Muualla verkossa
Syyskuu 2011
30.09.2011
01.10.2011
Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun en perjantaina päässyt seuraamaan Urho-netissä jääkiekkoliigan peliä, vaikka olen 70 eurolla lunastanut kymmenen pelin sarjakortin. Kyseessä oli tuplaharmitus, sillä tämä oli jo toinen kerta, kun näin kävi. Tämän päivän takaisku johtui siitä, että illan liigapelejä Urholla pääsi katsomaan kahdella eurolla/peli, kun normaalitaksa on yhdeksän euroa/peli. Röörit tai jotkut reitittäjät menivät tukkoon eli ylirasittuivat.
Minua viluttaa ensisijaisesti siksi, että en saanut vastinetta rahoilleni. Toiseksi hatuttaa siksi, että tiedän saamatta jäämiseni johtuvan firman yrityksestä haalia itselleen rahaa asiakaspalvelusta piittaamatta. Kun yhdeksän euron kertaliput ja 70 euron sarjaliput eivät ole menneet kaupaksi, Urho lähti alehinnoitteluun saadakseen a) lisää hynää kassaan b) potentiaalisia uusia sarjalippulaisia rysään.
Kaikki tämä tapahtui lippunsa jo lunasteiden kustannuksella. Koska heidät oli jo saavutettu, heistä ei enää tarvinnut välittää. Tämä on niin härskiä, että se oksettaa. Yhtiö ei saa tästä mitään sanktiota, koska se luultavasti sanoo "korvaavansa" asiakkaan menetyksen antamalla ilmaislipun johonkin seuraavan kierroksen otteluun. Ele on hanurista, koska ainakin minä halusin nähdä juuri tietyn ottelun perjantaina. Se ei ikinä tule livenä uudelleen.
Netti-Urho sekoili edelleen lauantaina. Tällä kertaa pääsin puolen tunnin sinnikkäällä veivaamisella (ei mikään ilmaveivi) ja odottelulla suoraan 1. erän lopulle, sitä oli jäljellä 1.33 minuuttia.
_______________
P.S. Olen jo helvatin kauan saanut henkisen pahoinvointikohtauksen aina, kun olen kuullut jonkun sanovan, että kuluttaja on kuningas. Korvaamme kustaan ja sitten käteemme annetaan pumpulipuikko. Siitä yllä oleva on hyvä esimerkki.
28.09.2011
Kissa kiitoksella elää, sanoo vanha sananlasku. Sama pätee moneen ihmiseenkin, saati sitten blogistiin. Eilen Salkkarissa julkaistusta kirjoituksestani olen saanut yhtä paljon positiivista palautetta kuin toukokuisesta ilmoituksestani jättää kaikki kunnalliset luottamustoimeni.
Änkyräthän voivat tulkita edellisen lauseen niin, että minua silloin kiitettiin siitä, että älysin lähteä. Tulkintoja syntyy ja tulkintoja synnytetään, mutta minä itse tiedän, mikä toukokuun palautteiden ydinsanoma oli.
Mielenkiintoista eilisestä kirjoituksesta saamassani palautteessa on ollut se, että sitä on tullut pääasiassa muilta kuin puoluetovereilta, vaikka heitäkin joukossa on monta. Haluan tässä ja nyt kiittää lämpimästi kaikkia palautetta antaneita ja nostaa häntääni. Good for me!
Tänään kävin Salon Seudun Sanomien tiloissa juomassa tehtävänsä jättävän päätoimittaja Jukka Holmbergin lähtökahveja. Itse asiassa vain ensimmäinen oli lähtökupillinen, sillä toinen oli tehtävään astuvan Ville Pohjosen tulokahvia. Holmberg ei ehtinyt olla paikallislehdessä täyttä kolmeakaan vuotta. Tällaiselle kunnan palkkalaiselle työpaikan vaihtaminen nopeassa aikataulussa on sen verran tuntematonta ”huvia”, että en lähde edes spekuloimaan päätoimittajan tekemän ratkaisun perusteita. Nuori uramies ajattelee kenties, että vierivä kivi ei sammaloidu, eikä hän halunnut Meriniityn naavakuuseksi. Good for him!
Iltapäiväkahvit oli miellyttävä kokemus, koska tilaisuus tarjosi keskusteluja sekä uusien että ikivanhojen tuttujen kanssa. Vaikka en enää olekaan kunnallinen päättäjä, olen yhtä tiukasti kuin ennenkin kiinni Salon kaupungin arkipäivässä pääluottamusmiestoimeni kautta. Kaupungin talous on ehtymätön aihe, oli keskustelukumppani sitten kuntalainen, kunnallispoliitikko, lehti- tai virkamies. Good for them!
Tämän päivän SSS muuten kertoi, että kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja on puntaroinut taloutta kaupunginhallituksessa ja esittänyt kaupungin menojen karsimisesta kahdella prosentilla loppuvuoden aikana. Päässälaskuni mukaan tehty esitys tarkoittaa, että viimeisten kolmen kuukauden aikana käyttömenoja tulisi leikata lähes kaksi miljoonaa euroa. Se on sama summa, joka ensi vuonna on tarkoitus saada kokoon henkilöstön sopeuttamisohjelmalla. Good for nobody!
Jos olisin Salon kaupunginjohtaja, toimiala- tai talousjohtaja, olisin moisesta aloitteesta jonkin verran kyrsiintynyt. Se nimittäin kertoo joko siitä, että aloitteen tekijä ei ole selvillä talousarvion toteumasta, vaikka häntä siitä on infottu tai siitä, että hän ei ole sisäistänyt saamaansa tietoa. Kumpikaan vaihtoehdoista ei ole hänelle kunniaksi. Eikä kyllä myöskään se, että kysymys on puhtaasti kuntalaisten suosion kosiskelusta. Good bye!
_______________________
P.S. Tämä oli yksi askel hallituksessa kohti kunnallisvaaleja. Jatkoa seuraa.
27.09.2011
Tätä mieltä
Salossa hyväksytty tosiasia on, että pian kolme vuotta täyttävällä kaupungilla on talousvaikeuksia. Koska asia on arka, kunnalliset päättäjät eivät tällä palstalla käy asiasta julkista keskustelua. Niinpä keskiöön ovat nousseet tunteisiin vetoavat yhden asian liikkeet.
Asia on poliittisesti arka ehkä siksi, että valtuusto on tehnyt suuret linjauksensa suhteellisen yksimielisesti. Ei mikään vastuullinen ryhmä eikä yksittäinen valtuutettukaan pääse pesemään käsiään eikä vierittämään syytä kokonaan toisten harteille.
Otan tässä kirjoituksessani kuntalaisena kantaa muutamiin väitteisiin, jotka itseäni julkisessa keskustelussa eniten ovat kypsyttäneet.
Ensinnäkään ei voida objektiivisesti selvittää, mikä merkitys kuntien yhdistymisellä on ollut nykyiseen taloustilanteeseen. Koska vanhat peruskunnat ovat lakanneet olemasta, niille ei objektiivisuuteen pyrkivissä keskusteluissa ole annettava edes virtuaalisten verrokkien roolia, koska kosketusta reaalimaailmaan ei ole. Spekuloinnit ja mielikuvat siitä, missä mallissa talous ja palvelut niissä nyt olisivat, ovat enemmän keittiöpsykologiaa kuin kokemusperäistä yhteiskunnallista analysointia.
Uudesta kaupungintalosta on tullut sylkykuppi, joka näyttää soveltuvan kaikkien perustyytymättömien tarpeisiin. Koska minulla ei tule olemaan siellä työhuonetta, en ole jäävi esittämään argumentteja sen rakentamisen puolesta.
Kyse on hankkeesta, joka kyllä valitettavasti maksaa itsensä takaisin vasta erittäin pitkän ajan – usean vuosikymmenen – kuluttua. Rakentaminen tapahtui ajankohtana, jolloin se oli edullista, mikä osaltaan mahdollisti kustannusarviossa pysymisen. Väite siitä, että yhtään euroa hankkeesta ei jäänyt Salon elinkeinoelämään pyörimään, ei perustu konkreettisiin laskelmiin vaan asenteellisiin mutuihin.
Marraskuussa talon valmistuttua Salo voi luopua eri puolella kaupunkia olevista ja yksityisiltä vuokratuista tiloista ja nykyisestä kaupungintalosta. Ns. Heikolan talo ei ymmärtääkseni täytä edes työturvallisuusmääräyksiä. Käsitys, että työhön ei tulla viihtymään, ei puolestaan ole tältä vuosituhannelta.
On totta, että monella kuntalaisella ei välttämättä ole asiaa kaupungintalolle, koska siellä tehdään sitä taustatyötä, jolla konkreettinen palvelutoiminta mahdollistetaan. Hallinto on kuin erotuomari pallopelissä: tarpeellinen mutta parhaimmillaan näkymätön.
Itse en aktiivisesti käytä poliisitaloa, mutta en aseta sen tarpeellisuutta kyseenalaiseksi. Sitä paitsi kaupungintalo on suunniteltu yhdistysten ja yksittäisten kaupunkilaisten olohuoneeksi.
Usein ja erittäin tulisilla mausteilla höystetty väite eri foorumeilla on, että kaupungintalon rakentamatta jättäminen olisi antanut lisäresursseja vanhushuoltoon, koulutoimeen ja kaikkeen muuhunkin hyvään.
Näin ei valitettavasti ole. Tämä johtuu siitä, että kuntataloudessa pidetään erillään käyttömenot ja investoinnit, kun taas yksityisessä huushollissa tätä jaottelua ei ole. Niinpä kuntalainen voi päättää, että hän ei ota asuntolainaa, koska hän mieluummin haluaa enemmän rahaa suoraan kulutettavaksi.
Kaupunki rahoittaa normaalioloissa juoksevat käyttömenonsa eri lähteistä saamillaan (vero)tuloilla eikä lainalla. Velalla rahoitetaan investointeja, ellei rahaa ole kassassa säästössä. ”Syömävelkaa” kaupunki ei ota vapaaehtoisesti vaan vasta pakkoraossa.
_____________________
P.S. Kirjoitus on julkaistu tänään Salon Seudun Sanomissa.
23.09.2011
Maailma ei ole entisensä. Eipä niin, koska virtavaan veteen ei voi kahdesti astua. Oliko mennyt maailma parempi kuin mitä nykyinen on? Kyllä vaan, jos haluamme uskoa kahisevaa peruskansanosaa. Sen mielestä Suomessa kaikki oli hyvin ainakin ennen EU:ta ja euroa.
Viisi vuosikymmentä sitten talvella lunta riitti aina hiihtämiseen, ja kesät olivat aurinkoisen lämpöisiä. Naapuria autettiin ja kylässä käytiin sopimatta tapaamisesta viikkoa etukäteen.
Kaikki oli auvoista kuin kesäiltana saunan jälkeen:kuunneltiin Olaa, Tapsaa ja Peipposia johtajanaan Mikko von Deringer. Sodan päättymisestäkin oli kulunut jo 15 vuotta.
Itse muistan pienenä pelänneeni eniten ukkosta, mustalaisia, sotaa ja ulkohuusissa käyntejä pimeällä. Ukkosta pelkäsin siksi, että se niin usein tuli ankarana päälle juuri silloin, kun isä ei ollut kotona. Sitten kävi vielä niin, että joku naapurin tädeistä lapsineen tuli pelkäämään meille, tai vielä useammin me menimme äidin kanssa pelkäämään naapuriin. On kyllä myös todettava, että noiden lapsuusvuosien jälkeen en ole ukonilmalla joutunut kokemaan enkä näkemään pistorasioista purkautuvia valokaaria.
Romaneja, joita lapsuudessani kutsuttiin mustalaisiksi, pelkäsin siksi, että vanhempi väki kylällä pelotteli kertomalla juttuja siitä, miten nuo kiertolaiset ottavat mukaansa tuhmia lapsia. Kun jäimme ilman vanhempia kotiin, nämä vannottivat meitä pitämään ovet lukossa. Ei saanut avata vieraille eikä ainakaan pitsiliinoja myyville mustalaismammoille.
Koska kotimme oli pieni eikä televisiota ollut, koko perhe kuunteli yhdessä radiosta ohjelmat Kankkulan kaivosta urheilukilpailuihin ja uutisiin. Kuusikymmentäluvun alussa vanhempani olivat varmoja, että Kuuban kriisi johtaa kolmannen maailmansodan syttymiseen. Enpä voinut asettaa heidän aanailujaan kyseenalaisiksi, vaikka se Kekkonenkin tuntuikin olleen kallellaan itänaapuriin.
Päivällä niin turvallinen huussi muuttui kammottavan pelottavaksi, kun ympärillä oli pimeys, vaikka liiterin yhteydessä olevassa mukavuuslaitoksessa sähkövalo olikin. Pelko lisääntyi kun ahmin Länsi-Savosta ja Suomen Kuvalehdestä kaikki jutut Kyllikki Saaren, Tulilahden ja Bodomin murhista. Ne luettuani olin varma, että murhamies piileskelee valopiirin ulkopuolelle jäävällä liiterin vintillä.
Tänä päivänä pelkoni ovat aivan erilaisia. Ukonilmalla saatan seisoskella parvekkeella Meriniityn suuntaan katsoen ja miettien, milloin Nokia jättää lopulliset jäähyväiset Salolle. Sille käy silloin kuin aikoinaan Ukille tai tämän päivän Kymenlaaksolle. Kotkan työttömyysprosentti tänään on 16.
Mieleen hiipii ajatus siitä, että näilläkin kaduilla vielä joskus rähinöivät nuoret, jotka ovat kolmannen sukupolven työttömiä. Vain 60 prosenttia toisen asteen koulutuksen aloittaneista saa tänään opintonsa päätökseen normaaliajassa.
Jo nyt on varmaa, että Euroopassa tulee tapahtumaan suuria muutoksia, jotka eivät ohita Suomea. Ei tsunamia hiekkasäkeillä padota. Luonnonlaki on, että se mikä menee ylös, tulee myös alas. Historiankirjoitus osoittaa oikeaksi väitteen, että solmitut liitot puretaan, vaikka usein väärin käytetäänkin ilmausta purkautuvat. Emmehän voineet luottaa edes vanhaan Neuvostoliittoon, emme ainakaan sen ikuisuuteen.
Markkinavoimat rutistavat Saloa, Suomea, Eurooppaa sekä maailmaa. Ennen sentään laman jälkeen tuli nousukausi. Nyt meillä on taloudessa ollut ankeaa tai vieläkin ankeampaa lähes yhtäjaksoisesti vuoden 2008 elokuusta lähtien. Ainakin jos uskomme elinkeinoelämän edustajia.
Joka päivä uutiset kertovat siitä, miten pörssit ja osakekurssit ovat syöksykierteessä. Meidän tulee kai vain ajatella positiivisesti: halvat osakekurssit hyödyttävät lopulta niitä, joilla on varaa myydä kalliilla ja ostaa halvalla. Salon oma Nalle onkin jo kertonut lähteneensä aleostoksille.
________________________
P.S. Nokian Renkaat kuuluu niihin yhtiöihin, jotka ovat laskeneet vähiten. Minullakin on niitä kahdeksan kappaletta, neljä kesäistä ja sama määrä talvisia.
20.09.2011
Edellinen kirjoitukseni herätti poikkeuksellisen runsasta keskustelua naamakirjassa, siksi jatkan vielä samasta teemasta. Lisäpontta aiheen jatkokäsittelylle ovat antaneet särkisalolaisten mielipidekirjoitukset paikallislehdessä. Parasta niissä on ollut se, että kirjoittajat ovat esiintyneet omilla nimillään. Olen nimittäin täysin immuuni kritiikille, joka esitetään nimimerkin ”kuntalaisten puolesta” suojassa.
Vaikka Särkisalo oli pienin (alle 800 asukasta) Salon liitoskunnista, sen talous oli kunnossa. Siitä kiitos kuuluu ensijaisesti kunnanjohtajan vaimolle ja vasta seuraavaksi hänen miehelleen. Viime päivien runsaat mielipideilmaukset eteläisestä Salosta paikallislehden sivuilla selittyvät mielestäni seuraavilla syillä:
Ensiksikin vanhuspalvelut herättävät aina tunteenpurkauksia. Niistä kolmannes voidaan selittää (alue)poliittisilla intohimoilla ja toinen kolmannes aidolla huolella vanhuksia kohtaan. Viimeinen kolmannes purkauksista tulee huonoa omaatuntoa potevilta omaisilta.
Tosiasia on, että juuri nyt hoitopaikan odottajien joukossa ei ole yhtään vanhusta, joka haluaa/suostuu asukkaaksi Särkisalokotiin.
Toiseksi on huomattava, että yhtenä aktiivina on toiminut ja toimii Salon Seudun Sanomien entinen päätoimittaja. Hän tietää, että vähintään joka kolmannen kunnallisen päättäjän puntti alkaa tutista, kun yhden asian liike painaa päälle julkisuudessa kuin yleinen syyttäjä.
Saa nähdä, milloin kaupunginhallituksen puheenjohtaja tulee kaapistaan* särkisalolaisten tueksi. Veikkaan sen tapahtuvan pian. Hänellä on nimittäin niin paljon takaisin maksettavia velkoja entiselle päätoimittajalle, ettei niistä pelkästään Salvaa tukemalla selviä.
Kolmanneksi on muistettava, että kunnallisvaalit pidetään noin vuoden kuluttua. Repivää vaalitaistelua tullaan julkisuudessa käymään vähintään neljällä rintamalla: keskustaajaman ja ympäristön välillä, puolueiden kesken sekä niiden sisällä ja vielä vastuunkantajien ja populistien välillä.
Hukkaan on mennyt lapiomiesten työ, jolla ammottavaa aukkoa kaupungin taloudessa on pyritty luomaan umpeen.
Syy ei suinkaan ole särkisalolaisten, vaan kaikkien niiden, jotka eivät näe metsää puilta. Särkisalolainen toimintatapa vain on kuvaava monelle muullekin yhden asian liikkeelle.
Vaikka yllä oleva kuulostaa syyttävältä, olen kunnallisissa luottamustoimissani oppinut ainakin sen, että politiikassa ei ole kyse oikeasta ja väärästä. Kyse on näkemyksistä ja painotuksista, joskus jopa yhteiskunnallisista näkemyksistä
Lisäksi myönnän avoimesti, että olen politiikassa ollut paljon useammin väärässä kuin esimerkiksi Paavo Väyrynen.
*tässä yhteydessä kaappi tarkoittaa kansanedustaehdokkuutta, joka vaatii laaja-alaista näkemystä
__________________
P.S. Se viimeksi nauraa, joka hitaimmin ajattelee.
18.09.2011
Paikallislehti on mielestäni selkokielellä kirjoittanut, missä taloudellisessa ympäristössä Salon kaupungin vuoden 2012 talousarviota laaditaan. Näin ollen jokaisella kuntalaisella, joka vain on halunnut seurata asioita faktojen perusteella, on ollut siihen mahdollisuus.
Tästä huolimatta eri puolilla kaupunkia on syttynyt tulipaloja, kun yhden asian liikkeet ovat pitäneet ääntä omasta mielestään tärkeiden asioiden puolesta. Kyse ei oikeastaan ole äänekkäästä asioiden esillä pitämisestä, vaan nyt puolustetaan naarasleijonan ärhäkkyydellä mennyttä maailmaa. Vaikka näiden tempausten ja mielpideilmausten takana eivät tietääkseni ole perussuomalaiset, ne heijastelevat kyllä vallitsevaa pohjavirettä.
Kun maailma kaukana ja lähellä muuttuu, epävarmuus lisääntyy ja tarrataan kiinni olemassa olevaan kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Valitettavasti tässä tapauksessa olemassa oleva onkin menneisyyttä, eikä se siksi voi toimia pelastusrenkaana.
Kerrataan vielä pähkinänkuoressa vuoden 2012 talousnäkymät Salon näkövinkkelistä. Ensi vuonna kaupunki tekee miinusmerkkisen tuloksen, nostaa veroprosenttia sekä kiinteistöveroja, ottaa lisää lainaa sekä investointeihin että käyttömenoihin ja leikkaa menoja.
Syyskuun alkupuolella kaupungin johtoryhmä ja valtuustoryhmien puheenjohtajat – keskusta pois lukien – pääsivät yksimielisyyteen suuntaviivoista ja kokonaispaketista, jolla 20 miljoonan euron suuruisena ammottanut kuilu lapioitiin umpeen. Nyt on vain toivottava, että kaikki saadut tiedot olivat käytettävissä, eikä mitään ikäviä yllätyksellisiä muutoksia talouden perusteisiin tule. Laitan kädet kyynärpäitä myöten ristiin.
Tätä taustaa vasten minulla ei riitä ymmärrystä nyt esillä olevia yhden asian liikkeitä kohtaan. Vanhuspalveluissa oleellista ei ole se, missä ikäihmisille hoidon antava vanhustenkoti sijaitsee, tärkeintä on hoidon laatu. Olen jo aiemmin todennut, että tuhoon tuomittu on se kaupunginosa, jonka elinvoimaisuus pohjautuu vanhainkodin säilyttämiseen kulmakunnalla.
Jokaisen kunnallisia asioita seuraavan tulisi myös ymmärtää, että kukaan virkamies ei voi luvata kenellekään kuntalaiselle lähipäiväkotia eikä muuttumatonta elinympäristöä. Kaikki tulevaisuuden suunnitelmat ovat ehdollisia eivätkä kiveen hakattuja lupauksia. Viitanlaakson päiväkoti luultavasti rakennettaisiin jossain vaiheessa, ellei Nokia-niminen olisi täysin ummessa.
Nyt kun kuntajako nousee käsittelyyn, Salossa kannattaisi suhtautua myönteisesti alueen uusjakoon: Särkisalo Kemiönsaareen sekä Kuusjoki ja Kiikala Someroon. Maan hallituksen tulisi myös lähteä perkaamaan joitakin kuntien kontolle laitettuja palveluja, joiden järjestämisessä kunnilla ei ole harkinnanvaraa.
________________________
P.S. Persujen persu Jussi Halla-aho on ilmeisesti pääsemässä eroon "maahanmuuttokriittisyydestään". Haikailuissaan sotilasjuntasta ja panssareista Kreikkaan hän omien sanojensa mukaan turvautui MUSTAAN HUUMORIIN!
15.09.2011
Suomen pääministerin sisääntulo olohuoneeseemme eilen yllätti minut kotisohvalta. Olen kymmeniä kertoja näillä sivuillani kirjoittanut, että Katainen tunkeutuu meille aina silloin, kun penetraatio rakentaa positiivisesti hänen imagoaan. Siitä huolimatta olisin eilen pyllähtänyt pepulleni, ellei ahteri olisi jo ollut tukevasti kiinni nahkaisessa alustassa.
Kun pienen Suomen pääministeri marssi eurooppalaisen vallan ytimeen tapaamaan Saksan Angela Merkeliä, siitä tehtiin spektaakkeli, joka on imelyydessään lyömätön siihen asti, kunnes Katainen sen hakkaa.
Pohjoisen miehelle levitettiin punainen matto, emännän kanssa vaihdettiin poskisuudelmia, oli torvisoittoa ja sotilassaappaiden kapsahtelua paraatikatselmuksessa. Eläköön Suomen ja Saksan kansojen välinen ystävyys, vaikka siitä nautitaankin näin edustajien välillä. Heil Merkel, meil Katainen!
Tämä kaikki oli laskelmoitua medialeikkiä, josta suuri osa kansastamme kaikesta päätelleen tykkää. Kahiseva kansanosa on kyllästynyt asiauutisiin, koska ne ovat ikäviä ja masentavia. Kataista kansaa on lähestyttävä hömpän kautta, ja sen pääministerin propagandaosasto tietää. Kuka kertoisi, mitä tämän mediasirkuksen lisäksi saatiin aikaan? Das gibt’s doch gar nicht!*
Tuulipukukansa puolestaan elää arjessa eikä pääse punaiselle matolle kuin kirkon käytävällä. Maailma ympärillä on hallitsematonta ja uhkaavaa. Salon talous on sukeltanut, euromailla on ylivelkaisten maiden ongelma. Itse asiassa elämme jälleen globaalin laman pelossa, vaikka edellisen alkamisesta ei ole kulunut kuin kolme vuotta. Voimme siis heittää romukoppaan ison kirjan opetukset seitsemästä lihavasta ja laihasta vuodesta. Samoin talousgurujen opit nousu- ja laskukausien seitsemän vuoden sykleistä.
Tänään Salon henkilöstöjärjestöt aloittivat neuvottelut työnantajan kanssa ensi vuoden sopeuttamisohjelmasta. Keskustelut olivat ja tulevat varmaan olemaan rakentavia, koska kaikki valtuustoryhmien puheenjohtajat ovat vakuuttaneet, että lomauttamiskeskusteluja ei tänä syksynä tulla käymään.
Olen henkilöstön edustajana iloinen tästä ilmoituksesta ja arvostan sitä muutosta, joka eräiden johtavien poliitikkojen asenteissa vuoden kuluessa on tapahtunut. En halua edes olla kyyninen, ja selittää heidän päänsä kääntymistä lähestyvillä vaaleilla.
Tämä kielteinen suhtautuminen lomautuksiin jättää oikean sivustan avoimeksi. Niinpä sieltä varmaan kokoomuksen selustaan rynnii kolme itsensä kanssa ryhmän muodostanutta valtuutettua. Aivan varmasti nämä sissit tulevat vielä yhdessä tai erikseen vaatimaan henkilöstön uhraamista tässä katastrofaalisessa tilanteessa.
*uskomatonta
___________________
P.S. Suomessa on mielipiteenvapaus, ja poliitikko saa vaatia melkein vaikka mitä. Säädyllisen raja kulkee ainakin vielä tänä päivänä linjalla Hakkarainen – Halla-aho.
12.08.2011
Avoin kirje Olli Kiviselle
Tänään julkaistiin Helsingin Sanomissa kolumninne Mustaa Pekkaa metsästämässä. Nimenne perään oli laitettu maininta, että olette HS:n riippumaton kolumnisti. Lehdellä ja teillä on varmaan stipulatiivinen määritelmä riippumattomuudelle, koska kolumninne ei täyttänyt kriteereitä, jotka ymmärtääkseni tuolle termille asetetaan.
Riippumattomuus ei suinkaan ole jäsenkirjattomuuden synonyymi, ja siksi itseään riippumattomana kirjoittajana pitävän tulee pyrkiä asian tasapuoliseen käsittelemiseen eikä poliittiseen indoktrinaatioon.
Toistatte mantrana väitteitä, joita Helsingin Sanomissa on jankattu kuukausitolkulla. Niiden pyrkimyksenä on ollut ja on edelleen lytätä Suomen hallituksen pyrkimykset rajata suomalaisten veronmaksajien vastuut Kreikan velkojen maksussa minimiin.
Itse asiassa te ette yritä lytätä koko hallitusta vaan ainoastaan sen valtiovarainministerin. Tämän teette tietoisena siitä, että valtiovarainministeri toimii hallituksen ja eduskunnan enemmistön mandaatilla.
Mielestänne valtiovarainministerin toiminta on haitallista Suomelle, mutta hallitusta johtava pääministeri saa teiltä puhtaat paperit. Perusteenne on, että edellinen hallitus yritti turvata Suomen saatavia Irlannin apupakettia laadittaessa mutta luovutti: kokoomus otti ajatukseen etäisyyttä, kun sitä syynättiin tarkemmin.
Te koetatte tehdä mustasta valkeaa, sillä pääministeri Katainen ei ole missään vaiheessa sanoutunut irti tämän hallituksen valitsemasta linjasta. Mikäli hän sanoutuisi, hänen nimeään kantavaa hallitusta ei enää olisi.
Pidätte Suomea euroalueen häirikkönä. Minä puolestani pidän asiattomana heittoanne, että sekoilu (häiriköinti) maistuu läksiäislahjalta puoluetoveri Tarja Haloselle.
Kyseessä on kolminkertainen asiattomuus, sillä ensin nimeätte sekoilijoiksi hallituksen ministerit ja Suomen valtion. Tarja Halonen ei ole näiden puoluetoveri. Jos sekavan viittauksenne tarkoitus on väittää, että kyse onkin SDP:n antamasta läksijäislahjasta presidentin valtaoikeuksien puolustajalle, olette etääntynyt reaalimaailmasta. Ajatuksen synnyttäminen vaatii niin absurdia logiikkaa, että sen maailmaan saattamisen pystyy kätilöimään vain ”riippumaton” kolumnisti. Enkä nyt tarkoita riippumatossa lojuvaa kynäilijää.
_____________________
P.S. Aarno ”Loka” Laitinen kirjoitti eilisessä Iltalehdessä erittäin härskisti kepusta. Molempien kirjoitukset lukeneena voin sanoa, että tehän olette kuin kaksi marjaa.
11.09.2011
Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Siispä yksi kuva manipuloi tehokkaammin kuin tuhat sanaa. Muistetaan myös, että usein käytettyä ja kovaa aivopesukamaa ovat tilastot ja nimenomaan erilaiset käppyrät. Graafiset esitykset koordinaatistossa voidaan piirtää niin, että käyrät laskevat ja nousevat jyrkissä kulmissa, vaikka kuvattavat muutokset reaalimaailmassa olisivatkin olemattomia. Kuitenkin tiedot voivat aivan hyvin olla faktaa, sillä valekuva syntyy koordinaatiston akseleiden asteikkoja rukkaamalla.
Gallupit taas ovat aivan oma alueensa manipuloinnin maailmassa. Olen jo vuosia sitten tehnyt päätöksen, että en juokse puolueiden enkä presidenttiehdokkaiden kannatusta mittaavien mielipidetiedustelujen perässä. Luotan vain siihen yhteen ainoaan oikeaan gallupiin: äänestystulokseen. Tämä lupaukseni on pitänyt lähes yhtä hyvin kuin päätökseni tupakanpolton lopettamisesta. Savuttomuutta on kestänyt jo 30 vuotta.
Tämän päivän HS läväytti erittäin – sanoisinpa jopa jumalattoman – näyttävästi sivuilleen gallupin muodossa kahisevan kansanosan mielipiteet hallituksesta ja sen vetäjästä. Kyselyssä 45 prosenttia oli sitä mieltä, että pääministeri on onnistunut tehtävässään hyvin. Vain 24 prosenttia oli sitä mieltä, että hallitus oli onnistunut hyvin.
Lähdetään siitä, että kyselyn peruslähtökohdat ovat olleet asialliset eli otokseen valittujen joukko vastaa koko maata pienoiskoossa. Silloin joutuu kysymään, miksi huonon hallituksen pääministeri voi olla hyvä. Itse asiassa tulos ei yllättänyt minua lainkaan. Tämä ei ole jälkiviisautta, sillä kirjoitin asiasta blogissani 13.7. seuraavasti
Tässä homman nimi kaikessa alastomuudessaan: valtiovarainministeri Urpilainen tekee hikihatussa töitä euro(aluee)n pelastamiseksi, ja pääministeri Katainen miettii missä perheineen asuisi. Paikka kirosanalle.
Pääministeri on yhtä solidaarinen kuin eräs entinen soturi. Tämä taistelija meni vihollisen miehittämään juoksuhautaan aina vasta toisena tai sitäkin myöhemmin mutta otti aina ensimmäisenä vastaan esimiesten kiitokset ripeästä toiminnasta. Niin ja pääsi hymyilemään koko naamallaan paikallisen median eli tk-kuvaajan edessä.
Pääministerin epäsolidaarisuuden myöntää jo Hesarikin. Viime viikolla eräs lehden kolumnisti kirjoitti, että Katainen tukee Urpilaista mutta käsivarren mitan päästä, ei siis käsi kädessä.
Kertaakaan viime kuukausien aikana sopulit eivät ole työntäneet mikkejä pääministerin suuhun tivatakseen sitä tai tätä euroalueesta. Pidän eriskummallisena, jos kansan mielestä on reilua, että joku pistää tiiminsä jäsenen roikkumaan tikun nokkaan, jotta itse pääsee vähemmällä. Jos joku väittää, että tämähän on normaali työnjako, niin minä sanon kikkeliskokkelis.
Kun Kreikka kaatuu pääministeri tulee varmaan olohuoneisiimme kertomaan, että hän ei iloitse Kreikan kaatumisesta. Hän haluaa kuitenkin muistuttaa siitä, miten hän ensimmäisenä ja Suomen pääministerinä otti euromaiden kokouksessa esiin tukipolitiikan järjettömyyden. Jos hän ei sitä olisi tehnyt, Kreikan toinen tukipaketti olisi hyväksytty ennen täydellistä maksukyvyttömyyttä. Palaillaan.
_____________________
P.S. Eikös se isänmaalinen johtaminen hoidukaan joukkojen edestä?
09.09.2011
Salon talousarvion kantta on raotettu, ja asiasta kiinnostuneet ovat saaneet tänään lehdestä pääpiirteissään lukea, miltä ensi vuosi Salossa näyttää. Budjettia on juostu kokoon poikkeuksellisen avoimesti valtuustoryhmien puheenjohtajien ja kaupungin johtoryhmän yhteisissä tapaamisissa. Poikkeuksellista on ollut nimenomaan se, että virkamiesjohto on valmistellut sekä esitellyt aihioita ryhmien puheenjohtajille, jotka sitten ovat hyväksyneet kaavailut ja ehdotetut jatkotoimenpiteet.
Erona entiseen on se, että nyt virkamiehet eivät ole päättäneet ja päättäjät luottaneet, vaan virkamiehet ovat tuoneet paletin, josta päättäjät ovat saaneet aivan itse valita kalanmaksa- ja risiiniöljyn välillä. Kenellekään vähänkin asioita seuraavalle ei varmaan tullut yllätyksenä, että vastuunkantajat ottivat kalanmaksaöljyn. Se maistuu helvetin pahalle, mutta sillä on kaksi etua risiiniöljyyn verrattuna: Se edistää terveyttä, eikä sen käyttö pistä kakkimaan housuihinsa.
Sosialidemokraatit, kokoomus, vihreät ja kristilliset muodostavat kalanmaksaöljyä kohtuullisesti naukkailevan kaverikunnan (KKNK), risiiniöljyn hamuajia ovat kaikki yhden miehen valtuustoryhmät (RÖH). Itse asiassa yksihän ei ole mikään ryhmä, ja kaksikin on vasta pari. Normaalissa kielenkäytössä ryhmän minimi on siis kolme.
Keskusta hokee selkäytimeen asti uponnutta mantraansa, että se ei ole sen enempää oikealla kuin vasemmallakaan. Siksi puolue nappasikin paletista vasemmalla kädellä kalanmaksa- ja oikealla risiiniöljyä. Keskustassa uskotaan, että housut pysyvät puhtaina, kunhan vain muistaa olla yskimättä ja nauramatta. Vasemmistoliitto otti lievästi mallia keskustasta. Nämä kaksi muodostavat KEVA:n.
Yllä oleva tarkoittaa selkokielellä, että KKNK pyrkii suoraselkäisesti tasapainottamaan Salon talouden vuoteen 2015 mennessä tehden leikkauksia, joille ei tulla taputtamaan. Keskusta ei hyväksy kuntalisän puolittamista, koska se muistaa viime vuoden älämölön, kun samaa yritettiin. Puoleen kannattajissa on myös äkkiä ajatellen enemmän kotiäitejä kuin muissa puolueissa.
Lisäksi keskusta tietää, että vastuunkantajat vievät hankalat asiat päätökseen ilma sitäkin. Siksi kepun valtuustoryhmässä ajatellaan, että istutaan tuleen niiden vastuunkantajien puhtailla housuilla. Raukkamaistahan se on, mutta kyllä äänestäjistäkin jotkut ovat raukkamaisia.
Vasemmistoliitto puolestaan on hurahtanut Kajalakoti-liikkeeseen, mikä kertoo ehkä siitä, että he eivät ole vielä löytäneet valtakunnallisen vanhushuollon punaista lankaa. Värisokeutta?
Koska haluan olla korrekti RÖH-rintamaa kohtaan, totean vain, että he eivät osallistuneet valmisteluun eivätkä luonnollisesti myöskään ryhmien pitämään tiedotustilaisuuteen. Kun pää on pensaassa, niin peppu tulee korostetusti esiin.
Lopuksi on muistettava, että eilen asiasta tiedottivat ryhmien puheenjohtajat. Miten rivit loppujen lopuksi pitävät, onkin taas aivan oma juttunsa. Kokoomuksella ja demareilla on samanlaiset periaatteet ryhmätoiminnassa, mutta ainakin demariryhmällä on omat heikot lenkkinsä. Samoin voi olla kokoomuksella.
Keskustalla taas kaikki voivat olla sitä tai tätä mieltä tai olla olemattakin, kunhan toiminta vain palvelee maalaisliiton perinteitä. Tämä tulee näkymään budjettivaltuustossa.
________________________
P.S. Henkilöstöä koskevista sopeuttamistoimista neuvotellaan ensi keskiviikkona. Isoa vääntöä ei ole odotettavissa, koska niistä vallitsee yksimielisyys järjestöjen ja työnantajan kesken. Asiasta kirjoittanee piakkoin SSS.
06.09.2011
Aivan aluksi tunnustan avoimesti kuin sotamies Švejk, että en ole koskaan kuulunut kansliapäällikkö Raimo Sailas-faneihin. Eilen hän oli A-studiossa ja puhui painavin sanakääntein sekä vakuusasiasta että valtiontaloudesta. Kaikkea hänen sanomaansa en sellaisenaan niele. Niinpä keskitynkin siihen, mitä haluan pureksia.
Suhtauduin Sailaksen saarnaan positiivisesti alusta lähtien, koska hän vakuusasiassa varmaan antoi toimittajan kysymyksiin eri vastauksia kuin mitä tyttörukka odotti. En kutsu toimittajaa tyttörukaksi siksi, että hän on nuori ja eri sukupuolta kuin minä. Kutsun häntä tyttörukaksi siksi, että hänen tietojensa pinnallisuus kävi ilmi kysymysten tasossa. Toimittajan kannalta tilannetta eivät parantaneet yhtään Sailaksen hyvät ja selkeät vastaukset. Tasoero kristallisoitui.
Otan esimerkin: Toimittaja esitti kysymyksen muodossa mediassa jo kauan toistetun väitteen siitä, että suomalaisen sisäpolitiikan luoma vakuuskiista hämärtää näkemästä euromaiden todelliset ongelmat. Sisällöllisesti Sailas vastasi näin:”Vakuusasia on sisäpolitiikkaa myös Kreikassa, Ranskassa ja Saksassa”. Lainausmerkit ovat siksi, että narsistina siteerasin omaa blogiani elokuun lopulta.
Kun sitten toimittaja tivasi leikkauslistoja, Sailas kehotti häntä pyrkimään hieman analyyttisempaan otteeseen. Kansliapäällikkö pyysi myös poliitikkoja hyödyntämään jo olemassa olevaa tieteellisiä selvityksiä. Niiden avulla voi päästä kurkistamaan asioiden ja ilmiöiden sisälle. Sailas antoi neljä esimerkkiä:
Miksi yrityksiä pitää tukea, kun myönnetyistä tuista 70 prosenttia on turhia? Hankkeet toteutuisivat ilman tukiakin.
Miksi valtio tuke yksityislääkäreitä, kun tuet menevät lääkäreille, eivätkä potilaille?
Miksi Kela tukee yksityisiä laboratorioita siten, että tuet ovat suuremmat kuin laboratorioiden tuotantokustannukset?
Miten asumistuki auttaa vuokralaista, kun se valuu vuokranantajan taskuun?
Haastattelun alussa Sailas muistutti myös siitä, että nykyinen pääministeri pyrki myös entisen hallituksen valtiovarainministerinä neuvottelemaan vakuuksista. Siitä ei noussut mitään haloota.
_________________
P.S. Mistä hitosta näitä väärin sammuttajia mediaan oikein tulee?
04.09.2011
Salon kaupunki on perustettu kaksi kertaa: ensin vuonna 1960 ja sitten uudelleen 2009. Jälkimmäinen perustaminen oli huvittavaa psykologista hömppää. Salon ympäristökunnat eivät näet sulattaneet ajatusta, että ne liittyisivät Saloon. Siksi tehtiin silmänkääntötemppu: kaikki vanhat lakkasivat olemasta, ja niiden rauniosta nousi uusi uljas Salo kuin Fenix-lintu tuhkasta. Salo kuopattiin, kauan eläköön Salo!
Jatkossa kävi sitten ilmi, että on sopivampaa verrata nykyistä Saloa strutsiin tai pingviiniin, koska ne eivät lennä. Nousukiitoon ei nimittäin ole päässyt kaupunkikaan.
Olisi varmaan hieman epä-älyllistä vierittää syytä kaupungin nykyisestä taloudellisesta ahdingosta uuden Salon ”isän”, Arto Kosken harteille. Tosiasia kuitenkin on, että saadakseen kaikki yhdeksän ympäristökuntaa hyväksymään yhdistymissopimuksen, selvitysmies tarjoutui menemään niitä puolitiehen vastaan, käytännössä pidemmällekin. Tänään voi kysyä, oliko se viisasta? Vastaus riippuu katsojan näkökulmasta.
Somero sanoi neljä vuotta sitten, että se ei tarvitse Saloa, koska somerolaisilla on jo oma Salonsa, siis Maurinsa. Siinä on heille Saloa tarpeeksi. Kunnioitan somerolaisnäkemystä ja pidän sitä todella suuressa arvossa.
Toivon, että terhakkaasti kuntakentän kimppuun sännännyt sisäministeri Virkkunen ei yritä työntää Someroa syvemmälle Varsinais-Suomeen vaan ohjaa itseriittoisen kunnan Hämeeseen johtavalle radalle. Salosta voitaisiin Someron tueksi irrottaa Kuusjoki ja Kiikala. Ei mitään marlowemaisia pitkiä jäähyväisiä vaan pikaero ja heippa! Jos tämä näyttää potentiaalisen lukijan silmissä kyyniseltä ja kyrsiintyneeltä, se johtuu siitä, että olen kyrsiintynyt ja siksi kyyninen.
Olen kyllästynyt kuuntelemaan ja lukemaan juttuja siitä, miten vain Salon keskustaa kehitetään ja ympäristön taajamat jätetään hunningolle. Tämä valitus kyrsii minua siksi, että liian usein väitteet ovat silkkaa valhetta ja pahansuopaista panettelua.
Kerron viimeisimmän esimerkin naamakirjasta. Siellä eräs seinäkirjoittaja väitti pokkana, että Salo on lakkauttanut Kuusjoelta kaksi koulua.
Herra varjele, Kuusjoen kunta päätti aivan kalkkiviivoilla ennen yhdistymistä - keväällä 2007 - lakkauttaa kaikki kolme kouluaan ja rakentaa uuden. Vuotta aiemmin kunta oli päättänyt säilyttää ne. Uusi linjaus syntyi, kun Kuusjoen päättäjät ymmärsivät lainalla rakennettavan koulun kustannusten siirtyvän Salon maksettavaksi. Hieman totuutta kehiin.
________________
P.S. Onkohan Salon keskusta katoavaa kansanperinnettä?
02.09.2011
Elokuun vaihtuminen syyskuuksi on aina merkinnyt minulle sitä, että syksy on selättänyt kesän. Selitys tähän on se, että aikavälillä syyskuu 1959 - syyskuu 1970 kouluni alkoi aina syyskuussa ja lauloin tai kuuntelin suvivirren aina toukokuussa. Vain viimeisen kouluvuoteni pääsin käymään viisipäiväisinä työviikkoina.
Suomessa kesän jääminen selän taakse tarkoittaa aina, että olemme menossa harmauden kautta pimeyteen. Kun seuraa talousuutisia, näyttää siltä, että Salo, Suomi, Eurooppa ja jopa koko maailma kulkee samaa rataa kohti taloudellista pakkaskautta.
Paasion perheen ikinuori kotka Pertti on lanseerannut sanonnan, että Suomen ja Venäjän kalastussopimusta on tarkasteltava vähintään kolmelta kannalta: Suomen, Venäjän ja kalan kannalta. Tämä pätee myös tähän talouden synkkyyteen. Myönnän avoimesti, että lama on negatiivinen asia julkiselle, suljetulle ja vientisektorille, puhumattakaan kaiken rahoittavista kansalaisista.
On kuitenkin muistettava, että mikään lama ei ole ikuinen. Juuri siksi se on aina ollut huikea tilaisuus kaikenkarvaisille keinottelijoille moninkertaistaa omaisuutensa ja saada sijoituksilleen maksimaalinen tuotto. Meillä on Salossa valitettavasti elävä esimerkki miehestä, jolle tavallisten ihmisten kurjuus on ollut ja on edelleen mahtava lisärikkauden lähde.
Tämä entinen nuorisokommunisti aloitti liikemiesuransa 1,8 miljoonan markan pääomalla. Summa on hänelle tänään suolaraha – jos sitäkään – sillä nykyään hän saa jo maataloustukena saman summan eli 300.000 euroa vuodessa.
Kun tämä HERRA kävi kertomassa uuden Salon valtuustolle yhteiskunnallisista näkemyksistään, muistan ainakin kokoomusvaltuutettujen hakanneen suosiota osoittaessaan kätensä punaisiksi.
Olisi mielenkiintoista kuulla ja nähdä, millaiset aplodit Björn Wahlroos saisi valtuustoseminaarissa tänään, jos hän puhuisi vapaa-ajan verotuksesta. Veikkaan raikuvia keskustaoikeistolta.
Lopuksi kytken tässä ja nyt subjektiivisen oikeuden päivähoitoon herrojen tukiaisiin. Lopetettakoon maatalous- ja yritystuet sekä subjektiivinen oikeus päivähoitoon samalla nuijankopautuksella.
__________________
P.S. Voitot on maksimoitu, tappiot sosialisoitu. Mitä enää on jäljellä?
| ||