slideshow
Antero Leppänen

Muualla verkossa

101231 Uusi vuosi - vanhat kujeet

Uusi vuosi – vanhat kujeet

Vuoden 2010 tiimalasissa hiekka on jo lähes valunut; vain viimeiset hippuset ovat jäljellä. Päivän päätteeksi tiimalasi käännetään ylösalaisin, ja uudet seikkailut odottavat. Edellyttäen että arkista puuhastelua voi seikkailuksi kutsua. Joillekin se kyllä on totista survival gamea.

Mutta ovathan käytössä ainakin uudet liidut ja puhdas arkki, johon voi piirtää uusia kuviota kuin kiekkovalmentaja aikalisällä. Moni meistä kyllä saa uusillakin välineillä aikaan täsmälleen samanlaisen piirustuksen kuin vanhoilla. Näin kävi esimerkiksi Henning Mankelin dekkareissa rikospoliisi Kurt Wallanderin isälle, joka aina uudestaan ja uudestaan maalasi saman teeritaulun. Mihinkäs sitä seepra juovistaan pääsee.

Salon kaupungille ei ensi vuonnakaan ongelmana tule olemaan raha vaan sen puute, joka on valtuuston enemmistön itse aiheuttama. Suomen valtiolla on sama ongelma, osittain hallituksen veroalen aiheuttama. Sekä valtakunnan tasolla että Salon kunnallispolitiikassa veisataan samaa virttä: talous ei hoidu veroja lisäämällä vaan kuluja leikkaamalla. Minä taas väitän, että molemmilla tasoilla pitää hankkia lisätuloja kasvattamalla verotuloja ja sen lisäksi kuluja on pienennettävä.

Paikallislehden eilisessä pääkirjoituksessa todettiin aivan oikein, että ensi huhtikuun eduskuntavaaleissa ratkaistaan tuleva verolinja. Haluaako kansa, että jatketaan hyvin ja nimenomaan erittäin hyvin toimeentulevien veroalen rahoittamista vähätuloisilla vai ei.

Eilisessä Salkkarissa oli myös juttu työnsä lopettavasta tietohallintojohtajasta. Hänen mielestään Salon kaupunginhallitus teki väärän päätöksen, kun se ei mennyt mukaan SITRA:n hankkeeseen, jolla osia konsernihallinnosta olisi ulkoistettu.  Täytyy todeta, että hallitus on kolmen vuoden ajan ollut paljon suvaitsevaisempi tietohallintojohtajaa kohtaan kuin hän päättäjiä kohtaan.

Näillä lämpimillä ajatuksilla toivotan kaikille potentiaalisille lukijoilleni oikein Hyvää uutta Vuotta 2011!

_____________

P.S. Jos tekee uudenvuoden lupauksen, kannattaa tehdä sellainen, joka pitää kaikissa olosuhteissa: Siispä lupaan olla polttamatta, en proppujani vaan savukkeita, piippua, sikareita ja ruohoa.



Uutiset Salo.fi

Pyydämme välttämään kiireetöntä asiointia terveysasemillamme keskiviikkona 23.5.

Pyydämme välttämään kiireetöntä asiointia terveysasemillamme keskiviikkona 23.5.

Lue lisää »

Kirjastojen aukioloajat kesällä 2012

Salon kaupunginkirjaston toimipisteet ovat kesällä 2012 avoinna seuraavasti:

Lue lisää »

Uutiset Demari.fi

Vihreätkin kaipaavat talouteen kohtuullisuutta - talousohjelma muistuttaa demareiden linjoja

Vihreät ovat valmistelleet uuden ohjelman seuraavaksi kahdeksaksi vuodeksi. Lauantaina linjapuheen pitänyt puheenjohtaja Ville Niinistö puhui perusteiltaan...

Lue lisää »

Joona Räsänen Demarinuorten puheenjohtajaksi

Demarinuorten uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Joona Räsänen. Joona Räsänen on 25-vuotias lohjalainen demariaktiivi. Räsäsen vastaehdokkaina...

Lue lisää »