slideshow
Antero Leppänen

Muualla verkossa

Maaliskuu 2011

30.03.2011

Tänään sosiaali- ja terveyslautakunta oli hiljainen kuin hautajaissaatto. Se merkitsi tiedoksi ylhäältä hallituksesta äänestyspäätöksellä annetun ilmoituksen, jonka mukaan lautakunnan tekemä puolen miljoonan sijaismäärärahaesitys menee valtuustoon vasta toukokuussa.
En tiedä, mitä peliä tässä pelataan. Hallituksessa ainoan juridisesti kestävän esityksen teki SDP:n ryhmä, jonka mielestä lisämäärärahaa olisi tullut käsitellä huhtikuun valtuustossa. Tukea tuli vassarilta ja vihreältä, mutta se ei riittänyt parempaan kuin yhden äänen tappiooon (6-7). Saas nähdä, mitä keskustaoikeisto oikein hautoo?


28.03.2011

Timo Soini oli tänään aamulla sitä mieltä, että Vihreät ovat olleet epäloogisia ja toimineet vastoin periaatteitaan, kun puolue on kuin tatti istunut  Euroopan ydinvoimaystävällisimmässä hallituksessa. Eduskunnassa puolue on kuitenkin äänestänyt ydinvoimaa vastaan. Kyseessä on hänen mielestään tyylipuhdas kaksilla rattailla ajaminen. En ole eri mieltä melonimiehen kanssa, mutta en halua kuitenkaan hänen lakkiaaan.
Samaan hengenvetoon eli samassa lähetyksessä Timo Soini ehti myös olla sitä mieltä, että PS voisi mennä sellaiseen hallitukseen, joka myöntää Euroopan tuhlarimaille lisätakuut. Puolue voisi sitten eduskunnassa äänestää lisätakuita vastaan. Jes! Tämä on suora kopio vihreiden ydinvoimapolitiikasta. Hämmästelen omppumiehen puheita, pitääköön edelleen lakkinsa. Kyllä Soinin sammakot vielä häntä vastaan loikkivat. Se parhaiten nauraa, joka toiselle kuoppaa kaivaa!


27.03.2011

Katselin eilen Uutisvuotoa, jossa vastakkain olivat päähallituspuolueiden puheenjohtajat. Kepu tosin ei ollut uskaltanut lähettää ohjelmaan Mari Kiviniemeä, jota tuurasi Paula Lehtomäki. Tämä taktiikka oli kuin suoraan poliisisarjojen kuulustelutekniikasta hyvä poliisi - paha poliisi. Keskustalainen sovellus: kiltti tyttö - tuhma tyttö. Se oli varmaan Keskustan kannalta aivan oikea veto, sillä Uutisvuotohan on puolituhmia juttuja sisältävä viihdeohjelma eikä maalaisliittolainen tupailta. Kiviniemi on varmasti hyvä ihminen, mutta yltää hauskuudessa ehkä yhtä korkealle kuin kanki-Kaikkonen swingissä.
Lehtomäki olikin suvereeni siksi, että hän oli luontevan hauska ja sanavalmis. Tällä en tarkoita vain sitä, että hän tuhmasti huvitti yleisöä Paavo Väyrysen kustannuksella. Paula ei jättänyt käyttämättä naisellista flirttiäkään. Hän esitti käyttökelpoisen vaalisloganin (nais)ehdokkaiden käyttöön. Eroottinen katse puhuteltavan silmiin ja sitten kaksimielinen kujertelu: Olen käytettävissä.
Uutisvuodon ulkopuolella kuulin eilen tosijutun Väyrysestä. Hän oli – aivan selvin päin ja vakavissaan – avautunut kertomalla nuoruuden toiveammatistaan. Paavosta piti tulla pappi, mutta sitten hän oli todennut, että arkkipiispan olisi Suomessa vaikea lähteä presidenttiehdokkaaksi.


24.03.2011

Naamakirjassa käytiin eilen parilla seinällä melkoista sanasotaa. En minä vaan pojat. Ihan totta, seurasin vieressä - millään lailla mukaan menemättä - miten paikallinen Kokoomus kävi sisällissotaansa. En mennyt sanomaan, että tapelkaa pojat, saatte tupakkaa, vaikka päähanskaajat tupakkamiehiä olivatkin. Siinä kyky otti mittaa korvasta, mutta en osaa sanoa, kuka voitti. Sen verran ymmärsin, että korva haluaisi valtiollistaa Medihelin. Kyky vastusti ajatusta apinan raivolla.

21.03.2011

Täytyy sanoa, että H. Moilasena olen lukenut Salon Seudun Sanomien tätä mieltä-palstan kirjoituksia vanhuspalveluista. Hämmästykseni on suuri siksi, että olen viimeisten kymmenen vuoden ajan lautakunnassa voinut seurata ja jopa vaikuttaakin kyseisiin asiohin.
Kajalakoti-liike on oma paksu juttunsa, mutta  Salva ry:n moraalia ei ymmärrä yksikään elävä erkki. Sen edustajina puheenjohtaja Jarmo Vähäsilta ja toiminnanjohtaja Anne Juntti ilmoittivat lehtikirjoituksessaan, että yhdistys valittaa hallinto-oikeuteen sosiaali-ja terveyslautakunnan päätöksestä hylätä yhdistyksen tekemä anomus ja siihen liittyvä oikaisuvaatimus.
Salva syyttää kaupunkia siitä, että se ei anna heidän ikääntyneille vuokralaisilleen kotipalveluja. Tämä on karkeaa vääristelyä, sillä vuodesta 2002 lähtien kyseinen yhdistys on nimenomaan halunnut tehdä sen omalla, kyseiseen tarkoitukseen hankkimallaan työvoimalla. Se ei ole halunnut taloonsa kaupungin työntekijöitä vaan on vaatinut, että kaupungin on ostettava yhdistykseltä sen tiloissa vuokralla asuville heidän tarvitsemansa kotipalvelu. Joskus totuus on alastomuudessaan epämiellyttävä.


19.03.2011

Tänään taputeltiin Salon Kiekkohait Suomisarjaan. Aikoinaan TUL:n seuroja ivattiin siitä, että ne harrastivat politiikkaa. Tänään Kiekkohaiden "otteluluisäntänä" makkaroita tarjosi kuuluttajan mukaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja eduskuntavaaliehdokas Juhani Nummentalo (kok).
Edellisessä kotipelissä puolestaan eduskuntavaaliehdokas Annika Viitanen (kok) esiintyi ennen peliä laulamalla Finlandian. Tämä on kai sitä epäpoliittisuutta, jota urheilussa peräänkuulutetaan. Nöyrä toivomukseni on, että Kiekkohait seurana jatkossa keskittyisi perusbisnekseensä, eikä näyttäytyisi yhden puoleen äänitorvena.


16.03.2011

Nyt on sitten vaalikeskustelut korkattu, eikä ensimmäinen tuonut suuria yllätyksiä, mutta pieniä kuitenkin. Anni Sinnemäki oli aika ajoin sanavalmis. Olen kuullut Timo Soinin ainakin neljä kertaa käyttävän ilmausta, että melonille ja omenalle ei kannata yrittää sovittaa samankokoisia lakkeja. Yhdyn Sinnemäen ihmettelyyn siitä, miksi melonille ja omenalle sitten pitäisi laittaa lakki.
Toinen positiivisesti esiintynyt oli Paavo Arhinmäki. Kun Katainen pyrki tekemään itsestään valtiomiestä puolustelemalla kiivaasti Kreikan ja Irlannin tukipaketteja, Arhinmäki kysyi, menettelisikö Katainen samoin yksityishenkilönä: maksaisi nurkumatta hummailleen naapurinsa laskut.
Tällä kertaa kävi niin, että epäonnistuja oli Mari Kiviniemi. Häneen liitetystä glamourista ei nyt kyllä näkynyt merkkiäkään. Lisäksi keskustelun vetäjä sai todistettua, että Kiviniemi oli viime viikolla vedonnut Saksaan ja Ranskaan, jotta lisätakuut eurooppalaiselle tukipaketille käsiteltäisiin vasta Suomen eduskuntavaalien jälkeen. Tämä lienee sitä maankuulua pohjalaista suorapuheisuutta.
Jutta Urpilainen oli kautta linjan uskottava, vaikka Jyrki-setä yrittikin kovasti haastaa inttämällä väliaikaisesta ja pysyvästä rahoitusvälineestä, joista ei selvää ota Erkkikään, paitsi Tuomioja.

14.03.2011

Tänään Anni Sinnemäki löi jeesustelun kaikki ennätykset. Hän nimittäin esitti nöyrän pyynnön ydinvoimaloita rakentaville yhtiöille, että nämä eivät käyttäisi saamiaan lupia. Sinnemäki perusteli lausuntoaan sillä, että olemme saaneet jälleen kerran saaneet järkyttävän näytön siitä, mitä ydinvoimaan tukeutuminen saattaa tarkoittaa. Aivan sama kuin äiti/isä ostaisi lapselleen kesäkuumalla jäätelön ja sanoisi:"Älä syö tätä tänään!"
Herranjestas! Näin toimii vihreiden puheenjohtaja, joka on ensin ministerinä hallituksessa ja sitten kansanedustajana hyväksyy, että maahamme jatkossa rakennetaan lisää ydinvoimaloita. Vain Kokoomus on tähän mennessä pystynyt moiseen kaksinaamaisuuteen. Herätys! Ei herra Harakka ole ainoa, jonka juttuja  on syytä varoa.

13.03.2010

Tämän päivän Hesarissa joku toimittaja Sipilä pyrki ja onnistui alittamaan asiallisuuden riman kirjoittaesssan Mari Kiviniemen suusta tulleesta sammakosta asiatarkasti seuraavasti: Kukaan 1920-luvun jälkeen syntynyt suomalainen ei aidosti voi luokkaantua siitä, että häntä haukutaan epäisänmaalliseksi, koska kyseinen termi on tyhjä sana.
Tämän naistoimittajan saapas hörppäsi pahemmin kun Kiviniemen, mutta eihän näillä "puolueettomilla" kolumnisteilla ole mitään häpyä silloin, kun mustasta tehdään valkoista tai jotain emämunausta poliittisista syistä vähätellään. Ajankohtakin ilmaisullelle oli huonoin mahdollinen, sillä tämä päivä on monelle suomalaiselle toinen itsenäisyyspäivä.
Väitän, että toimittaja Sipilä on lausumallaan yhtä väärässä kuin se tiedemies, joka väittäisi, että maapallo on litteä kuin pannukakku. Kukaan kansanedustajaksi pyrkivä ei päästäisi suustaan yllä olevaa kursiivia yksinkertaisesti siksi, että isänmaa-sana on niin voimakkaita tunteita herättävä.
Kiviniemellä puolestaan hörppäsi toinenkin saapas, kun hän puolusteli harkintakyvyn puutettaan sillä, että hän on pohjalainen. Voi p...le! Eikö Pohjanmaalta joskus voisi tulla joku kepulainen naispoliitikko, jota isänmaan ei tarvitsisi hävetä.

09.03.2011

En voi kuin hämmästellä sitä kiihkoa, jolla Rouskista mollataan ja yksityistä jäteyrittäjää puolustetaan, vaikka sen rikkeestä on on olemassa viranomaispäätös. Tämän päivän paikallislehdessä kyseinen yrittäjä valitti sitä, että Rouskis käyttää asianajajaa perätessään taloudellisia saataviaan.
Luulisi jokaisen ymmärtävän sen olevan merkki siitä, että keskusteluilla ja neuvotteluilla ei ole päästy puusta pitkään. Rouskis vaatii 850.000 euroa korvauksena siitä, että yrittäjä ei ole toimittanut kaikkia jätteitä oikeaan osoitteeseen. Minä olen maksanut hänelle jätepussin hakemisesta koko ajan saman hinnan. Kun/jos hän ei ole vienyt niitä Rouskikselle, häneltä  on jäänyt maksamatta jätteiden käsittelymaksua, mutta ei se minun laskussani ole alennuksena näkynyt. Tälle toiminnalleko pitäisi taputtaa?


07.03.2011

Valtuusto käytti tänään lähes kaksi tuntia asialistan käsittelyyn. En missään tapauksessa väitä, että se on paljon, sillä lista liitteineen oli kaksi senttiä paksu. Se ei ollut mikään tiiliskiviromaani tai Iijoki-sarja mutta ei myöskään mikään novelli.
Yllä olevasta huolimatta kokouksen anti oli sangen vähäinen, sanoisinpa olematon. Tänään pöntöstä käytetyistä puheenvuoroista yksikään ei tule jäämään Salon poliittiseen historiaan. Poikkeuksena tietenkin ne, jotka merkittiin pöytäkirjaan. Tähän ryhmään kuuluu oma jykevä puheenvuoroni lautakunnan varajäsentä valittaessa. Harvoin esitykseni on saanut valtuuston yksimielisen hyväksynnän. Tänään minulla oli sellainen päivä; aivan kuin Matti Heikkisellä Holmenkollenilla. Pelkkä nimen esittäminen riitti.

Salon 75-jäseninen valtuusto on nyt istunut jo yli kaksi vuotta. Siinä ajassa valtuuston työjärjestys on tullut tutuksi useimmille, mutta aina tulee ilmi, että jotkut eivät ole sitä ilmeisesti koskaan nähneet tai ainakaan lukeneet tai ainakaan sisäistäneet. Sitten he vetovat perustuslakiin, kun puheenjohtaja keskeyttää ja ystävällisesti kertoo, että kyselytunnilla tehdään kysymys eikä pidetä jätepoliittista puheenvuoroa. Korvapuolueen ryhmässä olisi syytä muistella sitä, miksi ihmisellä on yksi suu mutta kaksi korvaa.

06.03.2011

Ylen ykkösaamussa saimme eilen tutustua uuteen Timo Soiniin. Mies ei enää ollut rennosti herjaa heittävä ja sloganeita suoltava maisterisjätkä vaan kieli keskellä suuta sanojaan asetteleva puoluejohtaja. Hän ei - asiasta häneltä kysyttäessä - ilmoittanut vastuvansa Irlannin lainakoron alentamista. Näin hän olisi tehnyt vielä viime vuonna.
Soini oli sitä mieltä, että persujen listoilta valittavien tulee sitoutua yhteisiin tavoitteisiin. Vielä viime vuonna hän olisi käyttänyt sitoutumisesta sanaa puoluekuri ja todennut sen kuuluvan "vanhojen puolueiden" arsenaaliin. Arsenal olisi ollut kirosana, koska se ei ole Soinin suosikkijoukkue.

Kyllä Soini ristiinkin puhui, mutta ei toimittaja Korkki häntä siitä kiinni naulannut. Puoluejohtaja vetosi sekä omiin että muiden ehdokkaisiin vaatien kunniallista vaalitaistoa, jossa ei pilkata ja ivata. Kun toimittaja hetki myöhemmin ihmetteli persujen paksua vaaliohjelmaa todeten vassareiden selviävän muutamalla keskeisellä teemalla, Soini ei malttanut olla pilkkaamatta: "Vasemmistoliitto onkin kolmen ajatuksen puolue".

Minä olen joskus luokkatyöskentelyssä kuitannut oman virheeni tai lipsahdukseni sanomalla oppilaille, että tein sen tarkoituksella todetakseni oletteko kuulolla. Timo Soini käytti samaa kikkaa kolmen vartin aikana jopa kahdesti, kun toimittaja noukki vaaliohjelmasta esiin muutamia norsunkokoisia mokia. Vitsi, vitsi, vitsi.
 

04.03.2011

Timo Harakka, joka vuosina 1990-94 toimi Vihreän langan päätoimittajana, on nykyään vieraskynänä myös Salon Seudun Sanomissa. Alkuviikosta julkaistussa jutussaan hän kävi Jutta Urpilaisen kimppuun kuin raivo härkä. Urpilainenhan esitti viime lauantaina, että verovähennysviidakkoa peratessa tutkittaisiin lapsivähennyksen palauttamisen mahdollisuus lapsiperheiden auttamiseksi. Vähennys tulisi tehdä verosta, jolloin etu painottuisi vähätuloisiin. Harakka teilasi esityksen sillä perusteella, että siitä eivät pääsisi osallisiksi ne kaksi miljoonaa suomalaista, jotka eivät maksa veroja.
Nyt toimittaja Harakka puhuu hassuja. Kyllä hän tietää, että lapsivähennys ei olekaan tarkoitettu eläkeläisille ja alaikäisille (kuin aniharvoin). FB-seinällään hän kirjoittaa lisäksi: aloitetaan vaikka siitä, että lapsilisä irrotetaan toimeentulotukinormista. Tällä hän tarkoittaa sitä, että lapsilisän korottaminen nykyisellään ei lisää lainkaan toimeentulotukea saavan perheen tuloja, koska tuki alenee korotuksen verran. Tämän ongelman poistamista Jutta Urpilainen on ehdottanut jo ajat sitten. Paljon ennen lapsivähennyksen esille ottamista. Paljon ennen Harakkaa.


02.03.2011

Kaupunginjohtajan matka Vietnamiin nousi kahvipöytäkeskusteluihin sen jälkeen, kun kaupunginhallitus oli merkinnyt asian tiedoksi kolme viikkoa sitten. Odottelin, että se olisi toissapäiväisessä kokouksessaan tehnyt asiassa puuttuvan päätöksen. Turhaan, aivan turhaan.
Hallitus merkitsi tiedokseen viranhaltijapäätökset, joiden joukossa kuuleman mukaan oli ollut myös hallintojohtajan tekninen webb-tallennus kaupunginjohtajan palkattomasta virkavapaasta.
Kaikki olisi oikein, mikäli hallitus olisi päättänyt asiasta. Nyt ei ole mitään päätöstä, vain tekninen kirjaus. Asiasta on tehty oikaisuvaatimus eli perästä kuuluu.

Tätä ongelmaa voi tarkastella laajemminkin. Eräs suomalaisen demokratian kulmakivistä on päätösten julkisuus. Nykytekniikalla viranhaltija voi tehdä päätöksiä, jotka ovat kuntalaisten tai päätöksenteon vahtikoirana toimivan median ulottumattomissa.
Esimerkiksi hallintojohtajan tekninen kirjaus ei näy Salon kotisivuilla, eikä ymmärtääkseni ollut selkeästi luettavissa hallitukselle menneissä viranhaltijapäätöksissäkään. So what, ajattelee kaupunginhallituksen puheenjohtaja, vaikka ei sitä ääneen sanokaan.

Uutiset Salo.fi

Sisä-ja ulkoliikuntapaikkojen kesävuorot 2012 haettavana

Sisä- ja ulkoliikuntapaikkojen kesävuorot 2012 haettavana 29.2.2012 klo 16 mennessä.

Lue lisää »

SALOMETSO-hanke

Yksityisille metsänomistajille neuvontaa SALOMETSO-hankkeessa, lue lisää

Lue lisää »

Uutiset Demari.fi

Urpilainen: Kreikka tarvitsee eväitä kasvuun

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen selvitti keskiviikkona alkuviikon Ecofin-kokouksen Kreikan tukipäätöksiä eduskunnan suurelle valiokunnalle (SuV)....

Lue lisää »

Peruspalveluministeri nosti Kela-korvaukset pöydälle

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) tiukentaisi yksityisten terveyspalveluiden Kela-korvaussääntöjä.

Lue lisää »