slideshow
Antero Leppänen

Muualla verkossa

Syyskuu 2018

29.9.2018 Parlamenttiteatteria

Havukka-ahon Konsta Pylkkänen pohti, mikä kumma se välikäsi on. Viime päivinä joku on miettinyt, miksi eduskunnassa luottamusta mitataan välikysymyksellä. Mihin väliin kysymys pitää uittaa?

Tuntemissani kielissä välikysymyksen vastine on latinasta lainattu interpellatio lisättynä ännällä. Sana on alun perin tarkoittanut keskeytystä tai häiriötä. Meillä käytetään kotikutoista välikysymystä, mutta hallitus mieltää, että se sisältää interpellatio-sanan alkuperäisen merkityksen. Hallituksen näkökulmastahan oppositio häiritsee välikysymyksellä sen työrauhaa ja pyrkii keskeyttämään hyvät poliittiset pyrkimykset.

Välikysymyksen tekijät esittivät ulkoministerille epäluottamusta, koska hän oli heidän mielestään toiminut Suomen eduskunnan päätösten vastaisesti. Välikysymyksessä Timo Soinia vaadittiin tilille poliittisesta epäkorrektiudesta, ei kuitenkaan lainvastaisuudesta. Oikeuskanslerin antama lausunto Soinin toiminnasta ei ollut ristiriidassa välikysymyksen laatijoiden näkemyksen kanssa.
Oppositiossa tiedettiin varmasti, että Suomessa vain kaksi yksittäistä ministeriä on joskus 1920-luvulla saanut epäluottamuslauseen. Kannattaa kuitenkin aina laukoa maalia kohti, kun paikka avautuu. Sitä paitsi välikysymyksen tekeminen on opposition oikeus, ei toki velvollisuus. Työnjako on selkeä: hallitus tekee hallituspolitiikkaa, jota sen ulkopuolella olevat opponoivat eli nokkivat. Keep it simple, sanoisi Juhani Tamminen ja rykäisisi.

Äänestyksen lähetessä asia karkasi sitten käsistä. Timo Soini ei voinut edes puolitosissaan olla sitä mieltä, että äänestys tulisi koskemaan hänen henkilökohtaista mielipiteenvapauttaan. Jos näin olisi ollut, hän olisi ollut jäävi äänestyksessä. Nyt hän ei ollut, koska henkilökohtaisena ei pidetä asiaa, jossa on kyse ministerin harjoittaman politiikan arvioinnista. Samasta syystä valtioneuvoston jäsenet voivat osallistua hallitukselle jätettyyn epäluottamuslauseäänestykseen. Populistina Soini on oivaltanut, että uhriutuminen on politiikassa yksi varmoiksi koetuista pelitavoista. Perskortti vailla vertaa.

Itsevarmana esiintyneessä hallituksen johtokolmikossakin alkoi näkyä hermostuneisuuden merkkejä, koska kulisseissa ainakaan kokoomuksen eduskuntaryhmässä ei haluttu niellä ajatusta ryhmäpäätöksestä ja sen noudattamispakosta.
Koska hallituspuolueet halusivat 100-prosenttisen varmuuden voitostaan välikysymysäänestyksessä, ne ilmoittivat Sampo Terhon suulla, että epäluottamuslause ei koskisi vain ulkoministeriä vaan koko hallitusta. Silloin viimeistään löysät menivät kapinoitsijoilta housuihin, eikä yksikään hallituspuolueen edustaja äänestänyt Soinia vastaan. Mielipiteenvapaus oli päätetty kokoomuksessakin siirtää äänestyksen jälkeisiin lausuntoihin ja juhlapuheisiin.

Äänestyksen lopputuloksena luottamus tuli äänin 100-60, ja omasta mielestään ilmeisesti jokainen puolue voitti. Pilapiirtäjä Karlsson kiteytti (HS  23.9.) äänestysfarssin sangen napakasti. Hän oli luonut eduskunnalle uuden äänestystaulun, jossa myös oli neljä vaihtoehtoa: Tjaa, Ei uskalla, Mikä oli kysymys ja Lähdin kahville.
_______________________________________
P.S. Julkaistu tänään Salon Seudun Sanomissa


27.9.2018 Uutissi Salost

Salo on syyskuussa ollut varsin paloherkkää aluetta. En kuitenkaan halua tai jaksa uskoa, että kyse olisi ns. sahapaloista. Kunnallispolitiikka puolestaan ei ole ollut lainkaan tulista, pikemminkin flegmaattista.

Lisätalousarvio on siitä jännä termi, että se voi tarkoittaa myös aiemmin päätettyjen määrärahojen leikkaamista kasvattamisen sijaan. Sellaista kaupunginhallitus rakenteli toissailtaisessa kokouksessaan. Tilanteeseen jouduttiin, kun kunnallisverotuotto on jäämässä 11 miljoonaa arvioitua pienemmäksi. Maanantaina valtuusto saa sen märehdittäväkseen. Jos olisin Salossa, menisin katsomaan kokousta.

Verotulojen pieneneminen ei siis ole harvinainen ilmiö Salossa, mutta normaalisti talousjohtaja on arvioinut niiden putoamisen yläkanttiin. Viime vuosina on sitten käynytkin niin, että talousarvion lopputulos on voinut olla sama kuin tilinpäätöksessä, mutta sen edessä ollut miinus vain on muuttunut plussaksi. Ja sitten on iloittu hyvästä taloudenhoidosta. Ylijäämäisestä tuloksesta on - totta vieköön - mukavampi lukea kuin alijäämäisestä.

Kun tieto verotuloista kuukausi sitten tuli julki, ihmettelin, eikö marraskuu joka vuosi ole se ajankohta, jolloin verottaja tarkastelee mennyttä ja luotaa sitä tulevaan. Eikö VM ole täynnä asiantuntevia verotusmatematiikan taitajia, joiden tulisi osata laatia sellaiset speksit, että moisia epätarkkuuksia ei pääsisi syntymään?
Tuon 11 miljoonaan vajeen kuittaamisesta osa hoituu arvioimalla määrärahoja uudelleen niitä pienentäen. Sitten vielä prosentin höylällä vetäistään loppusilaus. Silmäiltyäni hallituksen listalla olleen tekstin lisätalousarviosta, huomioni kiinnittyi kolmeen seikkaan:

Ensinnäkin siihen, että työttömyyden väheneminen pudottaa Kelalle maksettavaa summaa noin 15 prosentilla. Hienoa! Toiseksi siihen, että henkilöstömenoista, jotka ovat viidessä vuodessa pienentyneet roimasti, voidaan lisätalousarviossa leikata vielä pari miljoonaa. Menojen laskulle luonnollinen selitys on se, että henkilöstömäärä on pudonnut 400 hengellä vuodesta 2009 lähtien. Sekä henkilöstön että heidän asiakkaidensa keski-iät ovat nousussa. Onneksi itse kasvatan enää asiakkaiden keski-ikää.

Ja kolmanneksi siihen, että Salon kaupunki omistaa pörssiosakkeita miljoonan markan arvosta. Tämä oli minulle yllättävä uutinen. Olen ollut vuosikymmenet sen tiedon varassa, että kaupungin rahoilla ei spekuloida. Yritin löytää tuota osakeomistusta viime vuoden tilinpäätöksestä. En löytänyt, vaikka kyllähän sen siellä jossain täytyy olla. Ei minun tietämättömyydelläni ole merkitystä, pääasia on, että päättäjät ovat selvillä.
__________________________________
P.S. Odotan mielenkiinnolla, millainen ensi vuoden talousarvio on. Veikkaan alijäämäistä.


22.9.2018 Jälkipyykkiä

Äidilläni oli tapana sanoa, että likapyykki pestään kotona. Hänen mielestään perheen sisäiset asiat eivät kuuluneet naapureille. Ei äitini myöskään kierrellyt kylillä kehuskelemassa, mitä ihmeellistä hänen lapsensa olivat tehneet. Valkopyykkikin hoidettiin kotoisessa pesutuvassa.

Eilen sata kansanedustajaa tunnusti kaikkivaltiaan kansan edessä, että ulkoministeri nauttii heidän luottamustaan. Ja kyllä Timo Soini siitä nauttikin. Ei kadu pätkääkään tekemisiään. Ei, vaikka häntä ovat ojentaneet sekä tasavallan presidentti että oikeuskansleri.

Soini ilmeisesti ajatteli ja ajattelee, että hän voi katolilaisuutensa varjolla ulkoministerinä puhua Suomen linjan vastaisia vaikka Kiinan keisarille. Tosin Kiinassa ei enää sellaista ole. Niinpä Soini sanoikin eilen median edustajille, että hän ei puhu tulevista tekemisistään konditionaalissa. Se oli väärä vastaus oikeaan kysymykseen, aikooko hän jatkossa muuttaa tapansa. Hänen olisi tullut poimia vastausvalikosta joko aion tai en aio.

Itse asiassa Timo Soini muistuttaa ilkikurista teflonilla kyllästettyä koulupoikaa. Aivan sama, mitä opettajat ja oppilashuolto hänelle sanovat ja tekevät. Hän haistattaa pitkät veemäinen virne naamallaan. Ja vanhemmat tukevat pikku piruaan. Soinin kyynärsauvoina puolestaan  ovat pääministeri Sipilä ja valtiovarainministeri Petteri Orpo sekä yllyttävänä kaveripiirinä sininen lauma.

Ennen luottamuslauseäänestystä sekä kepun että kokoomuksen johto hyrisivät tyytyväisyyttään. Kulisseissa oli sovittu, että sinisten Terho heittää julkisuudessa uhkauksen koko hallituksen kaatumisesta, mikäli Soini kompastuu. Näin Sipilän ja Orpon oli helpompi pelotella omat ryhmänsä jaa-napin painajiksi. Niinpä sitten kokoomusnaiset (3) eivät uskaltaneet äänestää epäluottamusta Soinille. He ilmoittivat olevansa poissa vaikka nököttivät aitiopaikoilla spektaakkelia seuraamassa.

Nyt on kuitenkin niin, että Sipilän ei olisi tarvinnut niellä sinistä uhkausta, koska vain pääministerillä on oikeus esittää hallituksen eronpyyntö tasavallan presidentille. Jos Juha Sipilällä olisi ollut sitä kuuluisaa munaa, hän olisi todennut näin julkisuudessa.
Kun Kekkonen yritti pakottaa Koiviston hallitusta eroamaan, Koivisto totesi sen istuvan niin kauan kuin sillä on eduskunnan luottamus. Välikysymyksen tekijät eivät esittäneet epäluottamusta hallitukselle vaan pelkästään ulkoministerille. Tämä tosiasian SOT hämärrytti. Toivon tämän olevan Pyrrhoksen voitto hallitukselle.

Tänään päähallituspuolueiden johtajien eilinen hyrinä on muuttunut murinaksi. Omiensa edessä Juha Sipilä haukkui kokoomuksen eduskuntaryhmän pataluhaksi. Kokkariryhmä oli toimittanut julkisuuteen tiedotteen, jossa paheksuttiin sitä painostusta, jota heihin oli suunnattu.
Jos leikitään, että pääministeri on puhdas kuin pulmunen, kokoomus on lähettänyt likapyykkinsä Juha Sipilän pestäväksi. Oli miten tahansa, lopputulos on se, että hallituksen SOT-trio harjaa kulisseissa toinen toisiaan. Julkisuuteen annetaan sitten tiedote, että käytiin hyvähenkinen rakentava keskustelu, ja katse on suoraan eteenpäin. Kenellekään ei jäänyt mitään hampaankoloon, koska yhdessä ollaan taas isänmaan asialla. Happy end!
________________________________
P.S. Sopiva otsikko olisi myös ollut: Hiiriä ja ihmisiä tolkussaan.


19.9.2018 Rutto vai kolerako?  

Valtakunnanoikeus käsittelee syytteen, joka nostetaan valtioneuvoston jäsentä tai oikeuskansleria, eduskunnan oikeusasiamiestä taikka korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden jäsentä vastaan lainvastaisesta menettelystä virkatoimessa. Lisäksi valtakunnanoikeus käsittelee tasavallan presidentin rikosoikeudellista vastuuta koskevan syytteen.

Ulkoministeri Timo Soini nostettiin tikun nokkaan, koska häneltä olivat puurot ja vellit mennet sekaisin ainakin kahdesti: Soini tuomitsi julkisesti Irlannin kansanäänestyksen tuloksen laillisesta abortista ja iloitsi toisella kertaa siitä, että Argentiina ei langennut samaan syntiin.
Saamastaan kritiikistä suivaantuneena ulkoministeri sekosi totaalisesti ja peräsi itselleen uskonnon- ja sananvapautta, vaikka kukaan ei häneltä niitä ollut viemässäkään. Soini toimi kuin napolilainen taskuvaras, joka lompakon nyysittyään alkaa viitoilla ja huutaa: Ottakaa varas kiinni! Olisiko niin, että Soiniin uskoo noin 1,6 prosenttia asiaan kunnolla perehtyneistä. Sehän olisi sama kuin sinisten viimeisin kannatuslukema.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti on laatinut Soinin toimista 10-sivuisen kannanoton, jossa yllättävää lienee vain sen pituus. Itselleni on ollut alusta alkaen ollut selvää, että Soini ei ole menetellyt lainvastaisesti. Eduskunta äänestää SDP:n ja kumppaneiden jättämästä välikysymyksestä tietojeni mukaan perjantaina. Silloin kansanedustajat eivät ota juridista kantaa vaan ilmoittavat, onko Timo Soinilla ulkoministerinä heidän luottamuksensa. Eduskunta ei ole käräjäsali. Ministerin leivätön pöytä on valtakunnanoikeudessa.

Siniset takertuvat siihen, että Soini ei ole rikkonut lakia. Oikeuskansleri on kuitenkin - lehtitietojen mukaan –  päätöksessään todennut, että ulkoministerin tulisi matkoillaan pidättäytyä sellaisista kannanotoista, joissa Suomen valtion kannat ja ministerin omat mielipiteet eivät ole eroteltavissa.
Tässä onkin jutun ja välikysymyksen ydin: Voiko eduskunnan enemmistö antaa luottamuksensa ulkoministerille, joka tarkoituksellisesti on antanut Suomen valtion linjausten vastaisia lausuntoja? Kyse ei ole Soinin tuottamuksellisesta toiminnasta vaan tahallisesta piittaamattomuudesta eduskunnan tekemiä päätöksiä kohtaan. Sen luulisi olevan poliittisesti epäpyhää kaikkien kansanedustajien mielestä.

Soini on ilmoittanut suhtautuvansa vakavasti oikeuskanslerin tekstiin ja ottavansa opiksi. Sitten hän vetää maton lausumansa alta toteamalla, että hän on tehnyt ”harkintaa ja punnintaa asian suhteen” ja aikoo tehdä jatkossakin. Luen tuon virkkeen niin, että Soini kritisoi oikeuskansleria siitä, että tämä on edellyttänyt ulkoministeriltä tarkempaa harkintaa. Vain elämä on Soinille poliitikkona pyhää.

Perjantain välikysymysäänestyksen lopputulos on todennäköinen eli keskusta ja kokoomus tukevat Soinia. Ulkoministerin luottamuksen menettäminen olisi shokki ja luultavasti hallituskriisin paikka. Niinpä Petteri-reippaastakin on tullut pelokas hiiri.
Luulisi joillekin kokoomuksen naiskansanedustajille olevan vaikeaa painaa jees-nappia miehelle, joka polkee naisten itsemääräämisoikeutta. Ei tässä ole kysymys valinnasta ruton ja koleran välillä. Jos pelottaa olla omaa mieltä, aina voi mennä vaikka vessaan tai hammaslääkärille äänestyksen ajaksi. Tai juututtaa itsensä hissiin, mikäli pater noster sen mahdollistaa.
__________________________
P.S. Minusta Soini saa uskoa vaikka joulupukkiin. Hän taitaa kuitenkin kaikkein eniten uskoa itseensä.


16.9.2018 Tätä mieltä, osa 2

Yhden määritelmän mukaan politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Tuosta saattaa joillekin syntyä sellainenkin kuva, että yhteiset asiat ovat niin kiistattomia, että ne voidaan hoitaa riitelemättä. Tätä mieltä ovat yleensä työnantajat ja keskustaoikeisto. Siksi Sipilän hallitus ei ole ymmärtävinään, miksi oppositio ja ammattijärjestöt eivät niele hallituksen ”uudistuksia”.

Ennen Sipilän hallituskautta luulin, että meillä hallitusten kokoonpanoilla ei olisi järin suurta merkitystä, koska kaikki merkittävät puolueet haluavat ainakin a) säilyttää hyvinvointivaltion b) hyväksyä kolmikantasopimisen c) pyrkiä kaikkia miellyttävillä ohjelmillaan poliittiseen keskustaan ja d) kunnioittaa tämän vuosituhannen alussa eduskunnan hyväksymiä perustuslain päivityksiä. Valitettavasti olen ollut kaikilta osin väärässä.

Katselin tänään jälkilähetyksenä pääministeriehdokas Antti Rinteen esiintymisen Jari Korkin lauantaisessa haastatteluohjelmassa. Titteli on haastattelijan antama. Hän käytti sitä vähintään neljästi; ei suinkaan positiivisessa hengessä, vaan luodakseen Rinteelle painetta tai sitten vain vittuillakseen. Jos demarit itse alkaisivat käyttää tuota titteliä, se olisi kuin kakan heittämistä tuulettimeen.

Tämän päivän poliittinen tilanne näyttää olevan sellainen, että kolme suurta ”vanhaa” puoluetta alkavat ottaa etumatkaa keskikokoisiin ja takiaisiin. Perussuomalaiset oli vielä 2015 suurten joukossa, mutta sitten Soini murhasi lapsensa. En laittaisi 10 senttiä enempää pitkävetoon halla-aholaisten jättimenestyksen puolesta. Soinilaisethan puolestaan muuttivat nimensä sinisiksi. Muistan, Simon Elon heti ulosmarssin jälkeen sanoneen, että se saattoi tarkoittaa poliittista itsemurhaa. Tuskin hän kuitenkaan puolueelle nimeä valittaessa muisti, milloin ihmiskroppa muuttuu siniseksi? Kepeät mullat vennamolaisten perilliselle.

Kolmen suuren erottuminen muista tarkoittaa sitäkin, että vihreät ovat menettäneet mahdollisuutensa pääministeriyteen. Touko Aallon aloittaessa puheenjohtajana puolueen (gallup)kannatus oli vielä sillä tasolla, että muutkin kuin jäsenkirjavihreät saattoivat pitää tuota vaihtoehtoa täysin mahdollisena.
Touko Aalto on nyt jäänyt sairauslomalle, jonka tarkkaa pituutta hän tuskin tietää itsekään. Jos/kun kyseessä on vakava burn out, hän pysyy poissa julkisuudessa melkoisen tovin. En yllättyisi, mikäli lopputulema olisi, että Aalto luopuu puheenjohtajuudesta, ja ainakin ensi kesän puoluekokoukseen asti nuijan varressa olisi Emma Kari, jos hän vain olisi yksi varapuheenjohtajista. Näin Aalto voisi vapautua siitä paineesta, että hän olisi vihreiden vaalitappion aiheuttaja. Voin taaskin olla aivan väärässä.
___________________________________________
P.S. Petteri Orpo on usein itkenyt sitä, että hänen sanojaan tarkoituksellisesti ymmärretään väärin. Siksiköhän hän nyt on tulkinnut Antti Rinnettä kuin piru raamattua.


11.9.2018 Tätä mieltä, osa 1

Laura Huhtasaari jäi kiinni varastamisesta. Kun kysymyksessä on kirjallinen anastus, käytetään hienompaa nimitystä. Silloin puhutaan plagioinnista. Huhtasaari esitti pro gradussaan toisten mielipiteitä ominaan kertomatta siitä viitteillä. Jos omia ajatuksia ei ole, ei tarvitse varastaa, koska niitä voi luvallisesti lainata. Miksi kukaan ei kertonut tätä nuorelle Huhtasaarelle? Epistä.

Helsingin Sanomat kertoi tänään, että Harri Harkimo ja toimittaja Riku Siivonen ovat yhdessä kirjoittaneet kirjan. Siivonen on lehden mukaan editoinut Harkimon kolumneja Iltalehteen ja Savon Sanomiin. Ei editoijien olemassaolo mikään outo tai salainen juttu ole. Jopa kirjailijoilla on omansa, mutta harvemmin julkisuudessa kerrotaan, kuka jonkun poliitikon kolumneja editoi. Voisiko olla niin, että Riku Siivonen kirjoittaa politiikasta salanimellä Harri Harkimo?

Siinä, että kansanedustajalla tai kunnallispoliitikolla on haamukirjoittajansa, ei ole mitään uutta, ihmeellistä eikä rikollistakaan. Kyllä esimerkiksi Salossa asioita seuranneet tiesivät, milloin Reino Breilin oli itse kirjoittanut tätä mieltä-palstalle lähettämänsä tekstin, jota sitten toimitus oli ”editoinut”
Nykyisistä valtuutetuista eräs ahkerimpia Salkkarin mielipidekirjoittajia on Simo Vesa. Jo jonkin aikaa olen kiinnittänyt huomiota siihen, että hänen kirjoituksissaan on sanoja ja rakenteita, jotka eivät vaikuta ihan omilta. Mutta eihän mielipidekirjoitukseen koskaan laitetakaan viitteitä.

Salkkari uutisoi, että kirjoittaminen kiinnostaa muutamia salolaisia valtuutettuja niin paljon, että aloitteita syntyy liukuhihnalta. Valtuuston puheenjohtaja on ainakin tykönään miettinyt, pitäisikö aloitteellisuutta jollain tavoin rajoittaa valtuustoryhmien välisellä sopimuksella. En kyllä ymmärrä, miten siinä olisi ratkaisun avain, koska kolmesta ”tuotteliaimmasta” kahdella (Friberg ja Haapasalo) ei ole ryhmää. Eikä Marjatta Halkilahtikaan (se kolmas) ole tunnettu vahvasta ryhmäsidonnaisuudestaan.

Yhdysvalloissa kaikki on suurta: esimerkiksi pilvenpiirtäjät, autot, yliopistojen lukukausimaksut ja tuloerot. Suuria ovat myös presidentti Trumpin puheet ja twiitit. Toissapäivänä yksi hänen uutisistaan oli, että hän kirjoittaa oikean kirjan/ I’ll write the real book! En tiedä tarkemmin hänen kyvyistään tai suhteestaan kirjoihin, mutta epäilen, että hänellä on kotihyllyillään lukemattomia kirjoja.
____________________________________________
P.S. Plagiaatti on kirjallinen tai taiteellinen varkaus; sellaiseen perustuva teos tai sen osa. (Kielitoimisto)


7.9.2018 Touko töihin

Mielensäpahoittajan keskeinen luonteenpiirre on, että hän suhtautuu muutoksiin nihkeästi, jopa protestoidenkin. En tiedä, onko kansalaisten kirjoittamistaito heikentynyt, vain heijasteleeko huolimaton oikeinkirjoitus vain sitä, että maailma on täynnä paljon tärkeämpiä asioita. Näin jotkut ainakin väittävät.

Yhdyssanat ovat yksi kompastuskivi. Myönnän kyllä, että virheet niiden kirjoittamisessa eivät välttämättä aiheuta väärinymmärryksiä, mutta kieli on muutakin kuin pelkkä viestintäväline. Ei ole yhdentekevää, laitetaanko touko töihin vai lähdetäänkö toukotöihin. Kirjoitin vihreiden puheenjohtajan nimen tarkoituksella pienellä, niinhän nykynuoretkin tekevät. Esimerkkiäni voi vapaasti kritisoida siitä, että toukotyöt kuuluvat menneeseen maailmaan. Entä Touko?

Enemmän kuin yhdyssanavirheet minua harmittavat Sipilän hallituksen kynnet palkansaajien niskassa. Aktiivimalli on jo osoittautunut torsoksi eli juuri sellaiseksi kiusantekijäksi, jollaiseksi työntekijäjärjestöt sitä olivat kuvailleet. Hallitus tajusi sentään itse luopua esityksestään, jonka mukaan alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita voitaisiin palkata määräajaksi ilman mitään perustetta.

Nyt SOT-hallitus (ent. SSS ja SOS) ajaa kuin käärmettä pyssyyn lakiesitystä, joka mahdollistaisi kevyet irtisanomisperusteet alle 20 työntekijän yrityksissä. Asia ei ole vähämerkityksinen kahdesta syystä: Ensinnäkin muutos koskisi 97 prosenttia maamme yrityksistä. Toiseksi muutoksella luotaisiin kahden kerroksen työmarkkinat.
Asiantuntijat ovat melko yksimielisiä siitä, että tällä tempulla työttömyys ei alene. Suurin osa ekonomisteista on puolestaan sitä mieltä, että näin saataisiin nostettua työn tuottavuutta. Tämä ei ole Uskon asia vaan uskonasia. Taloustiede on nimittäin lähempänä politiikkaa kuin matematiikkaa.

Kaupunkilaisjärjellä ajatellen on selvää, että maan hallitus haluaa tukaloittaa palkansaajien asemaa, tehdä heistä nöyrempiä. Tuota kehitystä ainakin nuoret ikäluokat tukevat järjestäytymättömyydellään.
Juha Sipilän sydäntä lähellä ovat pelkästään maataloustuottajat ja vakuutuskuorilla pelailevat kapitalistit, vierellään seisoo Petteri Orpo. Siniset puolestaan seuraavat heitä kuin vana laivaa. Hyytykö hallituksen hymy syksyn lehtien alkaessa putoilla?
________________________________
P.S. Tuntemattoman Hietanen ei kaivannut syyllisiä. Hänen repliikkinsä ei valitettavasti sovi tähän päivään.


1.9.2018 Osa 2 Mäntyniemen herra

Kylmän sodan aikana kerrottiin vitsiä, jossa amerikkalainen ja neuvostoliittolainen väittelivät siitä, kumman kotimaa on vapaampi. Kuin ässänä amerikkalainen voitonvarmana esitti, että kuka vain voi Valkoisen talon edessä huutaa: Nixon alas, Nixon on sika. Neuvostoliittolainen ei tuosta hätkähtänyt vaan vastasi, että kyllä meilläkin kuka tahansa voi Kremlin edessä huutaa: Nixon alas, Nixon on sika.

YYA-Suomi on jo kauan ollut vapaa kahleistaan, niinpä täällä voidaan tasavallan presidentistä julkaista muitakin kuin henkilökulttia rakentavia teoksia. Lauri Nurmen ja Matti Mörttisen kirja tasavallan presidentistä ei ole Sauli Niinistöä ylistävä. Se ei kuitenkaan ole mitään likasankojournalismia vaan tolkun toimittajien luoma uskottava sekä monipuolinen ja -polvinen henkilökuva Sauli Niinistöstä. Siitä huolimatta häntä vuoden alussa äänestäneiden yhteiskunnallisia makunystyröitä Risto Uimosen kirja maan isästä saattaa kutitella paremmin.

Itseäni eniten olisivat kiinnostaneet vuoden 1987 tapahtumien taustat. Silloin pidetyt eduskuntavaalit nimittäin ratkaisivat Niinistön tulevaisuuden. Valitettavasti kirjassa todetaan pelkät tapahtumat niiden taakse menemättä tai pääsemättä.
Varsinais-Suomen kokoomuspiirin jäsenäänestykseen Salosta asetettiin tuolloin kaksi ehdokasta: Helena Ahonen ja Sauli Niinistö. Kandidaatit olivat jo tuolloin tunteneet toisensa 30 vuotta, sillä Ahanen oli ollut Niinistön opettaja Pajulan kansakoulussa. Molemmat menestyivät äänestyksessä ja pääsivät eduskuntaehdokkaiksi. Kun joillekin äänestystulos ei kelvannut, Ahanen luopui vapaaehtoisesti ehdokkuudestaan. Melkoisen taivuttelun jälkeen nainen väistyi miehen tieltä, kirjassa todetaan. Tänään opettaja on luonnollisesti ylpeä presidentiksi päässeestä oppilastaan. Kuka opettaja ei olisi?

Vanhan asian penkominen olisi ollut mielenkiintoista siksi, että Ahasella voidaan katsoa olevan rooli presidentintekijänä. Jos hän ei olisi luopunut ehdokkuudestaan, Suomen poliittinen historia olisi saattanut mennä aivan toisia polkuja. Näin siksi, että Niinistöllä oli takanaan jo kaksi epäonnistunutta yritystä eduskuntaan. Urheilumielisenä hän tiesi, että kolmannella pudotuksella ollaan aina yksiselitteisesti ulkona.
Pääsy valtakunnan huipulle johtavalle kiihdytyskaistalle ei siis ollut mikään helppo nakki, mutta ura urkeni. Kiteyttäen voi todeta, että tappiot vähenivät ja suurinumeroiset vaalivoitot lisääntyivät mitä vanhemmaksi Niinistö tuli. Tämän vuoden murskavoitto presidentinvaalissa jää kuitenkin viimeiseksi. Toisen kautensa päättyessä Sauli Niinistö on jo vanhempi kuin Urho Kekkonen uransa huippuhetkellä ETYK:n isäntänä.

Salo on tunnettu kahden ännän kaupunkina. Nokia on mennyttä, mutta Niinistö on voimissaan. Salolaisten silmissä kansanedustaja Niinistön suosio ei Salossa notkahtanut, vaikka kauan kaivattu moottoritie saatiin huolimatta omasta miehestä valtiovarainministeriössä, ei siis hänen ansiostaan. Eikä silloinkaan, kun Niinistö jätti oman vaalipiirinsä ja lähti suuremman äänisaaliin perään Uudellemaalle. Näin jumalat syntyvät, tekijät kirjoittavat.
____________________________________
P.S. Julkaistu tänään Salon Seudun Sanomissa

Uutiset Salo.fi

Taidemuseon poikkeavat vuodenvaihteen aukioloajat

Lue lisää »

Kaupunginvaltuuston kokous 17.12.

Lue lisää »

Uutiset Demokraatti.fi

Tiedusteluvalvontavaliokuntaan pohdittiin myös emerituskansanedustajia – näin kävi kansanedustajien läheisten turvallisuusselvityksille

Eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi tänään mietintönsä tiedustelun valvonnasta. Perustuslakivaliokunnan jäsen, SDP:n kansanedustaja Ilkka Kantola...

Lue lisää »

Keskustan sosiaaliturvamalli ei auennut vieläkään – SDP ja kokoomus pistäisivät työvoimapalveluihin satoja miljoonia euroja lisää

Keskustan linjasta sosiaaliturvan vastikkeellisuuteen ei saanut selvää edelleenkään kukaan, kun neljä kannatukseltaan suurinta puoluetta kohtasivat...

Lue lisää »