet kyllä kantavat valtuustoryhmän johdossa, elleivät sitten kaikkein heikoimmat lenkit ammu häntä alas.
Saku puolestaan on vuoden 2009 untuvikkona ansaitusti saanut kahden viime vuoden aikana poliittista vastuuta enemmän kuin moni pitkän linjan kunnallispoliitikko 30 vuodessa. Toivon vilpittömästi onnea ja menestystä molemmille heidän valitsemallaan kivikkoisella tiellä.

22.05.2011

Palataanpa ajassa 16 vuotta taaksepäin. Silloin kaimani hehkutti meille leijonien ensimmäistä maailmanmestaruutta, maahan muodostettiin sateenkaarihallitus, ja elettiin laman jälkimainingeissa. Toistaako sisäpolitiikan historia itseään?
Sateenkaarihallitus tuli siivoamaan laman jälkiä. Kyllä sitten putsattiinkin. Jopa niin kovalla harjalla, että vähäväkiseltä selkänahka lähti, mutta kokoomuslaisuus sai uutta virtaa.

Onko tämän päivän tilanteessa mikään toisin verrattuna siihen, kun leijonamiehistö palasi Tukholmasta Hornetien saattamana vuonna 1995. Erilaisuudeksi ei yhteiskunnallisessa tarkastelussa riitä se, että silloin laulettiin Den glider in. Tämän päivän sanat taas kuuluvat Nurminen glider ut.

Pinnallisesti tarkastellen erot ovat siinä, että Lipposen ykköshallituksessa oli viisi puoluetta ja yksi sitoutumaton keskustalainen ns. ammattiministeri, nyt hallitusta rakentavia timpureita on kuudesta puolueesta.
Tähän koalitioon ei saada sosialidemokraattista pääministeriä. Sitä postia halajaa Jyrki Katainen kuin yökkö aurinkoa. Eikä tietenkään pidä unohtaa, että Perussuomalaiset lihoo oppositiossa. Tietysti joku voi olla vahingoniloinen siitä, että nyt persujen lihoessa Keskusta kuihtuu oikean kokoiseksi. En lähde mukaan tuohon ilonpitoon.
Lue koko juttu osoitteessa http//blogit.demari.fi


19.05.2011

Tämä on ollut unohtumaton päivä. Kiitosta on tullut ystäviltä, tutuilta ja isolta joukolta luokittelemattomia kansalaisia. Eivät he ole kiittäneet siitä, että jätin kunnalliset luottamustoimeni vaan siitä, että olen niitä hoitanut.
Vinkiksi voin kertoa, että jos haluaa kuulla omat hautajaispuheensa etukäteen, kannattaa viettää pyöreitä merkkipäiviä tai jäädä eläkkeelle. Jos nämä vaihtoehdot ovat poissa, pitää käyttää "persekorttia" ja luopua kunnallispolitiikasta.

Tuon kevennyksen jälkeen sitten asiaan. Salkkarin tämän päivän uutinen luopumisestani oli hyvä esimerkki siitä, että viesti ei synny kirjoittajan kynässä vaan lukijan päässä. Tämän päivän palautteista on käynyt ilmi, että uutinen on ymmärretty väärin kolmessa kohtaa.
Ensinnäkin moni ymmärsi, että olen eronnut demariryhmästä ja loikkaamassa johonkin toiseen. Väärin ymmärretty: olen jättänyt kaikki kunnalliset luottamustoimeni (valtuusto, sote-lautakunta ja sen jaosto sekä aluesairaalan johtokunta). Kunnallispoliittinen toimintani siis päättyy.
Toiseksi luultiin, että olen eronnut SDP:stä. Väärin ymmärretty: olen jatkossakin puolueen ja samalla Salon Työväenyhdistyksen jäsen, enkä ole polttamassa jäsenkirjaani.
Kolmanneksi tulkittiin laajasti, että olen jättänyt pääluottamusmiehen tehtävät. Väärin ymmärretty: toimikauteni JUKO:n pääluottamusmiehenä kestää ainakin 31.7.2014 asti. Se on minun leipätyöni, tosin valitettavasti pätkäsellainen.


17.05.2011

Olen ollut valtuustossa vasta parikymmentä vuotta. Se tarkoittaa, että kokouspuheenvuorojen sisällöt ovat enimmäkseen yhtä ennalta arvattavia kuin vanhassa avioliitossa, mistä minulla ei tosin ole omakohtaista kokemusta.
Eilen kuitenkin eräs kokoomusvaltuutettu teki tempun, jollaista en ennen ole kokenut. Mies marssi pönttöön ja löi kaksi kärpästä yhdellä iskulla: kannatti aikaisemmin tehtyä kaavan hylkäysesitystä ja teki samaan hengenvetoon kaavan muutosesityksen.
Puheenjohtaja tulkitsi puhujaa ilmeisesti niin, että ensin Osmo kannatti hylkäystä ja sitten Vapaavuori (nimi muutettu) teki muutosesityksen. Oli upeaa saada nähdä ja kuulla vielä tämäkin. Kai tämä valtuutettu piti jippoaan ikiomana ilmaveivinä.
Vapaavuori voi vielä jatkokehittää temppuaan esimerkiksi siten, että hän kävisi tekemässä palopuheella liekitetyn esityksen mutta asiasta äänestettäessä olisikin omaa esitystänsä vastaan.
Kotiin ajellessa mietiskelin, minkähänlaisen ohjesäännön mukaan Perttelissä on mahdettu valtuuston kokouksia pitää. Entisellä puheenjohtajalla ainakin on aivan omia käsityksiä, joita hän ei malta pitää omana tietonaan. Suosittelisin kuitenkin.


13.05.2011

Kävin tänään syömässä työmaaruokalassa. Se on mukava paikka siksi, että siellä saa maittavaa kotiruokaa, ystävällistä kohtelua sekä mukavaa juttuseuraa. Kunpa vain itse vielä muistaisin, miksi ihmisellä on kaksi korvaa mutta yksi suu.
Anyway, tänään joku ruokalassa ihmetteli, kuinka monta valtuustoryhmää meillä Salossa onkaan vaalikauden lopussa, kun jo nyt on kaksi enemmän kuin kaksi vuotta sitten. Heitin tuon anywayn siksi, että nykyään sen käyttäminen osoittaa papparaiselta näyttävän olevan kuitenkin tästä maailmasta.
Sanotaan mitä sanotaan ja puhutaan mitä puhutaan, mutta olen aina ollut ja olen edelleen sitä mieltä, että poliittinen ryhmä on kuin jääkiekkojoukkue. Siksi taitava, määrätietoinen ja sitoutunut joukkue, jossa jokainen pelaaja hoitaa tonttinsa, on aina pelottava vastustaja. Vaikka joukkue koostuu yksilöistä, sen vahvuus perustuu aina kokonaisuuteen.
Tänään paikallislehti uutisoi Kokoomuksen valtuustoryhmän murenemisesta. Ryhmästä lähtenyt valtuutettu sanoi yhdeksi keskeiseksi syyksi erolleen sen, että Salon Kokoomus harrastaa demaripolitiikkaa.
Juuri nyt en tiedä, miten minun SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtajana pitäisi suhtautua tähän lausumaan:
a) loukkaantua b) olla iloinen c) olla vahingoniloinen d) merkitä tiedoksi. Tämän päivän tiedoilla valitsen vaihtoehto deen.

10.05.2011

Elämme aina vaalienalusaikaa. Ensi vuonna ovat vuorossa sekä presidentin- että kuntavaalit. Herra tietää vaikka joutuisimme vielä eduskunnan hajoitusvaaleihinkin. Näyttää vahvasti siltä, että Kataisen esikoinen on juuttumassa synnytyskanavaan, ja kaikki me tiedämme mitä silloin pahimmillaan tapahtuu. Pihtisynnytykseksi homma joka tapauksessa menee.
Kun valtakunnan tasolla ongelmana ovat EU:maiden tukipaketit, niin Salon kuntavaalien alla vuoden päästä puhutaan puolestaan melko varmasti vuoden 2009 kuntaliitoksesta. Vaikka 10 kunnan yhdistyminen hyväksyttiinkin selkeällä enemmistöllä ja joissakin kunnissa jopa yksimielisesti, on osalla kansalaisista jäänyt jotain hampaankoloon.
On kuitenkin hyvä muistaa, että uuden Salon perustaminen ei ole syypää työpaikkojen vähenemiseen yksityisellä sektorilla eikä Nokian tuloksen ja pörssikurssin romahtamiseen. Se ei ole myöskään globaalin laman alkusyy, eikä valtuustossa ole päätetty yhdenkään kaupan, kioskin tai pankkikonttorin alasajosta.

08.05.2011

Kiitokset Uutispäivä Demarille, jonka toimitus valitsi perjantaina kirjoitukseni viikon blogiksi. Jutussani käsittelin hallituksen muodostamista. Harrastelijakirjoittajalle tuollaiset kiitokset ovat kuin tikkari pikkulapselle 60-luvulla. Muutenkin viikonloppu meni nappiin, sillä pitkästä aikaa sain täytettyä Hesarin ristikon viimeistä ruutua myöten. Se on minulle lähes yhtä harvinaista herkkua kuin lätkän maailmanmestaruus Suomelle. Olen paljon enemmän omillani SK:n piilosanoissa. Eikä tässä vielä kaikki: kävin nimittäin morjestamassa anoppia.


07.05.2011
 
Eilinen Hesari työnsi tuutin täydeltä piilovaikutteista poliittista propagandaa. Soinin (ps) sanoja käyttäen se on synti. Kyse on ikivanhasta tempusta, kun paha susi pukeutuu lampaaksi ja alkaa määkiä. Ihmisten maailmassa taas puhutaan transuista (trans).
Eräskin HS:n kolumnisti oli otsikoinut kirjoituksensa oppaaksi kahvipöytäkeskusteluihin Portugalin tukemisesta juteltaessa. Juttu ei ollut hauska vaan sillä yritettiin saada lukija vakuuttuneeksi, miten vain idiootit tai muut demarit voivat puhua sijoittajien vastuista.
Toimittajan ajatus kulki niin, että joukkovelkakirjalainan ostaneille pitäisi maksaa takaisin koko sijoitettu pääoma sekä aikoinaan sovittu korko. Jos ei ole millä maksaa, täytyy lainata. ”Keep it simple”, hokee Juhani Tamminen
Sijoittajan riski sosialisoitaisiin, kun muut maat kuin velkakirjan myynyt valtio maksaisi sijoittajien saatavat. Suomen Kuvalehden haastattelussa tätä ei ymmärtänyt edes Sauli Niinistö, häntä ei kuitenkaan kukaan voine tosissaan sosialistiksi haukkua.
Toimittajan ajatukset ovat identtiset Kataisen (eivät siis Niinistön) aivoitusten kanssa. Hallitustunnustelija tekee itsestään naurettavan, kun hän tulee kuvaruutuun ja ilmoittaa, että hänen tehtävänsä ei ole luoda ongelmia vaan ratkaista ne. Minua Katainen naurattaa siksi, että hän tuo mieleeni sen aliupseerioppilaan, joka aseotetta opettaessaan sotkeutui kiväärinsä hihnaan.
 
05.05.2011
 
Paikallislehden päätoimittaja Jukka Holmberg siirtyy uuteen tehtävään ensi syksynä. Hän tulee toimineeksi nykyisessä tehtävässään vasta noin 2½ vuotta. Olen tavannut hänet vain pari kertaa, sen perusteella käsitykseni hänestä ihmisenä on sangen positiivinen; sympaattinen herrasmies.
Olen ollut Salon Seudun Sanomien tilaaja vaivaiset 29 vuotta ja voin sanoa, että parina viime vuotena on lehdessä menty positiiviseen suuntaan. Nyt syksyllä tehtävänsä jättävä päätoimittaja on vienyt paikallista journalismia viisi sataa piirua suvaitsevaisuuden ja riippumattomuuden suuntaan Toinen juttu on, mitä se sitten loppujen lopuksi kertoo; ympyrän kehä on 6000 piirua.
 
02.05.2011
 
Tämä on jälleen eräs historiallinen päivä. Maailman pahuuden ikoniksi nostettu Osama Bin Laden on nyt ilmeisen todistettavasti lahdattu ja ripoteltu mereen. Vaikka en ole koskaan pitänyt miestä sympaattisena, en pysty riehaantumaan. Olen nimittäin eri mieltä kaikkien niiden kanssa, jotka väittävät, että me hänen raatonsa avulla saavutamme rauhallisemman maailman. Näitä osamabinladeneita kuolee ja syntyy, tulee ja menee, mutta väkivalta ei maailmasta vähene.
Sillä että minä merkitsettömänä kyynikkona olen tätä mieltä, ei tietenkään ole mitään painoarvoa. Pannaan kuitenkin merkille, että kaiken positiivisuuden perikuva herra A. Stubb varoittelee turisteja terroristivaarasta. Tässä kohden vanha kyynikko miettiikin, joutuuko länsimaailma nyt ojasta allikkoon.


Uutiset Salo.fi

Sisä-ja ulkoliikuntapaikkojen kesävuorot 2012 haettavana

Sisä- ja ulkoliikuntapaikkojen kesävuorot 2012 haettavana 29.2.2012 klo 16 mennessä.

Lue lisää »

SALOMETSO-hanke

Yksityisille metsänomistajille neuvontaa SALOMETSO-hankkeessa, lue lisää

Lue lisää »

Uutiset Demari.fi

Urpilainen: Kreikka tarvitsee eväitä kasvuun

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen selvitti keskiviikkona alkuviikon Ecofin-kokouksen Kreikan tukipäätöksiä eduskunnan suurelle valiokunnalle (SuV)....

Lue lisää »

Peruspalveluministeri nosti Kela-korvaukset pöydälle

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) tiukentaisi yksityisten terveyspalveluiden Kela-korvaussääntöjä.

Lue lisää »