slideshow
Antero Leppänen

Muualla verkossa

091104 Demareita armahtamatta

Demareita armahtamatta

Joskus tuntuu siltä, että kunnallispolitiikka on pelkkää kuntataloutta. Sehän ei oikeastaan ole yllätys, sillä totesihan jo Marxin Kallekin, että kulttuurit, uskonnot ja ideologiat ovat vain ylärakennetta taloudellisen perustan päällä.

Olen uuden Salon ensimmäisten kymmenen kuukauden aikana ollut havaitsevinani, että Salon Kokoomus on entisensä. Kaupungintalon edustalla pihaparlamentissa olen saanut kuulla, että hyvätuloiset tekisivät muuttopäätöksensä nimenomaan veroprosentin perusteella.
En tiedä, pitääkö tuo edes teoriassa paikkansa. Sen kuitenkin tiedän, että ennen uuden Salon perustamista uusia asukkaita vetivät Halikko, Muurla ja Pertteli tonttitarjontansa vuoksi. Toinen houkutin oli lyhyt ajomatka Saloon. Salossa oli kuitenkin alhaisempi tuloveroprosentti.

Kunnallisvero ei ole progressiivinen mutta oikeistoystävien mielestä tasa-arvoinen, sillä kaikilla on suhteellisesti yhtä suuri vero. He ovat kuitenkin sitä mieltä, että tasa-arvo toteutuisi vielä paremmin käyttömaksuja korottamalla. Tämä logiikka on mielestäni ymmärrettävää vaikkakaan ei lainkaan hyväksyttävää. Perustelu tulee tässä:
Jokin palvelu maksaa 54 euroa kuukaudessa. Tavallisen palkansaajan (A) - tulot 2700 euroa kuussa - osalta se on 2 prosenttia, mutta esimerkiksi 4700 euroa kuukaudessa ansaitsevan (B) osalta 1,1 prosenttia, eli rasitus on vain noin puolet siitä, mitä A:lla. Tämä on samalla sekä matematiikkaa että politiikkaa. Eivät kaikki Niemiset ole miljonäärejä!

Demareja armahtamatta on todettava, että maan hallitusten viimeisten kymmenen vuoden linja on ollut jopa karmivan selkeä. Helsingin Sanomat kertoi siitä tänään sivuillaan otsikolla:  Rikkaimpien kärki on keventänyt verotustaan vuosikymmenessä. Tuhannen eniten tienanneen (sekä ansio- ja pääomatulot) veroprosentti laski yhdeksällä prosenttiyksiköllä aikajaksolla 1999 (56%) - 2009 (45%).

Loppuun suora lainaus:
Taantuman tuoma epävarmuus ja kurjuus olivat jo viime vuonna läsnä monessa perheessä. Siitä huolimatta rikkaiden määrä Suomessa kasvoi. Ansiotuloilla rikastuneita oli Suomessa noin 800 enemmän kuin vuosi sitten. (HS 3.11.2009)

_____________________

P.S. Rikkaiden määrä ja Kokoomuksen suosio Suomessa kasvaa. Mutta niillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Vai onko?

Uutiset Salo.fi

Satamakadun loppuosan katu-ja liikennemerkkisuunnitelma nähtävänä

Lue lisää »

Yhdistyksiä haetaan toteuttamaan nuorisotilatyötä vapaaehtoistyönä

Lue lisää »

Uutiset Demokraatti.fi

Lapsi koulun pelinappulana – ollaan hakoteillä jos yleisopetus kasvattaa erityisopetuksen tarvetta tai lastenpsykiatrian jonoja

”Onko lapsi koulua varten vai koulu lasta varten?” Näin kyseli Oulun yliopistollisen keskussairaalan lastenpsykiatrian yksikön apulaisylilääkäri...

Lue lisää »

Eiköhän Halonen vain sanonut ääneen sen, mitä kaikki ajattelevat

Presidentti Tarja Halosen kommenteista Ylen Ykkösaamussa on alkanut julkinen hurskastelu. Ikään kuin Halonen olisi keksinyt sen, että Pekka Haaviston...

Lue lisää »