slideshow
Antero Leppänen

Muualla verkossa

Tammikuu 2018

29.1.2018 Jälkipyykkiä

Mitä eroa on stripparilla ja presidenttiehdokkaana olleella Sauli Niinistöllä? Vastaan oitis. Strippari riisuu vaatteensa ja näyttää katselijoille, millainen ihminen niiden alta paljastuu. Niinistö puolestaan puki päälleen sitoutumattomuuden kaavun peittämään oikeaa poliittista minäänsä.

Niinistön pääsy toiselle kaudelle oli juuri sellainen läpihuutojuttu kuin gallupit ennustivat. Mistään vaalitaistelusta ei ollut tietoakaan. Hänen kilpailijansa käyttäytyivät kuten ihmisiä on neuvottu menettelemään karhun kohdatessaan. He heittäytyivät maahan ja leikkivät kuollutta.
Koska kysymys oli leikistä, kenestäkään heistä ei tule poliittista ruumista. Aina kun joku on kisan ylivoimainen voittaja, on kysyttävä, miltä osin ylivoimaisuus perustui voittajan erinomaisuuteen ja miltä osin kanssakilpailijoiden huonouteen. Niin nytkin.

Aivan väärin olisi väittää, että Niinistön hegemonia olisi johtunut vain yhdestä tekijästä. On paikallaan aloittaa hänen henkilöhistoriastaan. Niinistön kannatus kansanedustajnaa nousi, jos nyt ei aivan pilviin mutta kuitenkin korkealle henkilökohtaisten tragedioiden ansiosta: Hänen vaimonsa kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa 1995. Sankari Niinistöstä tuli, kun hän sähkötolpassa roikkuen selvisi hengissä tsunamista vuonna 2004.
Tuota onnettomuutta edelsi vuoden kestänyt kihlaus ex-missi Tanja Karpelan (94-60-90) kanssa. Minulle on jäänyt epäselväksi, oliko suhteen päättyminen onni vai onnettomuus, mutta iltapäivä- ja naistenlehtiä ainakin myytiin kai tolkun ihmisillekin ”tulevan presidenttiparin” parvekevilkutuksilla.
Vuoden 2006 vaaleissa Niinistö kävi leskimiehenä häviämässä Tarja Haloselle, mutta naituaan poikiensa ikäisen Jenni Haukion kolme vuotta ennen seuraavaa kisaa, hänestä tuli presidentti. Tämän tylsän ”vaalikamppailun” aikana tuli sitten uutinen, että isoisästä tulee vielä kerran isäkin. Se oli sitten siinä.
Kirsikaksi populismikakkunsa päälle Niinistö asetteli vielä torstaina lupauksen, että työn perässä syrjäseuduilta poismuuttavien kiinteistötappiot pitää korvata valtion kassasta. Valtiovarainministerinä hänen toimiaan ohjasi vielä roopeankkamainen kitsaus.

Torvalds oli ainoa, joka vaalissa haastoi Niinistön keskeisen ulkopoliittisen linjauksen. Nato-kortti toi kisan viimeisen sijan olemattomalla reilun prosentin kannatuksella. Natoon liittyminen on kokoomuksen puolueohjelmassa, ja kansalaisistakin joka neljäs haluaisi Suomen menevän puolustusliittoon. Tätä taustaa vasten Nils Torvaldsin 1,5 prosentin tulos oli yhtä surkea kuin Tuula Haataisen, Merja Kyllösen ja Matti Vanhasen. Miksei samaan listaan voisi tietysti laittaa myös Paavo Väyrysen, vaikka hän itse piti kuutta prosenttiaan loistavana saavutuksena. Huonomuistisena hän oli jo täysin unohtanut varman lupauksensa olla mukana toisella kierroksella.

Olivatko nämä vaalit osoitus siitä, että puolueiden asettamilla ehdokkailla ei jatkossakaan ole realistisia mahdollisuuksia tehdä ehdokkaastaan presidenttiä? Sääli, sillä presidentti ei ole virkamies vaan poliitikko. Jatkossa saamme siis puolueettomia ja riippumattomia ehdokkaita poliitiseen tehtävään!
Masentavaa oli tänään lukea myös Aamulehden otsikko ”Presidentinvaaleissa tylsyys on arvokasta.” Miten niin arvokasta? Herlinin Sanomien (HS) Timo Luukka puolestaan oli sitä mieltä, että koko prosessi osoitti ”demokratian olevan voimissaan Suomessa.” Niinkö? Totta on, että demokratia ei toteutukseen vaadi kahta äänestyskierrosta, mutta kyllä minusta prosessi ja sen lopputulos toivat mieleen naapurimaan vaalit, enkä nyt tarkoita Ruotsia.
_____________________________________________
P.S. Niinistö näpäytti eilen toimittajaa, joka käytti termiä ensimmäinen kierros, koska oikea nimitys on ensimmäinen vaali. Ukko muuttui ärtyisäksi heti vaalituloksen selvittyä.


25.1.2018 Näin sen koin

Mielenkiintoinen piirre suomalaisessa politiikassa on, että äänestysprosentti on korkein vaalissa, jolla on kaikkein vähiten merkitystä kansalaisen päivittäiseen arkeen. Tämä ei ole osoitus siitä, että kansalaiset olisivat tyhmiä, vaan pikemminkin on kyse älyllisestä laiskuudesta.

Kun presidentinvaalitaistelu on luonteeltaan lähempänä vuorovaikutteista viihdeohjelmaa kuin vakavasti otettavaa poliittista tapahtumaa, hömppään totutetut mediakuluttajat kokevat presidentin valitsemisen hauskaksi paina tykkää-seuraleikiksi tai linnanjuhlien kaunein iltapuku-kisaksi.
Nyt valittavan presidentin valtaoikeudet ovat niin vähäiset, että niistä ei revitä keskustelunaiheita kuin viikoksi, kuitenkin ”vaalikampanjaa” on käyty kuukausitolkulla: puhuttu siis aidanseipäästä. Oli pöyristyttävää havaita, että kaupallinen media unohti pääasian heti vaalikampanjan alkumetreillä. Siinä, että iltapäivälehdet ja kaikenkarvaiset mainosrahoitteisen pöllövision rengit hukkasivat punaisen langan, ei sinänsä ollut mitään yllättävää. Nämä haapalat ja kallionpäät & kumppanit ovat niin tottuneita työstämään kakasta rahaa, että he eivät enää haista työprosessissa syntyvää pahaa hajua.

Olen monta kertaa todennut, että Mauno Koivisto on yksi Suomen merkittävimmistä presidenteistä siksi, että hän palautti Suomeen parlamentarismin pyrkimällä aktiivisesti ja määrätietoisesti vähentämään presidentin mahdollisuuksia häärätä ja määrätä sisäpolitiikassa. Mielenkiintoista oli YLE:n vaalitentissä kuulla, että presidentin vallattomuus on alkanut kolkuttaa Koiviston omaatuntoa. Ymmärsin Koiviston olevan nyt sitä mieltä, että hänen johdollaan lähdettiin kulkemaan oikeaan suuntaan, mutta jossakin vaiheessa kurssia olisi tullut tarkistaa muutamalla piirulla takaisinpäin. Nyt se myöhäistä, koska ollaan jo niin syvällä metsässä. Ei perustuslakia voi rukata ennen jokaista vaalia.

Oma roolinsa on jälleen ollut gallupeilla. Kun kampanjan alussa Niinistö saatiin – median mielestä – nostettua varmaksi toiselle kierrokselle menijäksi, hänelle alettiin hakea kilpakumppania. Se että näillä kyselyillä voidaan vaikuttaa kansalaisiin, ei johdu äänestäjien yksinkertaisuudesta vaan inhimillisestä tekijästä: valtaosa ihmisistä on sopeutuvaisia yksilöitä, jotka vain haluavat olla voittajan puolella. Vaikka he eivät kertoisi kenellekään omasta äänestyskäyttäytymisestään, he tuntevat sisäistä iloa äänestämänsä ehdokkaan menestymisestä. Matti ja Maija Meikäläinen ovat mielellään jakamassa voittoa ja haluavat juopua sen huumasta. Nyt ei ole kyse hevoskilpailusta, jossa panostus ennalta arvioituun huonoon hevoseen tuottaa moninkertaisen potin.

Oleellista on, että kyselyissä presidentintekijä ei ole kansa vaan kaupallinen media. Pari päivää sitten Hesari, Sami Borg ja kaikki ehdokkaat Niinistöä myöten pitivät pahana sitä, että kyselyt ohjaavat ihmisten äänestyskäyttäytymistä. Se nauratti, että Niinistön mielestä haitallisuus alkoi samana päivänä, kun hänen suosionsa oli pudonnut pohjalukemaan. Gallupin pelko on viisauden alku.
__________________________________________
P.S. Eipä juuri mikään ole kuudessa vuodessa ole muuttunut. Yllä olevissa tunnelmissa olin 21.1.2012.


23.1.2018 Eilisestä

Suomi on niin pieni maa, että täällä voi olla vain pari puheenaihetta kerrallaan. Juuri nyt meillä on tasan kaksi yhteiskunnallista teemaa: presidentinvaali ja työttömien aktivointimalli. Tuossa alla keskityn vain ensimmäiseen. Epäilen vahvasti, että monella työpaikalla ”Siltsun” huumetuomio ja Putous syrjäyttävät vaivatta poliittiset aiheet.

Eilen katselin yhden oppitunnin verran kaksikielistä presidenttitenttiä Teemalta tai Femmalta, vai pentele vieköön, mikä sen virallinen nimi nyt sitten onkaan. Mukana olivat kaikki ehdokkaat, joilla kaikilla Nils Torvaldsia lukuun ottamatta äidinkieli on suomi.
Eläkkeellä olevalle lukion ruotsin kielen lehtorille toinen kotimainen ei ole pelkästään henkilökohtainen vaan kulttuuriin ja perustuslaillisiin oikeuksiin liittyvä asia. En lähde antamaan arvosanoja ehdokkaille vaan Stubbia lämpimästi muistaen menen kolmella pointilla.

Ensinnäkin on käsittämätöntä, että kaksikielisen maan presidentiksi pyrkivällä, joka toimii opettajan virassa ei ole minkäänlaisia valmiuksia – eikä varmaan halujakaan – osallistua poliittiseen keskusteluun ruotsiksi. Laura Huhtasaari oli häpeäksi koko opettajakunnalle. Merja Kyllönen sentään teki - mutta valitettavasti - tuloksettomiksi jääneitä yrityksiä.

Nils Torvaldsin ruotsin kielen taitoa ei varmaan kukaan ole epäillytkään. Täysin huomiotta sen sijaan on jäänyt se, että hän puhuu myös täysin virheetöntä suomea. Varmaan olisi älähdetty, jos hänellä olisi outo aksentti.
Eikä siinä kaikki; hän on – Huhtasaarta vertailukohdaksi ottamatta – tietävä ja älykäs. Mielenkiintoista on ollut, että mediassa häntä pidetään ikäloppuna. Samaa kritiikkiä ei kertaakaan ole kohdistettu häntä vain kolme vuotta nuorempaan Niinistöön.

Jäljellä on sitten vielä viisikko. Paavo Väyrysen käyttämä ruotsi oli kieliopillisesti melko virheetöntä eikä ääntämisessäkään ollut moittimista. Hänellä oli selkeästi laajin sanavarasto. Muutaman askeleen päässä hänestä seurasivat Tuula Haatainen ja Pekka Haavisto. Sauli Niinistökin oli selkeästi parempi kuin pahasti takkuillut Matti Vanhanen. Väyrynen ja Haavisto kirjoittivat aikoinaan ylioppilastutkinnossa ruotsissa laudaturin, Niinistö approbaturin. Se näkyi vieläkin, hyviä pohjia ei oltu hukattu. Haataisen ja Vanhasen suorituksista ei keskikovalla yrittämisellään löytynyt tietoa netistä.

Vaalitulosta koskevat gallupit ovat eläneet jo kauan omaa elämäänsä, mikä lienee täysin tarkoitushakuista. Esimerkiksi tänään HS:ssa: Lehden erään artikkelin mukaan Sauli Niinistön kannatus on lähes 70 prosenttia. HS uutisoi kyllä myös Iltalehden teettämästä tutkimuksesta, joka kertoi Niinistön laskeutuneen tavallisten kuolevaisten joukkoon 49,2 prosentin kannatuksella. Onko Hesarin teettämän gallupin virhemarginaali 20 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan?
______________________________________
P.S. Upeaa piilovaikuttamista on udella mediassa, oletko jo äänestänyt presidenttiä. Neutraali kysymys kuuluisi tietenkin, oletko jo äänestänyt presidentinvaalissa.


21.1.2018 Suomalaisia valeuutisia

Mantra on uskonnollien käsite. Se on kielellisen ajattelun tavoittamattomissa oleva mielensisältö, joka ei assosioidu mihinkään muuhun mielen sisältöön. Mantra katkaisee käsitteellisen ajattelunketjun ja lakaisee siten mielestä pois muut ajatukset. Suosittu siksi mainonnassa ja politiikassa.

Kaikki yhteiskunnallisia asioita seuraavat muistavat niin halutessaan, miten ongelmaksemme 2015 vaalien jälkeen nousi huono kustannuskilpailukyky, joka oli palkansaajien aiheuttama ja ylläpitämä. Tätä mantraa aktiivisimmin hokivat työnantajaliitot ja niiden etäispääte kokoomus, mutta kyllä kuorossa mukana oli koko Sipilän hallitus.
Väitettiin, että kustannukset olivat jopa 15 prosenttia kilpailijamaita korkeammat. Tämä oli ovelaa politiikkaa: Luotiin kuviteltu uhkakuva ja sitä toistettiin kuin mainosta. Kun se oli tarpeeksi syvälle juurtunut, mantran hokeminen lopetettiin. Alettiin puhua ja kirjoittaa siitä, miten hallitus on kääntänyt Suomen nousuun ja kuronut kilpailijoiden etumatkan kiinni. VUODESSA!
”Luultavasti eduskuntavaalien alla hallituspuolueet kertovat, että homma hoidettiin kilpailukykysopimuksella. Se olisi liioittelua. Suurin kiitos tilanteen korjaantumisesta menee työmarkkinoille..” (HS pääkirjoitus 21.1.)

Yksi hartaimmista hokijoista oli Juhana Vartiainen, joka ennen kokoomukseen ja eduskuntaan siirtymistään toimi - Jutta Urpilaisen pestaamana - Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen pääjohtajana. Urpilainen ei ole edes fb-kaverini, mutta siitä huolimatta lähetin hänelle meilin ja kysyin: "Nimititkö Vartiaisen siksi, että tiesit/tunsit miehen (ajatukset) vai siksi, että et tiennyt?" En ole saanut vastausta.
Ehkä harvemmat muistavat, miten TP Niinistö ja Juha Sipilä julkisuudessa esittivät syvän huolensa siitä, että julkisen talouden osuus Suomessa on 60 prosenttia, jolloin yksityiselle jää vain 40 prosenttia. Onneksi asiaan tarttui Tilastokeskuksen pääjohtaja Marjo Bruun, joka oikaisi herrojen väärinkäsitykset ennen kuin pienemmät nilkit pääsivät hokemaan väärää tietoa mantrana. Tässä alla osa oikaisusta (Bruun 27.1.2014).

” Viime aikoina julkisuudessa on käsitelty julkisen sektorin kokoa tavalla, josta voi syntyä virheellisiä tulkintoja. Esimerkiksi YLEn Pressiklubissa (17.1.2014) esitettiin, että ”brutto­kansan­tuotteesta menee 58 prosenttia julkisen talouden ylläpitämiseen. Väite ei pidä paikkaansa.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi jokin aika sitten, että Suomen julkisen sektorin menot ovat lähes 60 prosenttia brutto­kansan­tuotteesta. Tämä ei tarkoita, että yksityisten menojen suuruus vastaisi kooltaan 40 prosenttia brutto­kansan­tuotteesta. Yksityisen sektorin menot ovat itse asiassa paljon suuremmat kuin brutto­kansan­tuote.
Kun verrataan julkisia menoja ja brutto­kansan­tuotetta, tarkastellaan kahden eri tunnusluvun välistä suhdetta, ei toisen osuutta toisesta.  Viime vuosina tuo suhdeluku on kasvanut, mikä on ensisijaisesti ollut seurausta brutto­kansan­tuotteen pienenemisestä.”

Oikeat luvut olivat tuolloin seuraavat: Julkisen sektorin menojen suhde oli 60% bruttokansantuotteesta ja yksityisen sektorin yli 100% bruttokansantuotteesta. Julkisen sektorin arvonlisäys tuolloin oli 20 % ja yksityisen sektorin arvonlisäys 80% bruttokansantuotteesta.
Lähden siitä, että valtiovarainministerinäkin toimineen Niinistön olisi pitänyt asia hallita. Taas voi kysyä, olisiko Niinistön kannalta ollut kiusallisempaa se, että hän ei tuntenut asiaa vai se, että hän tunsi. Käytin konditionaalia siksi, että asiaa ei mediassa puitu. Eikä Niinistöä kritisoitu. Sipilä on hieman eri asia, koska hän ei vielä ollut pääministeri vaan pelkästään agraaripuolueen puheenjohtaja.
____________________________________
P.S. Niinistö on ollut vaalikentällä aurinkoinen, vaalitentissä ärtynyt, ja nyt hän on gallupsuosion pudottua ryhtynyt marttyyriksi. Hänen mielestään nyt väitetään, että hän on kuuden vuoden ajan tehnyt kaiken väärin eikä onnistunut missään.


17.1.2018 Demokraattista pakkopullaa?

Vuoden 1968 presidentinvaalissa ehdokkaina olivat Urho Kekkonen, Veikko Vennamo ja Matti Virkkunen. Silloin äänestettiin valitsijamiehiä. Suora kansanvaali otettiin täydellisenä käyttöön vasta 1994. Muistan jonkun vuonna 1968 irvailleen, että Vennamo on pakko valita, koska hän on ainoa vapaa mies; Kansallis-Osake-Pankin pääjohtaja Virkkunen oli kopissa ja presidentti Kekkonen linnassa. Kekkonen toki sai kohtuullisen voiton mutta ”vain” 67 prosenttia valitsijamiehistä.

Kekkonen ei tuolloin ollut minkään kansanliikkeen vaan punamullan ehdokas. Hänen kannatuksensa oli lähes yhtä suuri kuin gallupien Sauli Niinistölle lupaama. Kaikki asiantuntijat ovat siksi satavarmoja siitä, että valinta on paketissa jo ensimmäisen kierroksen jälkeen. Ilmeisesti äänestysprosentti laskee ja kirkkoveneiden määrä vaalilipuissa nousee. Tämä vaali on demokratian edellyttämä poliittinen näytelmä, jonka nimi voisi olla Lumikki ja seitsemän kääpiötä.  

Asetelma ei suosi Niinistön kilpakumppaneita, mutta ei yksikään vakavasti otettava ehdokas ole tähän mennessä halunnut tosissaan haastaa ruhtinasta. Vuoteen 2012 asti presidentinvaali oli jännittävä kilpailu. Voitto varmistui aina vasta toisen kierroksen jälkeen – yleisurheilutermein - kalkkiviivoilla ja vain rinnanmitalla. Kuusi vuotta sitten tarvittiin vielä kaksi kierrosta, vaikka kisa sitten ratkesikin jo etusuoralla.

Näyttää selvältä, että naisehdokkaat eivät nouse tulosluettelossa kärkisijoille. Laura Huhtasaari pyrkii korkeimpaan poliittiseen virkaan, vaikka hän on noviisi. Ulkopoliittisena meriittinä hän pitää osallistumistaan rukousaamiaiseen.
Halla-aholaiset olisivat menneet Niinistön taakse, ellei presidentti olisi lausunnollaan puuttunut heidän kesäkuisiin henkilövalintoihinsa. Hakeeko Huhtasaari nyt siipiä puoluejohtajaksi? Merja Kyllösellä ja Tuula Haataisella on paljon enemmän kokemusta ja osaamista kuin Huhtasaarella, mutta miehet – paitsi Nils Torvalds – menevät edelle. Torvaldsin vaalivaltteina ovat sukat ja Nato.

Matti Vanhanen lähti velvollisuudesta presidenttiehdokkaaksi 12 vuotta sitten. Samasta syystä hän ilmoitti maaliskuussa 2016 halukkuutensa puolueen sisäiseen ehdokasvaaliin. Hänestä tehtiin tulppa-Vanhanen, jonka päätehtävä oli estää Paavo Väyrysen pääsy keskustan ehdokkaaksi.  
Väyrynen puolestaan on kuin korkki, koska hän ei uppoa silloinkaan, kun se näyttäisi olevan kaikkein todennäköisintä. Vanhanen on varmaankin ja Väyrynen ehkä viimeistä kertaa presidenttiehdokkaana, mutta Pekka Haavisto saattaa yrittää vielä kolmannenkin kerran, mikäli hän tälläkin kertaa yltää hopealle.

Niinistö hylkäsi ehdokkaaksi ryhtyessään kokoomuksen, mutta kokoomus ei hylännyt Niinistöä. Realismia on, että puolueen ehdokkaana Niinistön mahdollisuudet päästä jatkokaudelle ensimmäisellä kierroksella olisivat olleet huonot. Eikä Niinistö halua pelkästään voittaa vaan murskata vastustajansa.
Hyvä kysymys on, miksi presidentin ja gallupkuninkaan vaalibudjetti yksin on yhtä suuri kuin Haaviston, Haataisen ja Vanhasen yhteensä, vaikka hän saa ilmaista medianäkyvyyttä päivittäin.
______________________________________
P.S. Julkaistu tänään Salon Seudun Sanomissa
 

16.1.2018 Missä oli Isä Aurinkoinen!

Mikkelin lyseossa Nurmen Topin äidinkielen tunneilla pidimme esitelmiä. Teemat olivat muistaakseni valittavissa ilman ennakkosensuuria.  Oppilastoverit saivat sitten arvioida esiintyjän onnistumista. Jos kehuttiin, aloitettiin toteamalla, että kaveri puhui selkeällä äänellä ja katsoi luokkaan.

Eilen YLE:n vaalitentissä oli Sauli Niinistö. Olin valmistautunut siihen, että en varmaan jaksa katsella ja kuunnella toimittajan nöyristelyä ja kahvipöytämäistä keskustelua varttia kauempaa. Olin jälleen väärässä. Toimittaja Seija Vaaherkumpu oli valmistautunut huolellisesti, tenttasi keskeisistä asioista, teki nopeita ja tarkentavia lisäkysymyksiä. Hän piti ohjaimet itsellään, eikä antanut selvästi vähintään lievästi ärsyyntyneen Niinistön pomottaa. Muutaman kerran ehdokas kyllä yritti mutta ymmärsi sitten, kuka kysyy ja kuka vastaa.

Nämä vaaliohjelmat alkavat aina seitsemän minuuttia kestävällä puheella. Niinistö puhui selkeällä äänellä ja katsoi yleisöön. Esitys oli erinomainen, jos sitä verrataan Laura Huhtasaaren limboon. Huhtasaari luki paperista, jonka sisältö ilmeisesti oli hänelle vieras. Miksi muuten opettaja olisi harrastanut tavuittaista sisälukua? Olisi sopinut insertiksi selkokielisiin uutisiin.

Toinen kommentaattoreista Mari K. Niemi totesi, että Niinistön puheen rakenne ja sisältö olivat hyviä. Hän lähetti kiitoksensa niille, jotka olivat puheen kirjoittaneet. Yhdyn edelliseen. Erkka Railo miespuolisena kommentaattorina oli niin täynnä Niinistö-hypetystä, että hänet olisi pitänyt jäävätä. Railo totesi myös pelänneensä, että Niinistö ei ehtisi puheessaan käydä läpi kaikkia kolmea lupaamiaan pointteja, koska ensimmäiseen kului niin paljon aikaa. En ymmärrä, mitä pelkäämistä kommentaattorilla olisi, vaikka poliitikko epäonnistuisi tai mokaisi.

Itse tentissä Niinistö yllätti sillä, että rento Isä Aurinkoinen oli jäänyt jonnekin Kuopion kauppatorille. Siellä hän oli ”vitsinä” veistellyt, että toista kierrosta ei tule. Tentattava oli hyvin lyhytsanainen, kun häneltä kysyttiin, miksi hän presidenttinä on ottanut kantaa sisäpolitiikkaan. Niinistöhän esitti käsityksenään, että Halla-ahon perussuomalaiset ei enää ollut sama puolue kuin ennen puheenjohtajavaihdosta. Selkokielellä se tarkoitti, että Timo Soinin piti saada jatkaa ulkoministerinä. On hän ollut julkisesti sitäkin mieltä, että hallituksen olisi tullut jättää eronpyyntö persujen puoluekokouksen jälkeen. Hän oli sitä mieltä jälkijättöisesti, silloin kun sillä ei enää ollut mitään vaikutusta.

”Puhe sopi Niinistölle tenttiä paremmin. Vielä puheensa aikana Niinistö pystyi selittämään koukeroiset käsitteensä yleisölle, mutta tentissä aikaa selittelyille ei jäänyt. Tämä näkyi muun muassa arvojen johdattaja –termin selityksissä.” (YLE:n toimittaja Hannu Tikkala)
_____________________________
P.S. Niinistöllä sanoi ruotsiksi ainoastaan: ”God kväll till alla här och därhemma!” Kun ei muuta sanottavaa ruotsiksi ollut, tuokin oli turha.


14.1.2018 Oikeusjuttu

Kun katsoo ulos ikkunasta, ei voisi uskoa, että elämme keskitalvea. Nythän pakkasen tulisi paukkua ja maan pitäisi olla olla monen kymmenen sentin paksuisen lumikerroksen peittämä. Tällainen harmaus unettaa yhtä paljon presidentinvaalikamppailu, vaikka sellaisesta ei ole tietoakaan. Uutisvirta antaa ärsykkeitä mielenvireydelle.

Koska olen mielensäpahoittajan sukulaissielu, löydän joka päivä uutisvirrasta juttuja, jotka herättävät vähintään ihmetystä, jotkut jopa harmitusta. Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa Merja Kasoin (ent. Ailus) tapaus. Helsingin käräjäoikeudessa häntä syytettiin törkeästä petoksesta. Syyte perustui siihen, että hän olisi nostanut Norjan maksamia lapsilisiä, vaikka hän asui ja työskenteli Suomessa.

Syyte hylättiin, mutta yksi Kasoin itsensä puolustamiseksi käyttämä argumentti närästi. Kysymys oli vajaasta 20 000 eurosta. Syytetyn – siis Kasoin - mielestä ei voitu pitää todennäköisenä, että hän, jolla oli 300 000 euron vuositulot, olisi lähtenyt rikoksella hankkimaan noin pientä summaa. Sehän on vain 6,6 prosenttia hänen vuosituloistaan.

Tiedossani ei ole, mikä merkitys Kasoin ”valttikortilla” oli vapauttavaan päätökseen. En halua uskoa tuomarin ostaneen moista logiikkaa. Jos tuollainen argumentti hyväksyttäisiin syytteen hylkäämisperusteeksi, emme eläisi oikeusvaltiossa.
Sehän tarkoittaisi, että ketään suurituloista ei tuomittaisi petoksesta, jos rikoksella saatu hyöty olisi alle seitsemän prosenttia vuosituloista. Ja kääntäen: kaikki pienituloiset petossyytteen saaneet voitaisiin tuomita pelkästään sillä perusteella, että syytteen mukainen saatava hyöty olisi huomattava syytetyn vuosituloihin verrattuna.

Ei tuo Kasoin ajatuksenkulku aivan alkiolaiselta vaikuta. Saattaahan olla niin, että se onkin syntynyt hänen puolustusasianajajansa päässä. Heikki Lampela on tullut julkkikseksi kahdesta syystä: Ensiksikin hän on ollut mukana laajaa mediajulkisuutta saaneissa oikeudenkäynneissä. Toiseksi hänet on tuomittu pari kertaa naisystävänsä pahoinpitelystä. Mielenkiintoista.
Kasoi piti 20 000 euroa tulojensa perusteella mitättömänä summana. Kuitenkin hän on oikeusteitse vaatinut ex-aviomieheltään 5 000 euroa. Mies oli aiheuttanut hänelle vahinkoa vuotamalla lapsilisäjutun julkisuuteen.
______________________________________
P.S. Tammi tarkoittaa joissakin murteissa sydäntä, keskikohtaa tai ydintä, toisaalta napaa tai akselia.


8.1.2018 Lainatavaraa

Blogissani minulla on tapana julkaista pelkästään omia mielipiteitäni, ja suorat sitaatit ovat vain murto-osa sisällöstä. Tällä kertaa teen poikkeuksen. Kaiken alla olevan olen lainannut. Syynä on se, että satuin löytämään artikkelin, jossa omat keskeisimmät ajatukseni on ilmaistu jalostetummassa muodossa. Olen siteerannut pitkästä kirjoituksesta vain osia.

”Pyrkimykset esiintyä politiikan ja ideologioiden yläpuolisena järjen äänenä ovat yleistyneet kaikkialla läntisessä maailmassa. Ideologioiden vastaisuuden esitaistelijoiden ajatteluun kuuluu vahvasti taloustieteen lainalaisuuksien ja ehdottoman rationaalisuuden korostaminen.

Neutraali ideologiakäsitys mieltää ideologian ajatusten ja uskomusten synnyttämäksi käsitykseksi ympäröivästä todellisuudesta. Tämä ideologiakäsitys näkee ideologian siis neutraalina eikä itsessään positiivisessa tai negatiivisessa merkityksessä. Negatiivisen ideologiakäsityksen mukaan ideologia edustaa puolestaan vääristynyttä tietoisuutta todellisuudesta.

Klassisesta liberalismista onkin muodostunut todellinen taikasana, jonka avulla ennen kaikkea poliitikot ovat pyrkineet esiintymään anti-ideologisina järjen ääninä, ”tolkun ihmisinä”. Oman ideologian esittäminen epäpoliittisena on kuitenkin nimenomaan ideologisen vaikuttamisen keino, ja vieläpä erittäin ovela ja tehokas sellainen.

Suomen pääministeripuolue keskusta saavutti viimeisimmissä eduskuntavaaleissa voittonsa nimenomaan kampanjalla, johon sisältyi taloudellisen, koko kansakuntaa kohtaavan uhkakuvan korostaminen ja me-henkistä talkoomeininkiä hekumoiva ”Suomi kuntoon” -rallatus. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö puolestaan lähti uusiin presidentinvaaleihin poliittisesti sitoutumattomana ehdokkaana valitsijayhdistys takanaan.

Ideologioiden vastaisuuden esitaistelijoiden ajatteluun kuuluu vahvasti taloustieteen lainalaisuuksien ja ehdottoman rationaalisuuden korostaminen. Nämä anti-ideologiset järjen äänet tapaavat esittää, että taloustieteessä olisi jokin objektiivinen, arvovapaa totuus, joka on gravitaatiolain tapaan pelkistettävissä numeroihin.”
__________________________________
P.S. Lähteeni on Politiikasta, joka on ajankohtainen ja ajaton tiedeverkkolehti  (4.12.2017)


2.1.2018 Lattea ja pannukakkua

Vanha hyvä neuvo on, että kokouksessa ei kannata pyytää puheenvuoroa ja avata suutaan, jos ei ole mitään sanottavaa. Presidentin uudenvuodenpuheella on pitkät perinteet. Mitä enemmän perinteelle on tullut ikää, sitä ontommiksi puheet ovat muuttuneet. Ei tosin pidä unohtaa, että nyt olemme pressavaalin kynnyksellä.

Myönnän yllättyneeni, kun luin Saku Nikkasen fb-päivityksen, jossa hän kirjoitti, että presidentti piti hyvän puheen. Minua ei hämmästyttänyt lainkaan se, että demarivaltuutettu liputti kokoomuslaiselle ehdokkaalle. Saku on hevosensa valinnut ja kannustaa sitä täyteen laukkaan. Presidentin valinta on Suomessa ainoa suora henkilövaali, jossa poliittiset tunnukset on viety varastoon piiloon. Ilmeisesti juuri siksi äänestysprosentti on aina ollut selvästi korkeampi kuin missään muussa vaalissa.

Hämmästyin siksi, että minusta puhe oli lattea, enkä nyt tarkoita kahvia. Ja siksikin, että Saku on tietääkseni ainoa fb-kavereistani, joka puhetta on kiitellyt. Aktiivikokoomuslaisetkin ovat olleet taputtamatta. Se voi johtua kahdesta eri syystä: He pelkäävät leimaavansa Niinistöä kokoomuslaiseksi, vaikka vain poliittisesti umpisokea ei näe Niinistön ja kokoomuksen välissä olevaa katkaisematonta napanuoraa. Tai sitten heistäkin puhe oli ontto, lattea tai pannukakku.

Kyseessä ei ollut presidentin vaan presidenttiehdokkaan puhe, jossa Niinistö kumarsi suuntaan jos toiseenkin. Tai oikeastaan vain nyökkäsi, koska kumartaja samalla pakosti - ei pakosta – olisi pyllistänyt. Jotta se olisi ollut presidentin puhe, siinä olisi pitänyt olla merkittävä ulkopoliittinen osio. Presidentin keskeisin tehtävähän on ulkopolitiikan alueella. Seuraava sitaatti voisi olla vaikka Salkkarin tekstareista: "Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen tilanne on vakaa, mutta maailmalla myllertää. Ja se vaikuttaa meihin ja kaikkiin." (TP 1.1.18)
Niinistön aikaisempia puheita ei koskaan ole valtamediassa kritisoitu, ylistetty tai kiitelty vain. Ei ole arvosteltu nytkään, ei kyllä kiiteltykään. Diplomatian kieltä tulkiten se tarkoittaa, että puhe oli mitäänsanomaton sekasalaatti.
_________________________________
P.S. En pidä siitä, että TP asettuu Jumalan ja minun väliin. En tarvitse siihen kirkkoakaan.

Uutiset Salo.fi

Taidemuseon poikkeavat vuodenvaihteen aukioloajat

Lue lisää »

Kaupunginvaltuuston kokous 17.12.

Lue lisää »

Uutiset Demokraatti.fi

Tiedusteluvalvontavaliokuntaan pohdittiin myös emerituskansanedustajia – näin kävi kansanedustajien läheisten turvallisuusselvityksille

Eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi tänään mietintönsä tiedustelun valvonnasta. Perustuslakivaliokunnan jäsen, SDP:n kansanedustaja Ilkka Kantola...

Lue lisää »

Keskustan sosiaaliturvamalli ei auennut vieläkään – SDP ja kokoomus pistäisivät työvoimapalveluihin satoja miljoonia euroja lisää

Keskustan linjasta sosiaaliturvan vastikkeellisuuteen ei saanut selvää edelleenkään kukaan, kun neljä kannatukseltaan suurinta puoluetta kohtasivat...

Lue lisää »