slideshow
Antero Leppänen

Muualla verkossa

Huhtikuu 2011

30.04.2011

Keskusta on jatkanut surutyötään kohta kaksi viikkoa. Puolue on vasta vaalien hokannut, että perusvirheitä oli kolme. Sen harjoittama politikka oli liian oikeistolaista, liian epäselvää ja liian pikkukokoomuslaista. Keskusta oli tekemässä päätöksiä, jotka eivät olleet puolueen perinteisen äänestäjäkunnan mielen mukaisia, ja Kataisen annetttiin kertoa julkisuuteen mukavat asiat.
Neljättä perusvirhettään keskustaväki ei tunnusta vieläkään. Oli paha moka ratsastaa pääministeri Mari Kiviniemellä, jonka esiintymiset olivat värittömiä ja puheet mitäänsanomattomia. Tämä ei ole jälkiviisautta sillä kirjoitin tällä sivulla 13.4. seuraavasti:

Näin ollen tiedän, mihin järjestykseen katsojat asettivat neljä panelistia. Olen muiden katselijoiden kanssa samaa mieltä siitä, että pääministeritentissä huonoimmin pärjäsi istuva pääministeri. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun Kiviniemi on jätetty pois podiumilta, joksi palkintokoroketta nykään trendikkäästi nimitetään.
Kiviniemen epäonnistuminen toistuvasti on varmasti raskas isku Keskustalle, jonka koko vaalistrategia perustuu pääministerivaalista puhumiseen ja Kiviniemen hyväksikäyttöön.

Koska on narsistista siteerata itseään, tunnustan myös olleeni kirjoituksissani kaksi kertaa pahasti väärässä. Niinistö ei kertonutkaan aikeistaan ennen eduskuntavaaleja, eikä Nokia näillä näkymin lakkauta Salon tehdasta. Ensimmäinen väärä arvio perustui täysin omiin aanailuihini, toinen taas Talousanomien kirjoituksiin. Nokia-casessa olin mielelläni väärässä, ja Taloussanomien uskottavuus laski niin matalalle, että sieltä on vaikea nousta.

26.04.2011

Tämän päivän uutiset synkistivät muuten niin kirkkaan päivän. Jos kaikki ennustettu toteutuu, ollaan siinä monta kertaa vitsinä heitetyssä tilanteessa, että viimeinen sammuttaa valot. Jos/kun Nokia lakkauttaa Salon tehtaan, seuraukset ovat niin katastrofaaliset, että niitä voi vain varovasti kuvitella.
Tuhannet salolaiset menettävät työpaikkansa, mutta kerrannaisvaikutukset alihankkijoiden menetysten kautta tulevat koskemaan vielä useampia. Lisäksi on muistettava, että kärsijöinä tulevat olemaan tuhannet perheet, mikä lisää tuhon laajuutta. Se tietää kaupungin sosiaalimenojen huikeaa kasvua, kunnallisverotulojen vähenemistä, ja kurjuuden lisääntymistä. Samalla lisääntyy niiden korppikotkien määrä, jotka käyvät toimeentuloasiakkaiden kimppuun. Heitä on nyt jo leegio.
Kun samalla kaupungin saamat yhteisöverotulot romahtavat totaalisesti, joudutaan tilanteeseen, jota ei mikään elin eikä kukaan päättäjä ääneen ole lausunut. Totta ihmeessä asiasta on viimeisten 20 vuoden aikana puhunut ja kirjoittanut yksi ja toinen (minäkin), mutta se onkin aivan toinen juttu. Varmaa on, että nyt ilmoittautuu besserwissereitä, jotka kertovat ennustaneensa jo viisi vuotta sitten, että noutaja tulee 2012.

24.04.2011

Salo on kaupungin vision mukaan hyvä paikka elää ja yrittää. Voi olla, että jatkossa olisi parempi kirjoittaa, että Salo on hyvä paikka yrittää elää. Tehtaan varjossa asuminen ei nimittäin ole herkkua niille, jotka on sieltä siirretty palkattomiin ulkotöihin eli kilometritehtalle. Itse asiassa tehtaan varjossa asuminen ei jatkossa ehkä ole hunajata, kenellekään salolaiselle.

Olen tehnyt töitä Salossa kaupungissa kohta 29 vuotta. Koko tuon ajan kaupunki on hyötynyt Nokiasta, vaikka se täällä 1990-luvun alussa notkahtikin pahasti. Salo ei ole luonut Nokiaa, mutta ei Nokiakaan Saloa. Valitettavasti on kuitenkin niin, että Salo on aina tarvinnut ja tarvitsisi jatkossakin Nokiaa enemmän kuin Nokia Saloa.
Money talks on sanonta suuren meren takaa, ja sinne saatetaan siirtää Nokian salolaiset työpaikat. Jos näin käy, voidaan todeta, että Nokian nykyinen pääjohtaja on osoittautunut katastrofiksi Salolle ja Suomelle.

21.04.2011

On ilman muuta väärin käyttää leimakirvestä ja lyödä tietty korvamerkki kaikille perustuslaillisille kansanedustajille. Tästä huolimatta tai juuri siksi olisi paikallaan kertoa, minkälaiset ajatukset ovat olleet - jopa oleellisena osana - nostamassa perussuomalaiset valtakunnan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.
Helsingin Sanomat toimi näin haastattelemalla Jussi Halla-ahoa. Luin jutun ja järkytyin. En olisi tätä ennen voinut kuvitella, että Suomen eduskuntaan 14.000 äänellä voitaisiin valita henkilö, jonka mielestä kaikilla ei ole samaa ihmisarvoa. Tämä mies voi olla seuraavan hallituksen ministeri. Mietitäänpä sitä!

19.04.2011

On väitetty, että politiikan kieli on muuttunut. Tuohon voi vain todeta, että miksi se ei olisi muuttunut. Ovathan myös politiikka ja tapa tehdä politiikkaa muuttuneet. Maailmakin on muuttunut: kun olin pieni, se oli kuin meloni. Nyt globalisaation jyllätessä se on enää kuin kuivettunut viinarutale eli rusina. Silti Soini sovittelee sille edelleen lakkia.

Vanha demari (sd/tpsl) Martta Salmela-Järvinen totesi aikoinaan, että kovaa se on ollut, kun se parasta on ollut. Mahdollinen rivous syntyi tuolloin kuulijan päässä.
Tänä päivänä on mahdollista, ymmärrettävää ja ehkäpä jopa hyväksyttävää, että eduskunnasta pudonnutta kansanedustajaa voi vituttaa kuin pientä apinaa. Näin vastasi Jyrki Kasvi (vihr) eilen tv-haastattelussa, kun häneltä kysyttiin, mitkä ovat fiilikset. Mitäs tuli toimittaja typeriä utelemaan. Kasvi on ilmeisesti kuunnellut herkällä korvalla keihäänheittäjä Seppo Rätyä, vaikka hän ei tätä sanatarkasti siteerannutkaan.

Salon Kokoomuksessa aivan Korva-kahvilan nurkalla on melskattu niin, että kunnallisjärjestön pyykkikone saa jauhaa hartaasti ja pitkään, ennen kuin likapyykki on pesty. Jouduin itse kokkareiden sisällissotaan tk-kuvaajan ominaisuudessa. Itse taisteluun en ole osallistunut enkä osallistu viiden metrin seipäälläkään.

18.04.2011

Kyllä minua on tänään naurattanut moni vaaleihin liittyvä asia. Maikkarin Haapala meuhkaa aivan kuin ei huomaisi, että vaalit ovat ohi. Kyllä Jyrki-boy seisoo taas hetken ihan omilla jaloillaan, tukematta. Tämä Haapala jankuttaa Kokoomuksen historiallisesta vaalituloksesta.
Toimittaja Haapala, historiallista näissä vaaleissa oli se, että Perussuomalaiset saivat 39 paikkaa parlamentissa. Saattaa olla, että Haapalan maailmassa kokoomuslainen pääministeri on kuin märkä poliittinen päiväuni, mutta ei kaikista intiimeistä unelmista toimittajan kannattaisi tehdä uutista. Pääministerit tulevat ja menevät kuin kolmosen ratikat.
Toiseksi minua on naurattanut se, että kolumnistit ja päätoimittajat nyt tunnustavat, että Urpilainen pärjäsi erinomaisesti vaalitenteissä ja paneeleissa. Vaali-iltaan asti he inttivät, miten Urpilainen ilmeisesti ei itse edes pääse läpi ja ainakin joutuu luopumaan puheenjohtajan tehtävistä SDP:n huonon vaalituloksen vuoksi.
Kolmanneksi olen miettinyt, mitä Paavo Väyrynen nyt kysyy psykiatriltaan. Kysymyksen voiko vitutukseen kuolla hän on jo ajat sitten esittänyt.

17.04.2011 klo 19.30

Sauli Niinistö on yksi MTV3:n kommentaattoreista. Veikkaukseni on, että hän tänään ilmoittaa suostuvansa Kokoomuksen ehdokkaaksi ensi vuoden presidentinvaaleissa. En tiedä, miten hän itse perustelee ilmoitusajankohtaa, eikä minua se kiinnostakaan.
Jos hän toimii aanalujeni mukaisesti, se johtuu kahdesta syystä: Hän vetäytyi Kokoomuksen eduskuntavaalikampanjasta puhtaasti taktisista syistä. Presidentiksi ei tulla yhden puolueen vaan kansan enemmistön äänillä. Vuoden päästä hän voi vedota tähän, vaikka hänen ei tarvitsisi tehdä sitä itse. Sen tekee media huomisesta alkaen.
Lykkäämällä ilmoitustaan Niinistö sai myös henkisen tyydytyksen siitä, että hän saattoi näpäyttää Jyrki Kataista neljän vuoden takaisista ratkaisuista. Katainenhan Niinistön mielestä härskisti vei ministerisalkun hänen (ääniharavan) kädestään.
Kuten aina olen tälläkin kertaa mielelläni väärässä.

17.04.2011 klo 14

Paikallislehden etusivulla tänään Annika Viitanen syyllistyi melkoiseen ylilyöntiin ja äänestäjien harhauttamiseen. Viitanen kertoi mainoksessaan, että hänen saamansa ennakkoääneet lupaavat hyvää lopputulosta. Harhautusta tämä on siksi, että on varmaan iso joukko äänestäjiä, jotka luulevat ehdokkaiden jo nyt etukäteen tietävän ennakkoääniensä määrän. Viitanen saa kyseisen tiedon vasta tänään kello 20.
Mari Kiviniemi puolestaan päätti jättää jokerin käyttämättä ja meni HIFK:n pelipaita päällään eilen Stadin vanhaan jäähalliin. Kumartaessaan HIFK:lle, hän samalla pyllisti Jokereillle, mutta elämähän on valintoja täynnä. Aivan toinen juttu on, kuinka uskottavaa pohjanmaalaisen hifkiläisyys on. Kiviniemen kotikulmilla pelataan pesäpalloa ja painitaan pakollisen torvimusiikin kaikuessa.

16.03.2011

Perniönseudun lehti uutisoi parhaiten valtuuston päätöksestä, jolla Salo kaupunki äänestyksen jälkeen liittyy osakkaaksi kahteen kuntien omistamaan yhtiöön. Nyt kun kohta viikko päätöksestä on kulunut, epäilen edelleen, että kaikki suhmurointi asian ympärillä ei ole tullut päättäjien tietoon.
En milloinkaan ole ollut enkä tule olemaan sitä mieltä, että virkamiehellä ei saisi olla yhteiskunnallista näkemystä ja puoluepoliittista kantaa. Minä suorastaan edellytän heiltä sitä. Olisihan järjen köyhyyttä vaatia, että poliittisessa päätöksenteossa esittelijänä toimivalla tai asioita valmistelevalla  ei olisi yhteiskunnallista näkemystä. Nyt tilanne on se, että moni johtava virkamies julistaa suureen ääneen olevansa sitoutumaton.
Tämän puolueettomuuden varjolla hän sitten yrittää ajaa läpeensä poliittisia päätöksiä, jotka perustuvat täysin yksisilmäiseen yhteiskunnalliseen näkemykseen. Tukea toimilleen nämä "sitoutumattomat"  saavat kaupunginhallituksen ja valtuuston enemmistöiltä, joiden ideologiaan tämä sopii kuin punanenä vappunaamariin.


13.04.2011

Kaksi tuntia poliittista jargonia on taas takana, ja MTV-3:n toimittajat pyrkivät jälleen tekemään vaalikeskustelusta pelkkää hömppää.Vai mitä on sanottava siitä, että kansa voi äänestää parhaiten keskustelussa pärjäävää, kun alkujuonnotkin vielä ovat kesken. Jaksoin katsoa loppuun asti vain siksi, että olin liian väsynyt lähtemään pois.
Näin ollen tiedän, mihin järjestykseen katsojat asettivat neljä panelistia. Olen muiden katselijoiden kanssa samaa mieltä siitä, että pääministeritentissä huonoimmin pärjäsi istuva pääministeri. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun Kiviniemi on jätetty pois podiumilta, joksi palkintokoroketta nykään trendikkäästi nimitetään.
Kiviniemen epäonnistuminen toistuvasti on varmasti raskas isku Keskustalle, jonka koko vaalistrategia perustuu pääministerivaalista puhumiseen ja Kiviniemen hyväksikäyttöön.
Jutta Urpilainen on parantanut esiintymistään kerta kerran jälkeen. Hän jaksaa hermostumatta kuunnella Kataisen puppugeneraattoria, minä en jaksaisi enkä jaksakaan. Kataisen puhuessa hyräilen aina suvivirttä. Se auttaa kestämään ja pääsemään vaikeimman yli. Suvivirttä siksi, että se aloittaa aina kesäni.

12.04.2011

Muutosjohtaja Vesa "Rira"-Ketola ei jäänyt Saloon siirtelemään liittimiä työpöydällä vaan tarttui toimeen eli virkaan, kun tilaisuus tarjoutui. Niinpä hän lähti hevospitäjän hoitajaksi Ypäjälle. Ketola sanoi, että hänellä on riittävästi virtaa uusiin haasteisiin. Toivotin maaliskuussa hänelle onnea matkaan ja antoisia vuosia kyläpäälikkönä.
Nyt Ypäjältä kuuluu kummia: paikalliset vihreät ovat lähteneet avoimeen sotaan estääkseen Ketolaa pääsemästä kesäkuussa uuteen pilttuuseensa. Entinen kunnanjohtaja puolestaan haukkui Ketolan julkisesti ja on sitä mieltä, että tämä saattaa Ypäjän naurunalaiseksi.
Nyt minä kyllä revin hiihtohousuni. Ypäjän entinen nokkamies ryhtyy hevostelemaan ja saattaa Salon hallinnon todella kiusalliseen valoon. Vaadin julkista anteeksipyyntöä. Hiihtohousujen menetyksen pidän toki omana tappionani, olivathan nuo jo vanhat ja kuluneetkin.

08.04.2011

Olen jo jonkin aikaa odotellut sitä, että media analysoisi Anni Sinnemäen esiintymistä vaalipaneeleissa ja puoluekohtaisissa vaalitenteissä. Jutta Urpilaisen esiintyminenhän on ollut suosittua mediahuvia jo herra ties kuinka kauan.
Koska näitä arvioita ei ole tullut, annan oman lausuntoni ja keskityn vain puoluejohtajan esiintymistapaan sisältöön puuttumatta.
Katselin Sinnemäkeä eilen YLE-ykkösessä ja tänään kolmosella. Jos olisin jonkun lehden poliittinen toimittaja tai kolumnisti, kirjoittaisin lyhyesti: puheenjohtaja Sinnemäki ei antanut puheenvuoroa sen enempää puoluesihteerilleen kuin toimittajillekaan ja saattoi televisiokatselijan ahdistuneeseen olotilaan. Nainen vyöryi päälle kuin Neuvostoliitto Kannaksella kesällä 1944. Olin helpottunut, kun pääsin Sinnemäen vaikeroivasta puheesta eroon nappia painamalla.
Soinin puolueessa ei naisia arvosteta, Sinnemäen puolueessa taas puoluesihteerinä näyttää toimivan miehen kuva, jolla on sama arvostus kuin naisilla persuissa. Että näin.

07.04.2011

Mistä näkee, että eduskuntavaaliehdokkaat ovat takakaarteessa ja saapumassa loppusuoralle? Paikallisesti ainakin siitä, että yksi salolaisista tyrkyllä olevista miespuolisista ehdokkaista on nyt pukeutunut Sari Sairaanhoitajaksi eli työhaalareihinsa. Tähän asti hänen pukeutuminensa vaalikuvissa on ollut vähää enemmässä määrin miesmäistä, koska hän ei tietenkään ole halunnut unohtaa vaikutusvaltaisinta potentiaalista äänestäjäkuntaansa.
Minusta olisi kohtuullista, että joku puoluesisar tai  –veli kertoisi asianomaiselle, että Sari Sairaanhoitaja kuului Kataisen arsenaaliin neljä vuotta sitten. Sarilla  ei enää ole samaa asemaa Kataisen agendalla.
Kokoomuksen puheenjohtajan puuttuminen ay-toimintaan vuonna 2007 näkyy kuitenkin valitettavasti edelleen. Kataisen ”ansiosta” Tehy sanoutui irti Kunnallisesta pääsopimuksesta, jonka seurauksena kunnan palkoista ei edelleenkään voida sopia samassa pöydässä. Tästä ja siitä johtuvista ongelmista saamme kyllä kuulla kaikissa tiedotusvälineissä tämän vuoden kuluessa.

05.04.2011

Edelliseen liittyen vielä sen verran, että sunnuntaiseen pääkirjoitukseen SSS oli kuin olikin löytänyt vaalipaneelista kuvan, jossa oli neljä puheenjohtajaa, tosin yhden naamaa ei vieläkään saatu esiin. Kaikki poliittisissa tilaisuuksissa käyneet tietävät, että sinne tullut kuvaaja ei ota yhtä eikä 10 kuvaa vaan kymmeniä otoksia. Voi herranjestas tätä mediapelin määrää.

02.04.2011

Olen ymmärtänyt, että kuvataiteen tarkoitus on herättää katsojassa assosiaatioita ja sitä kautta tunteita. Sama koskee poliikasta kertovia uutiskuvia. Mutu (= musta tuntuu) ratkaisee vaalikopissa; tämän tietää kokematonkin toimittaja kokeneista politikoivista journalisteista puhumattakaan.
Veikko Vennamokin opetti, että äänestävistä 90 prosenttia tekee ratkaisunsa tunteella ja vain10 prosenttia järjellä. Samat numerot siis kuin naitaessa, siis naimisiin mentäessä.
Perjantaina SSS uutisoi "neljän suuren" tv-paneelista. Kuvassa oli kuitenkin vain kolme puoluejohtajaa. Kuka oli rajattu ulos? Se ei ollut Jyrki, Mari eikä Timo. Lehden laittama kuvateksti: mukana oli myös Jutta sopi fotoon kuin nänni suuhun. Viesti oli selvä: oli siellä joku neljäskin, mutta who cares (hällä väliä).
Tiedän kyllä minkä vastauksen saisin, jos tästä lehteen reklamoisin. Sanoittaisiin, että päässäni olevilla kakkuloilla näen värit väärin ja lehdessä ollut moka eli Jutan poistaminen kuvasta laitettaisiin STT:n tai Lehtikuvan piikkiin.
Myönnän, että tämä kuva ei ratkaise vaaleja Salon alueella, mutta kuvapolitiikasta olen paljon oppinut, kun olen 20 vuotta näitä juttuja seuraillut.

01.04.2011

Logiikka ja semantiikka ovat intohimojani. Siksi saan kohtauksen, kun kuulen tai näen jonkun tuottavan sammakoita, totuuden peittelyyn tarkoitettuja epätosia tai hevonkakkaa.
Kiksin koin aamulla, kun tankkasin aamupalan yhteydessä paikallislehdestä Jarmo Vähäsillan koottuja selityksiä. Salvan puheenjohtaja kertoi, että yhdistys ei nosta prosessia kaupunkia vastaan hallinto-oikeudessa. Uutinen sinällään oli positiivinen, sillä kielteisen päätöksen hakeminen olisi ollut Salvalle noloa.
Mutta se perustelu! Vähäsilta selittää yhdistyksen päätöstä sillä, että kaupunki jatkossa tuottaa kotipalveluja ilolansalolaisille. Tästä on kuulemma päästy neuvottelutulokseen.

Minulla on seitsemän perustetta sille, että lausunto on totuuden peittelyä. Ensiksi: asukkailla on ollut koko ajan oikeus saada kaupungin kotipalvelua. Toiseksi: kaupunki ei ole antanut kotipalvelua Ilolansalossa, koska Salvalta saamani tiedon mukaan kukaan ei sitä ole pyytänyt. Jos olisi pyytänyt, sitä olisi pitänyt antaa.
Kolmanneksi: on mahdollista, että asukkaat eivät ole tienneet tästä mahdollisuudesta. Kuka siinä tapauksessa on jättänyt jotain kertomatta?

Neljänneksi: kuulostaa oudolta, että kukaan ei olisi pyytänyt, koska Salvan hinnat on huomattavasti korkeammat kuin kaupungin. Viidenneksi: on ymmärrettävää, että Salva on halunnut ja haluaa asukkaidensa satsaavan yhdistyksen tuottamiin palveluihin. Jokainen ulos mennyt euro täytyy hakea jostakin ja jollakin keinolla. Ei säätiön talous poikkea mitenkään muista talouksista. Raha ei ole ongelma vaan sen puute.
Kuudenneksi: Salva on siksi kahdeksan vuoden ajan vaatinut, että kaupunki ei hoitaisi kotipalvelua Ilolansalossa omalla henkilökunnalla vaan ostaisi sen palvelut Salvalta.

Seitsemänneksi: Vähäsilta kertoi neuvottelutuloksen saavuttamisesta toimittajalle torstaina. Jos jotain oleellista olisi neuvottelemalla saavutettu, lautakunta olisi omalta osaltaan joko päättänyt asiasta tai merkinnyt sen tiedoksi keskiviikon kokouksessaan 30.3.



Uutiset Salo.fi

Sisä-ja ulkoliikuntapaikkojen kesävuorot 2012 haettavana

Sisä- ja ulkoliikuntapaikkojen kesävuorot 2012 haettavana 29.2.2012 klo 16 mennessä.

Lue lisää »

SALOMETSO-hanke

Yksityisille metsänomistajille neuvontaa SALOMETSO-hankkeessa, lue lisää

Lue lisää »

Uutiset Demari.fi

Urpilainen: Kreikka tarvitsee eväitä kasvuun

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen selvitti keskiviikkona alkuviikon Ecofin-kokouksen Kreikan tukipäätöksiä eduskunnan suurelle valiokunnalle (SuV)....

Lue lisää »

Peruspalveluministeri nosti Kela-korvaukset pöydälle

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) tiukentaisi yksityisten terveyspalveluiden Kela-korvaussääntöjä.

Lue lisää »