slideshow
Antero Leppänen

Muualla verkossa

090707 Korutonta kertomaa

Korutonta kertomaa

Lappeenrannan karhu on totta samoin kuin Lokalahden vanha kettu. Ruokolahden leijona puolestaan oli silkkaa suomalaisen heinäkuun fantasiaa, nyt jo fantastista historiaa!

Tässä hiljakkoin paikallinen lehti uutisoi, että kaupungilla kiertänyt juttu kokoomusloikkarista osoittautuikin - PerSujen - pettymykseksi pelkäksi huhuksi. En tiedä, kuka oli epätoden ilmoille päästänyt, mutta sehän sopii pysähtyneeseen kunnallispolitiikkaan kuin ryyppy kylmään ruohonleikkuriin.
Uutisankka kertoo uutispulasta sekä siitä, että Salon kokoomuksessa ei suvaita aisanylipotkijoita; nuori valtuutettu on ehkä saanut keltaisen kortin. Olenkin päässyt sellaiseen käsitykseen, että kokoomuksen hallitus- ja valtuustoryhmässä itsenäisesti ajattelevat voidaan laskea sahurin vasemman käden peukalolla.

Yllä olevasta on todisteena kaupunginhallituksessa käyty äänestys palkkaharmonisoinnista. Termi tarkoittaa sitä, että kolmen vuoden kuluttua kaikista samoista töistä tulisi saada yhtä suuria tehtäväkohtaisia palkkoja. Tällä hetkellä erot ovat joissakin ammattiryhmissä melkoiset.
Yhdistymissopimukseen selvitysmies Arto Koski kirjasi:"Palkat harmonisoidaan ylöspäin siten, että vuonna 2009 palkkaeroa kurotaan 40%, seuraavana ja sitä seuraavana vuonna molempina 30%." Euroina tähän tulee - yhdistymissopimuksen mukaan - käyttää kolmena vuonna 2,5 miljoonaa yhdistymisavustuksesta. Kirjaus on koko ajan ollut yksiselitteinen henkilöstöpäällikölle ja talousjohtajalle.

Kokoomuksen piirissä heräsi ajatus harmonisointirahan puolittamisesta ja siten yhdistymissopimuksen rikkomisesta. Tämän mukaisen esityksen he tekivätkin kaupunginhallituksessa (29.6.). Kaupunginjohtajan esitys oli myös sopimuksen vastainen; se asettui kustannuksiltaan selvitysmiehen ja kokoomusryhmän esitysten puoliväliin. Kaupunginjohtaja muutti kokouksessa  – hatunnosto siitä hänelle - esityksensä yhdistymissopimuksen mukaiseksi. Se hyväksyttiin äänin 9-4. Kokoomus jäi yksin ”laittomuuden tielle”.
Tämä on korutonta kertomaa!
_________________________

P.S. Televisiossa menee edelleen saksalainen poliisisarja Vanha kettu. Alkuperäinen nimi on Der Alte eli (miespuolinen) vanhus. Joskus tulee ihmetelleeksi käännöstekstejä, mutta tämä nimi on onnistunut ja osoittaa, että kääntäminen ei ole pelkkää sanakirjan selaamista. Kuka onkaan Lokalahden vanha kettu?

Uutiset Salo.fi

Satamakadun loppuosan katu-ja liikennemerkkisuunnitelma nähtävänä

Lue lisää »

Yhdistyksiä haetaan toteuttamaan nuorisotilatyötä vapaaehtoistyönä

Lue lisää »

Uutiset Demokraatti.fi

Kiina ryhtyi toimiin: muovikassit joutuvat pannaan suurissa kaupungeissa

Kiina aikoo kieltää muovikassit suurissa kaupungeissaan vuoden loppuun mennessä, maan viranomaiset kertovat. Jätemäärän vähentämiseen pyrkivä...

Lue lisää »

”Puhelimessa on varmaan 5 appia” – tämä jurppii sähköautolla ajavia

Täyssähköautoja tai ladattavia hybridejä käyttävät kotitaloudet ovat selvästi erilaisia kuin polttomoottoriautoja käyttävät kotitaloudet, Autoalan...

Lue lisää »