slideshow
Antero Leppänen

Muualla verkossa

Helmikuu 2018

26.2.2018 Viikon aluksi

”Valinnanvapaus ja perheiden itsemäärämisoikeus on suurempi arvo kuin näennäistasa-arvo ja puolijumalainen työllisyysaste. Nyt ollaan arvojen ytimessä.”

Yllä olevan konservatismia tihkuvan kommentin perhevapaista on kirjoittanut Timo Soini viime viikolla plokissaan. Soini on sen verran kansanmies, että hän ei halua käyttää pehmeitä konsonantteja, koska ne eivät ole koto- vaan vierasperäisiä. Missä pehmeitä konsonantteja siellä EU, nääs.
Mutta kyllä hän osaa tarvittaessa myös luopua kansanmiehen imagosta: Soini on ulkoministerinä tehnyt 82 ulkomaanmatkaa; ja kaikki businessluokassa. Hänen kollegansa Sipilää myöten lentävät perusmatkansa Eurooppaan turistiluokassa.
Kun Soini kirjoitti arvoista, hän tarkoitti, että naisen paikka on kotona lastenhoitajana, pyykkärinä, siivoojana, keittäjänä ja leipurina. Entä kylmäkkönä?
Perhevapaa-asiassa SMP:n aatteellisilla muistomerkeillä viihtyvät soinilaisten lisäksi myös keskustalaiset, ilmeisesti myös city-kepulaiset.

Marko Junkkarin (HS) mukaan suhtautuminen perhevapaisiin jakaa puolueet kolmeen ryhmään. ”Vasemmisto painottaa päivähoitoa, maaseutupuolueet kotihoitoa.” Olisin sitaatin sisällöstä aivan samaa mieltä, mikäli päivähoidon tilalla olisi varhaiskasvatus, ja jos maaseutupuolueihin luettaisiin myös KD.
Junkkarin mielestä kokoomus muodostaa yksin kolmannen ryhmän, koska sen kanta on ollut häilyvä. Ensin se oli yhtä puuta maaseutupuolueiden kanssa. Elinkeinoelämän painostuksesta puolue joutui muuttamaan suhtautumistaan päivähoitoon. Samassa yhteydessä kokoomus otti ohjelmaansa ”piikavähennyksen”. On helppo yhtyä Junkkarin näkemyksiin kokoomuksesta.
Loppupäätelmä perhevapaauudistuksen kariutumisesta: Syynä ei ollut rahan puute vaan ideologinen haluttomuus.
Perhevapaauudistus on viimeisin kivi, joka vajaan kolmen vuoden reissulla on hiertänyt hallituksen kengässä. Jos tänä päivänä osallistuisin pitkävetoon siitä, pysyykö hallitus pystyssä vai ei, satsaisin satasen kumpaankin vaihtoehtoon.
Mikäli lähdetään siitä, että hallitus ei kaadu, mielenkiintoisin kysymys on, millä eväillä siniset menevät vuoden 2019 eduskuntavaaleihin. Omat eväät on nimittäin syöty jo ajat sitten.

Vaikka kaikki siniset ministerit saisivat hallituskumppaneiden tuella palkintovirat, ilman niitä jää 14 sinistä orpoa. Huomaa pieni o! Siis huono vaihtoehto sinisten kannalta.
Toinen teoreettinen mahdollisuus on, että siniset hakeutuvat vanhoihin puolueisiin jo ennen vaaleja. Tämä vaihtoehto on epätodennäköinen, koska vanhat puolueet ovat ainakin Soinille olleet yksiä perkeleitä, vaikka hän uskovainen onkin.
Kolmanneksi tieksi avautuu vaaliliittojen muodostaminen. Ei varmaan kokoomuksen, vasemmistoliiton, perussuomalaisten, RKP:n, vihreiden eikä demareiden kanssa. Mutta miten olisi keskustan ja KD:n kanssa, ei valtakunnallisesti vaan vaalipiireittäin?
Kaikkein todennäköisintä on, että kaikki vaihtoehdot otetaan käyttöön. Teknisiä vaaliliittoja solmitaan, joku saa palkintoviran, joku vaihtaa puoluetta ja joku jättää eduskunnan vapaaehtoisesti. Kyllähän Simon Elo sanoi heti puolueen hajottua, että ”tämä saattaa olla poliittisen uramme loppu.”
__________________________
P.S. Marko Junkkari kirjoitti sunnuntaina otsikolla viikon lopuksi.


23.2.2018 Politiikka on tahdon asia

Hallituskautta voi verrata mailin ratajuoksuun. Neljä vuotta vallassa vastaa neljää ratakierrosta. Kohta kello kilkattaa ja ilmoittaa viimeisen kierroksen alkavan. Maalissa ollaan ensi vuoden huhtikuussa, kun eduskuntavaalien äänet on laskettu. Nyt olisi siis aika aloittaa hapoille vievä raivoisa loppukiri. Mitään sellaista ei kuitenkaan vielä ole näkyvissä.

Päähallituspuolueet kyttäilevät toisiaan ja vetävät samalla perässään tahdottomina roikkuvia sinisiä. Keskustalla ja kokoomuksella puolestaan on sitäkin kovempi halu pitää koko porukka kasassa. Niiden pelkona kuitenkin on, että kolmannen kumppanin tahto pysyä kyydissä lopahtaa, ja että se jättää matkan kesken.
Siniset peri perussuomalaisten viisi ministerisalkkua lupaamalla pitää nokkansa kiinni ja näppinsä irti isojen hallituspuolueiden intresseistä. Tämä selvä, mutta mitä tapahtuu viimeisellä kierroksella? Eivät siniset kerta kaikkiaan voi roikkumispolitiikalla eduskuntavaaleihin valmistautua. Vai tuleeko lojaalisuudesta lisäbonusta?

Päähallituspuolueet kävivät hiljakkoin pienen kukkotappelun. Kärhämä kesti aikansa, sitten palattiin taas kyttäysasemiin. Naisministerit Annika Saarikko ja Sanni Grahn-Laasonen ajautuivat hoitovapaamuutoksia rustatessaan eri raiteille. Myös sinisten ainoa naisministeri Pirkko Mattila oli jossakin vaiheessa mukana tai ainakin kuulolla mutta jäi lopulta pelkäksi seinäkukkaseksi tai statistiksi. Eipä enää kuulunut Timo Soinin mörähtelyäkään siitä, miten kotiäitiys on kriminalisoitu.

Nokkapokan aiheena oli hoitovapaauudistuksen kariutuminen. Miehiä oli tarkoitus – katsojasta riippuen -patistaa tai kannustaa käyttämään pidempiä isyyslomia ja äitejä palaamaan nopeammin työelämään. Jos tai kun hanke ei saanut lisätä julkisia menoa, ainoa mahdollisuus olisi ollut nykyisten määrärahojen uusjako. Kotihoidontuen oleellinen pienentäminen sen maksuaikaa lyhentämällä, olisi merkinnyt keskustalle syömähampaan menettämistä puolueen vankimmilla kannatusalueilla. Kun ministeri Saarikko ei voinut tuota tosiasiaa julkisesti tunnustaa, keskusta tarjosi hankkeen jäädyttämisen syiksi valinnanvapauden turvaamista ja vähävaraisten eduista huolehtimista. Vapaus-sana on ns. varma nakki, koska sitä ei kukaan vastusta, eikä vähävaraisten unohtaminenkaan kuulu juuri muiden kuin wahlroosilaisten maailmankuvaan.  

Kokoomus vastasi keskustalle ministeri Sanna Grahn-Laasosen suulla: Päätös uudistuksen hautaamisesta kertoi pelkästään keskustan vanhoillisesta arvomaailmasta. Vaikka hän ei väitteessään aivan väärässä ollutkaan, hän jätti sanomatta, että kokoomus oli lähtenyt uudistuksen valmisteluun kustannusneutraalisuus edellä. Nyt kun uudistushanke näillä näkymin on joko karilla tai telakalla, voi hyvästä syystä kysyä, miksi avainasemassa olleet naisministerit lähtivät puuhaan asetetuilla reunaehdoilla. Kyllä heidänkin tiedossaan täytyi olla, että kyse on nollasummapelistä. Uudistuksen väitetään tyssänneen rahapulaan. Samaan aikaan ministeri Berner on kuulemma lupaillut kahden miljardin lisäpanostusta teiden ylläpitoon. Politik är att vilja, sanoi Olof Palme.
_____________________________________
P.S. Julkaistu tänään Salon Seudun Sanomissa


20.2.2018 Länsiranta kuohuttaa

Kolme miestä lähti uimarannalle. Kun urhot olivat käymässä vilteillensä ruskettumaan, he jäykistyivät: Lähisaarelle oli saapunut kolme viehättävää naista, jotka alasti antautuivat auringon hyväiltäviksi. Juniori (30 v) huusi innoissaan: Uidaan tuonne. Keskimmäinen (50 v) tokaisi insinöörimäisesti: Miksi uisimme? Tehdään lautta. Seniori (65) lausahti sisäistä rauhaa huokuen: Älkää hosuko! Nähdään me ne täältäkin.  
 
Kaupunginhallitus päätti (12.2.) äänestyksen jälkeen olla esittämättä valtuustolle ns. paviljonkikaavan hyväksymistä. Käytännössä tämä tarkoitti, että hallitus kaatoi kyseisen hankkeen. Valtuusto kun pääsee käsittelemään vain niitä esityksiä, jotka hallitus sille yksimielisesti tai enemmistöpäätöksillä esittää.

Salkkarin tekstarisivu on pullistellut tasan viikon mielipiteistä, joissa enemmistöpäätöstä on kehuttu ja haukuttu tasapuolisesti. Tällä hetkellä tukkimiehenkirjanpidolla laskettuna tilanne on 56-52 hallituksen enemmistöä tukevien eduksi. En luonnollisestikaan tiedä, onko tilanne kokonaisuudessaan noin tasainen, vai johtuuko tulos lehden pyrkimyksestä tasapuolisuuteen.

Jääkiekossa venäläistuomareiden ohjenuorana on kuulemma jäähytasapaino. Kun molemmille joukkueille pyritään antamaan sama minuuttimäärä rangaistuksia, tuomaritoiminta ei silloin ratkaise. En ole tuosta periaatteesta samaa mieltä, koska se saattaa aiheuttaa ”oikeusmurhia” ja siten vaikuttaa suuresti pelin lopputulokseen.
Lehden pyrkimys tasapainoon on ymmärrettävämpi, vaikka periaatteessa se voi lyödä todellisuutta korville. Mutun perusteella pidän todennäköisenä, että tässä tapauksessa tilanne todellisuudessa on tasaväkinen.

Viikon tekstareita lukaisseena huomaan olevani paviljonki-casessa – trendikkyyttä kehiin - kuin ingressin seniori. En ymmärrä, mikä tuossa päätöksessä oikein pistää hosumaan, koska itselleni molemmat ratkaisut olivat sinänsä, jos eivät samantekeviä niin ainakin vähämerkityksisiä.
Itse prosessiin en suhtaudu yhtä välinpitämättömästi. Minua ei närästä niinkään Salon yrittäjien toiminta. Yhdistyshän toimii edunvalvojana, vaikka sillä ei ole vähäisintäkään ymmärrystä palkansaajajärjestöjen edunvalvontaa kohtaan. Suhtautuminen on kylmää kuin Siperian suunnasta puhaltava itätuuli. Minua närästää enemmistön suostuminen yrittäjäyhdistyksen rengeiksi. Kokoomuslaisten kannat olivat tietenkin jo ennalta arvattavissa.
__________________________________
P.S. Hallituksen enemmistön motto: Tuemme yrittäjyyttä, kunhan vain yrittäjä ei tule reviirin ulkopuolelta.


14.2.2018 Kisojen aikaan täällä

Pöllöuutisten ankkuri kertoi toissapäivänä lämmittelyjuonnossaan, että ”Enni Rukajärvi laski taas palkintokorokkeelle”. Voi kauhia, kyllä naiset sitten kaikkea päästelevätkin. En muista kenenkään miesurheilijan lorottaneen podiumille. En kyllä muista sitäkään, että Rukajärvi olisi jo joskus aiemminkin tuollaista häpeää meille tuottanut.

Entinen demari ja nykyinen kokkari Juhana Vartiainen ei tietääkseni ole laskenut korokkeelle mutta on kyllä ahkera mies laskemaan työttömien ansioturvaa. Hän on kertonut, että kotioloissa hänellä taas on tapana laskea kaikki vaatteensa eli käppäillä nakuna. Julkisuudessa Vartiainen on myös kertonut, miten seksinnälkä iskee häneen krapulassa.
Vanhan viisauden mukaan tyhjiöt täyttyvät. Kun Teuvo Hakkarainen ilmoitti olevansa koko helmikuun poissa ”työpaikaltaan”, ajattelin, että ei kukaan kollegoista Hakkaraisen jättämään aukkoon lankea. Olin väärässä. Sahuri-Teukan aukko imaisi kansantaloustieteilijän heti sen avauduttua.

Eipä sitten perhevapaauudistuksesta tullut muuta kuin paha mieli päähallituspuolueille. Turkulainen Annika Saarikko ilmoitti muistaakseni perjantaina hautaavansa hankeen ja kertoi syyksi hallituksen liian tiukaksi asettamat reunaehdot. Saarikosta kepulaisena on tietystikin paljon kunniallisempaa syyttää tiukkoja reunaehtoja kuin myöntää, että todellinen syy oli keskustan agraarinen arvomaailma.
Keskustan eduskuntaryhmä piti hankkeen hautaamista valinnanvapauden voittona: Perheet voivat valita kotihoidon ja päivähoidon välillä. Olen ymmärtänyt, että hallituksen tavoitteena olisi nostaa työllisyysastetta. Nyt kepu haluaakin pitää naiset mahdollisimman pitkään kotiäiteinä eli poissa ansiotyöstä. Suomella on vielä pitkä matka samalle viivalle muiden Pohjoismaiden kanssa. Hallitus ajaa keppiä käyttäen työttömiä pois kodeistaan mutta houkuttelee porkkanan avulla naisia pysymään työelämän ulkopuolella. Silviisii!

Emme saa paviljonkiravintolaa Saloon. Itselleni kielteisellä päätöksellä ei ole mitään merkitystä. Eikä olisi ollut myönteiselläkään. Kiinnostustani herätti ainoastaan itse prosessi ja rintamalinjat hallituksen käsitellessä asiaa. Kepulaiset, hallituksen puheenjohtaja ja vihreä hallitusjäsen jäivät kahdeksikon jyräämiksi. Kyllä demareiden kannattaisi ottaa mallia keskustan ryhmäkurista. Molemmat osapuolet sanovat somessa olleensa yrittäjien asialla, mikä ainakin osittain pitänee paikkansa.
Lisäksi hävinneet pitävät itseään kaupunkikuvan kehittäjinä ja äänestyksen voittaneita kaiken uudistamisen jarruina. Voi olla noinkin, ja voi olla olemattakin, mutta yksi asia on selvä: Salon yrittäjät onnistui saamaan torjuntavoiton lobbauksellaan. Se halusi a) suojella parkkipaikkaa, jotta olemassa olevien yritysten asiakkaiden ei tarvitsi ottaa turhia askeleita mennäkseen haluamaansa liikkeeseen. b) estää uusien yrittäjien tulon apajille. Reviiri on merkattu ja sinne pyrkivät ulkopuoliset karkotetaan. Muistissa on vielä Salon yrittäjien toiminta IOT-Parkin perustamisen yhteydessä. Aamen.
_______________________________________
P.S. Hesarin pilapiirroksessa TP istui työpöytänsä ääressä, Paavo Väyrynen odotteli muikeana ovensuussa. Adjutantti ilmoitti pressalle, että joku tyyppi kysyy, tarvitaanko täällä perhevapaasijaista.


8.2.2018 Päinvastoinajattelija

Suomen väkiluku on pudotettava miljoonan ja sadantuhannen välille. Elintarvikkeiden vienti ja tuonti on kiellettävä. Mainos- ja näyteikkunavalaistus on myös kiellettävä. Ulkovalaistus sallittava vain taajamien kerrostaloalueille kello 24 saakka. Yksityisautoilu on kiellettävä ja autot varastoitava käytettäväksi takseina seuraavien vuosisatojen aikana. Raha korvattava tavaroiden ja palveluiden vaihtokaupoilla.

Esimerkiksi tuollaisia ajatuksia Pentti Linkola sisällytti ehdotukseensa Vihreiden toimenpideohjelmaksi 32 vuotta sitten. Siinä oli kieltoja mutta kyllä jotain kannustavaakin: yli 60-vuotiaille Linkola olisi sallinut mopedin käytön. Eipä tullut ehdotus hyväksytyksi. Ei tuohon ”ihanneyhteiskuntaan” olisi rauhanomaisesti päästykään, väkivaltaa olisi vaadittu. Linkolan mielestä sen käyttö oli ja on luvallista, koska on parempi, että osa kuolee kuin että kaikki kuolevat.

Luin Riitta Kylänpään kirjoittaman 455-sivuisen kirjan Pentti Linkola – ihminen ja legenda hitaaksi lukijaksi yllättävän nopeasti. Se osoittaa, että raskas mutta mielenkiintoinen sisältö oli sujuvaaan muotoon puettu. Teos sai viime vuonna tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon, mitä en lainkaan ihmettele, vaikka en sen kanssa kilpailleita tunnekaan.
Enemmän kuin Linkolan ohjelmajulistukset minua viehätti kirjoittajan maalaama kuva Linkolasta ihmisenä. Mies ei ollut mikään leipäpappi, hän eli kuten saarnasi: Raatoi kuin raivopäinen vain leipämoottoriaan käyttäen, asui askeettisesti ja lahjoitti perintörahansa käytettäväksi suojelumetsien hankintaan.

Linkola on ollut ainakin kalastaja, ornitologi, syväekologi, luonnonsuojelija, kirjailija ja esseisti. Oman ilmoituksensa mukaan myös päinvastoinajattelija. Varmaa on, että kukaan häntä kuunnellut tai hänen ajatuksiaan lukenut ei ole jäänyt kylmäksi. Yhtä varmaa lienee, että monet – ainakin häntä inhoavat – eivät anna hänelle terveen papereita. Kylänpää on kirjannut neljä lyhyttä mielenterveydellistä hoitojaksoa; syvät masennukset vaativat laitosympäristöä.
Henkilökuvan oleellinen osa on sekin, että lapsesta pitäen Linkola on suhtautunut numeroihin aspergermaisesti. Pikkupoikana Helsingissä hän keräsi postiautojen rekisterinumeroita. Sitten kalastajana muistivihot täyttyivät kalojen lukumääristä ja painoista, ornitologin taas lintuhavainnoista ja rengastamisista.

Linkola oli yli 50 vuotta masokistinen työnarkomaani, joka ei pysynyt paikallaan ja inhosi sisällä olemista. Saunassa hän kävi vain kaksi kertaa vuodessa, jouluna ja juhannuksena. Lauteilla istuminen oli ajanhukkaa; silloin ei voinut lukea eikä kirjoittaa.
Hän harkitsi pitkään armeijan sijaan siviilipalvelua. Loppujen lopuksi hän kuitenkin suoritti varusmiespalvelun Pohjois-Karjalassa normaaliin tapaan siksi, että siviilipalvelu olisi tapahtunut pääasiassa sisätiloissa. Palvelupaikka seuloutui linnuston perusteella.
Ehdottomuudesta ja periksiantamattomuudesta kertoo se, että estääkseen puiden kaatamisen lähiympäristössään, hän hakkasi niiden runkoihin juuresta kahden metrin korkeudelle asti yhteensä 25 kiloa neljän tuuman nauloja.

Naimisissa Linkola oli kerran, ja eroja kertyi saman verran. Kun liitto natisi liitoksissaan, Linkola halusi elvyttää sen lähtemällä vaimonsa kanssa seitsemän viikkoa kestäneelle 1 000 kilometrin soutuvenetripille. Osalla reissua myös tyttäret olivat mukana pelkäämässä ja pitkästymässä.
Matka alkoi Salosta, sisälsi Ahvenanmaan kiertämisen ja päättyi Porin Tahkoluotoon. Soutuvene ei reissussa mennyt karille, liitto kylläkin. Vaimo ja kaksi tytärtä jättivät Linkolan. Tyttäret pitivät eroa isästä onnenpotkuna itselleen.

Erakoksi Linkolalla oli sangen laaja tuttavaverkosto, joka koostui ornitologeista, taiteilijoista, kirjailijoista tiedemiehistä, julkkiksista, kriitikoista, soutaja-apureista sekä naapureista ja kylänmiehistä.
Naisista hän kiinnostui vasta kypsällä iällä, mutta kyllä heitä sitten ainakin tyrkyllä oli lähes riittämiin. Näin siitäkin huolimatta, että Linkola ei pitänyt heitä kuin kukkaa kämmenellä ja lupasi ainoastaan verta, hikeä ja kyyneleitä sekä rakkoja kämmeniin ja hankaumia persuksiin.
_________________________________
P.S. Pitkien kalastusreissujen aikana eväät saattoivat loppua. Silloin Linkola heitteli suuhunsa kuoreita ja silakoita suoraan pyydyksistä. Mieluiten kuolleita, sillä niissä oli enemmän makua.


5.2.2018 Runebergin päivänä

Fingerporin kaupunginjohtaja vaati julkisesti, että kaikkien lippujen tuli olla seuraavana päivänä salossa. Niinpä aamulla Salon rautatieasema täyttyi valtakunnan lipuista. Epäilen, että tänään monissa – muissakin kuin perussuomalaisten - saloissa tuuli heiluttaa tyhjää lippunarua. Torttu meillä kyllä on mielessä ja suussakin.

Helmikuun lopulla 2016 luin etelän lämmössä Salkkarin näköislehdestä, että Turing Robotic Industries Oy (TRI) aikoo huhtikuussa 2016 aloittaa puhelintuotannon Salossa. Toimitusjohtaja Syl tai Steve Chao lupasi tänne vähintään jopa 3 000 teollista työpaikkaa. Tarkistin kalenterista, että elimme helmikuuta emmekä huhtikuun ensimmäistä päivää. Vaimolta taas varmistin sen, että olin valveilla.

Kaupunginjohtaja Rantakokko antoi välittömästi lausunnon ja vahvisti todeksi arveluni, että kysymyksessä oli uutisankka eli valeuutinen. Muistan elävästi, miten kaikkitietävät ”talousviisaat” Salon kuntalaisforumilla raivostuivat Rantakokolle, koska tämä halusi lytätä oraalla olevan tuotantoidean. Jos sanat olisivat olleet pistimiä, hänen nahkansa  olisi ollut reikäinen kuin verkkopaita.
Sittemmin Steve Chao, jolle annoin taiteilijanimeksi Tao Tao, veti uhoaan takaisin ja lupasi ”vain” 300 työpaikkaa. Valitettavasti sekin osoittautui huuhaaksi. Nyt tiedämme, että ainoa, minkä TRI täällä sai aikaiseksi, oli konkurssi. Ruumis on nähty, kannen voi sulkea.

Tämän päivän Salkkarissa valtuustoryhmien puheenjohtajia oli pyydetty nimeämään lähiajan tärkeimmät päätettäväsi tulevat asiat. Ryhmyreiden vastaukset olivat heterogeenisiä; sekä priimaa että sekundaa:
Leena Ahonen-Ojala (sd) onnistui ilmaisemaan tavoitteet kompaktisti ja selkeästi. Hän pysytteli niissä asioissa, jotka ovat suoraan valtuuston näpeissä. Elinkeinotoiminnan kehittämistä ja työpaikkojen luomisesta hän ei maininnut ilmeisesti siksi, että niihin valtuusto voi vaikuttaa vain välillisesti. Poliittisilla päätöksillä ei luoda yksityiselle sektorille ainakaan teollisia työpaikkoja.

Arttu Karhulahti (kok) ei yllättänyt, kun hänen kolme kärkeään yksityiskohia esittelemätttä olivat elinkeinopolitiikka, valinnanvapaus ja tiukka taloudenpito. Äänestäjät ovat siinä mielessä hassua porukkaa, että he nielevät kakistelematta sen, mikä vain kuulostaa kivalta ja positiiviselta. Kuka periaatteessa vastustaisi vapautta? Eikä kukaan kannata holtitonta taloudenpitoa. ”Kokoomusryhmä on huolissaan kielen opetuksen määrästä”, kertoi Karhulahti. Olen samaa mieltä, mikäli se tarkoittaa, että määrä on riittämätön. Mihin unohtui valintojen yksipuolisuus?

Keskustan Timo Lehti haluaa edetä talous edellä. Linja pysyy varmaan suorana siihen asti, kunnes syrjäalueiden palveluiden kehittäminen tulee keskusteluun. En ymmärrä, miksi Lehti edelleen väittää kaupungin talouden olevan huonossa hapessa. Oikeampaa olisi varmaan sanoa, että hän ei sanatarkasti sitä väitäkään vaan pelkästään vihjailee. ”Talousarvio on edelleen alijäämäinen” pitää kyllä paikkansa, mutta se ei tarkoita, että talous olisi kuralla tai ongelmissa. Salossa on ainakin viiden vuoden ajan laadittu tietoisesti alimitoitettuja talousarvioita. Tilinpäätökset ovat kuitenkin aina olleet plusmerkkisiä, tasetta on kasvatettu. Hiljaista kyykyttämistä.

Ryhmä-Jaana Haapasalo ilmoitti haluavansa siirtää virkamiesten ja lautakuntien valtaa valtuustolle. Eipä tuo kuulu lähiaikoina päätettävien asioiden läjään. Hallintosääntö on vain puoli vuotta vanhempi kuin presidentillinen poika. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että uskonnon opetus ei kuulu nykyajan kouluun. Siitä vain ei päätetä kuntatasolla.
________________________________
P.S. Monella oli mielessä kaupunkistrategia, koska sitä oli juuri jauhettu seminaarissa. Omat kokemukseni strategian työstämisestä ovat vuodelta 2009, eikä edes aika ole niitä muistoja kullannut.


2.2.2018 Päivitelty Väyrys-case

Ei tarvitse olla edes keittiöpsykologi todetakseen, että Donald Trump ja Paavo Väyrynen ovat narsisteja. Heidän egonsa ovat pullistuneet epänormaaleiksi. Kumpikaan ei kuitenkaan kärsi siitä vaan pikemminkin nauttii täysin siemauksin. Että sellainen taudinkuva.

Todisteita heidän turvonneista minäkuvistaan saamme käytännöllisesti katsoen joka kerta, kun miehet julkisuudessa avaavat suunsa. Trump on sanonut, että hän ei ole vain nero vaan "erittäin vakaa nero". Hänen sielunveljensä Väyrynen puolestaan totesi keskustan puheenjohtajuudesta aikoinaan kilpaillessaan, että ” kaikilla kilpakumppaneilla on omat vahvuutensa. Sattuu vain olemaan niin, että minussa nämä kaikki vahvuudet yhdistyvät." Normipuheitako?

Juha Sipilä sanoi viime lokakuussa lehtihaastattelussa, että Väyrysen tulee itse erota keskustasta tai sitten hänen puolueosastonsa on erotettava hänet. Tämä kuulosti jämäkältä. Jokaisen puolueen säännöissähän on maininta, jonka mukaan jäsen ei voi kuulua mihinkään toiseen puolueeseen. Jos kuuluu, edessä on ero tai erottaminen.

Sattuu vain olemaan niin, että Väyrynen on Sipilää jämäkämpi sekä sanoissa että teoissa. Hän ei aio erota itse, eikä hän myöskään Kemin keskustaseuran puheenjohtajana aio ryhtyä toimiin itsensä erottamiseksi. Juha Sipilän ainoa keino edetä sanoista tekoihin on viedä asia puoluevaltuustoon, joka voi erottaa puolueen sääntöjen vastaisesti toimivan puolueosaston.
Näinhän Sipilän olisi pitänyt toimia jo vuoden 2016 maaliskuussa, jolloin Väyrynen perusti oman puolueensa. Siitä asti Sipilä on ollut pässi, jonka liekanaru on ollut -  ja on näköjään jatkossakin - Paavo Väyrysen käsissä. Jos keskustan johdossa ollaan sitä mieltä, että puolueosaston erottaminen ei tuo toivottua tulosta, täytyy muuttaa puolueen sääntöjä. Puoluehallitukselle annettaisiin viime kädessä valta erottaa henkilö, joka toimii puolueen vastaisesti.

Nuorena miehenä kuulin, millainen erään vanhan staran mielestä on maailman päättämättömin mies; hän ei naisen kanssa vuoteessa ollessaan tiedä, pitäisikö vetää vai työntää (siistitty versio). Tapaus Väyrysen kohdalla staran vertaus sopii Sipilään kuin pipo päähän. Puoluejohtajan kaksi vuotta kestänyt päättämättömyys ja toimintakyvyttömyys on johtamassa ainakin surkeaan vaalitulokseen 2019, mutta kenties myös jonkinlaiseen puoluehajaannukseen.
Matti Vanhanen asetettiin jo vuoden 2016 alkupuolella presidenttiehdokkaaksi tulpaksi Paavo Väyrysen pyrkimyksille. Loppujen lopuksi keskusta ei saanut edes torjuntavoittoa, koska Väyrynen tuli ulos motista ja sai pressavaaleissa paremman tuloksen kuin Vanhanen.

Nyt Väyrynen on sitten uhonnut haastavansa istuvan puheenjohtajan ensi kesänä Sotkamossa ja luvannut erota keskustapuolueesta, mikäli ei voita kamppailua nuijasta. Väyrynen kertoo pyrkimyksensä motiiviksi sen, että tämä on hänen viimeisen yrityksensä keskustapuolueen pelastamiseksi. Vain tolkuton leipäpappi voisi selättää Väyrysen tekopyhyydessä.
Sanavarastossani ei ole adjektiivia kuvaamaan kahteen puolueeseen kuuluvan kunniapuheenjohtajan toimintaa; sikamaisen härskikin on aivan liian mieto. Itse asiassa Väyrynen toimii Suomessa peräti kolmessa eri puolueessa. Hänhän pääsi KD:n listalta Helsingin kaupunginvaltuustoon. On tässä ulkopuolisella naurussa pitelemistä, mutta Sipilällä on huonot housuissa, on ollut jo kauan.
__________________________________
P.S. ”Sauli Niinistö pelaa omaa mielikuvapeliään niin taitavasti, ettei sitä aina peliksi edes tunnista.” (Saska Saarikoski eilen HS:ssa)




Uutiset Salo.fi

Taidemuseon poikkeavat vuodenvaihteen aukioloajat

Lue lisää »

Kaupunginvaltuuston kokous 17.12.

Lue lisää »

Uutiset Demokraatti.fi

Tiedusteluvalvontavaliokuntaan pohdittiin myös emerituskansanedustajia – näin kävi kansanedustajien läheisten turvallisuusselvityksille

Eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi tänään mietintönsä tiedustelun valvonnasta. Perustuslakivaliokunnan jäsen, SDP:n kansanedustaja Ilkka Kantola...

Lue lisää »

Keskustan sosiaaliturvamalli ei auennut vieläkään – SDP ja kokoomus pistäisivät työvoimapalveluihin satoja miljoonia euroja lisää

Keskustan linjasta sosiaaliturvan vastikkeellisuuteen ei saanut selvää edelleenkään kukaan, kun neljä kannatukseltaan suurinta puoluetta kohtasivat...

Lue lisää »