slideshow
Antero Leppänen

Muualla verkossa

110629 Lautaspolitiikkaa

 Presidentinvaalissa karvaan tappion kuusi vuotta sitten kärsinyt Sauli Niinistö lähtee hakemaan revanssia. Media on toitottanut, että Jyrki Katainen on iloinen ja helpottunut itseään jo nyt presidenttinä pitävän Niinistön päätöksestä lähteä ehdolle. Uskon kyllä, että Katainen on tyytyväinen Niinistön ilmoituksesta. Kokonaan toinen asia on, olisiko hän iloinen siitä, että Niinistö valittaisiin. Nykyisen pääministerin ja tuoreen presidenttiehdokkaan välit ovat edelleen kuin dominoivalla isällä ja itsetuntoaan hakevalla pojalla. Isä tyrannisoi ja pojan oman tahdon pyrkimykset näyttävät ulkopuolisen silmissä kukkoilulta. Vaikutelma syntyy, kun epävarma nuorimies pyrkii esiintymään itsevarmasti. Uskottavuus puuttuu.  
 
Niinistö on kampittanut Kataista koko tämän puheenjohtajuuden ajan. Otteet kovenivat, kun Niinistölle ei katettu lautasta hallituspöytään vuonna 2007. Viime keväänä Katainen vaati ilmoitusta presidenttiehdokkuudesta ennen eduskuntavaleja, mutta Niinistö ei moisista vaateista välittänyt.
 
Nyt ehdokkaaksi ilmoittautuneena hän hakee sosiaalisen median kautta kannatusta itselleen. Hän siis haluaa viestittää Kataiselle, että tehkää te Kokoomuksessa mitä päätöksiä tahansa, se ei hetkauta minua. Minä olen laajan kansanrintaman ehdokas. Rintaman laajuus selviää syksyyn mennessä.
 
Riippumattomiksi itseään kutsuvat lehdet kirjoittelevat jo nyt Niinistön halusta omaan lautaseen EU-pöydässä. Muistettakoon, miten samat lehdet kirjoittivat kiukuissaan Halosen hinkumisesta lautaselle, johon hänellä presidenttinä ei muka ollut asiaa. Näin ne mielipiteet ja periaatteet muuttuvat. Tulee mieleen Groucho Marx, joka sanoi:”Minulla on periaatteeni, mutta jos ette pidä niistä, minulla on muitakin periaatteita”. Ja eiköhän olisi ennen kaikkia pohdiskeluja syytä käydä aidot ja demokraattiset vaalit kuten Suomessa on tapana.
 
Itse asiassa lehdet eväsivät lautasen maailmanparantaja Haloselta eivätkä presidentiltä. Sellaista ei kuitenkaan voinut kirjoittaa, koska Halosen arvostus kansan silmissä on koko ajan ollut mahtavaa. Vain parikymmentä prosenttia kansasta on ollut tyytymätön häneen. Demokraattisessa yhteiskunnassa se on saavutus. Vain vanhassa Neuvostoliitossa päästiin kannatuksessa yli sadan prosentin.
_________________
P.S. Ei tehdä Niinistöstä presidenttiä vaan lentävä lautanen.









Uutiset Salo.fi

Pyydämme välttämään kiireetöntä asiointia terveysasemillamme keskiviikkona 23.5.

Pyydämme välttämään kiireetöntä asiointia terveysasemillamme keskiviikkona 23.5.

Lue lisää »

Kirjastojen aukioloajat kesällä 2012

Salon kaupunginkirjaston toimipisteet ovat kesällä 2012 avoinna seuraavasti:

Lue lisää »

Uutiset Demari.fi

Vihreätkin kaipaavat talouteen kohtuullisuutta - talousohjelma muistuttaa demareiden linjoja

Vihreät ovat valmistelleet uuden ohjelman seuraavaksi kahdeksaksi vuodeksi. Lauantaina linjapuheen pitänyt puheenjohtaja Ville Niinistö puhui perusteiltaan...

Lue lisää »

Joona Räsänen Demarinuorten puheenjohtajaksi

Demarinuorten uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Joona Räsänen. Joona Räsänen on 25-vuotias lohjalainen demariaktiivi. Räsäsen vastaehdokkaina...

Lue lisää »