Muualla verkossa
Elokuu 2011
30.8.2012
Salon kaupunginvaltuusto kokoontui toissapäivänä kesätauon jälkeen ensimmäiseen kokoukseensa. Varmaan päättäjät puhkuivat tarmoa, olihan takana ihana intiaanikesä runsaine mustikkasatoineen. Marjoista minulla tosin on vain toisen käden tietoa, mutta aina kuitenkin jotain. Tällä kertaa kiinnitin huomioni kyselytuntiin, koska siellä nostettiin esiin nykyistä työtäni koskeva asia.
Nuori kokoomusvaltuutettu kysyi kaupunginjohtajalta, miten Salon kaupungin työntekijöiden palkkataso vastaa valtakunnallista palkkakehitystä. Lisäksi hän oli halunnut tietää, onko Salon kaupungin organisaatiossa aloja, joilla maksetaan valtakunnallisia työehtosopimuksia korkeampaa palkkaa?
Jos olisin ollut kaupunginjohtajan paikalla, olisin vastannut ensimmäiseen kysymykseen: kohtuullisesti ja toiseen: kyllä. Siinä se, keep it simple.
Vastauksilla en olisi halunnut saattaa kysyjää noloon asemaan, sillä se olisi ollut aivan tarpeetonta. Hän oli tehnyt sen itse kysymyksillään. Ei tietenkään pahuuttaan ja tarkoituksella vaan siksi, että hän ei ikänsä ja kokemuksensa vuoksi ole perehtynyt kunnallisiin sopimuksiin edes otsikkotasolla. Kun kokemattomuuteen liittyy vielä asian ymmärtämistä vaikeuttava asenne julkista sektoria kohtaan, on kysymyksen syntyhistoria saanut selityksensä.
Kysyjällä ei varmaankaan ole tietoa siitä, että kaupungin työntekijöitä on viidellä eri sopimusalalla. On KVTES (yleinen), OVTES (opetusala), LS (lääkärit), TS (tekniset) ja tuntipalkkaiset, lisäksi Tehyllä on oma pöytäkirjasopimuksensa.
Tämän lisäksi esimerkiksi Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus ei ole mikään homogeeninen alue, koska se koostuu useista osakokonaisuuksista eli kahdeksasta liitteestä.
Eikä tässä vielä kaikki. Jokaisessa liitteessä on lukuisia ammattinimikkeitä, ja niillä useita hinnoittelutunnuksia. Niinpä esimerkiksi hitu 05PKO02B kertoo, mikä lastentarhanopettajan minimipalkka on.
Jotta saataisiin luotettava kokonaiskuva palkkauksesta, tulisi käydä läpi jokaisen hinnoittelutunnuksen tehtäväkohtainen palkka ja verrata sitä – ei suinkaan sopimuksen minimipalkkaan – vaan kaikkien kuntien ja kuntayhtymien kyseisen hinnoittelutunnuksen tehtäväkohtaiseen palkkaan. Tämä siksi, että sopimuksen alarajalla ei ole juuri ketään missään kunnassa. Kaikissa hinnoittelutunnuksissa on tuon minimin päälle tuleva työn vaativuuden huomioiva tva- lisä. Lisien kohdentamisista on sovittu paikallisesti, vaikka niihin käytetyt järjestelyerät on saatu valtakunnan sopimuksin. Yllä oleva koski siis vain yhtä sopimusta (KVTES). Omat mutta erilaiset vertailuvaikeudet on sitten muilla sopimusaloilla.
Nuori kokoomusvaltuutettu siis edellytti, että henkilöstöjohtaja tekisi tai teettäisi alaisillaan niin valtavan selvitystyön, että en osaa sen vaatimaa työaikaa edes arvioida.
Tällaisilla kysymyksillä ja selvityspyynnöillä 75-päinen valtuusto saa kyllä tukkoon koko vastauksia valmistelevan virkakoneiston. Sitten vielä vinoillaan, että virkamiehen hiki on vain kuvitteellista. Kaupunginjohtaja saa vapaasti siteerata vastaustani.
___________________
P.S. Herra varjele, miten monella tasolla ja tavalla politiikkaa tehdään: ”Sauli Niinistö etsii auttajiaan, jotka lainasivat hänelle rahaa tsunamikatastrofissa”. (IL)
29.8.2012
Lehdissä on kirjoitettu, että Suomen ja Kreikan sopimassa vakuusasiassa on kyse Suomen sisäpolitiikasta. Kuka tuosta voisi olla eri mieltä. Väite on tosi ja yhtä hämmästyttävä kuin seuraavat neljäkin: Kauas on pitkä matka, painava on raskas kantaa, kiva on mukavaa ja elämä on laiffia.
Eivät Euroopan unionia koskevat asiat ole mitään puhdasta ulkopolitiikkaa, vaan niillä on suora heijastusvaikutus Suomen sisäpolitiikkaan. Vakuusasia on sisäpolitiikkaa myös Kreikassa, Ranskassa ja Saksassa.
Mediassa on ihmetelty, että Ranskassa suomalais-kreikkalaisesta sopimuksesta on älähtänyt nimenomaan vasemmisto eikä suinkaan vallassa oleva porvarihallitus. Tämä selittyy sillä, että Ranskan hallitus haluaa nähdä lopputuleman. Oppositio on malttamaton, koska maassa ollaan menossa vaaleihin. Niin raadollista ranskalainen sisäpolitiikka on.
Saksassa puolestaan Angela Merkeliltä on kirjeenvaihtajien mukaan mopo karannut lapasesta. Hän taistelee asemastaan niin verisesti ettei Ranskan hallituksen tapaan malta odottaa vakuusneuvottelujen lopputulosta. Niin raadollista saksalainen sisäpolitiikka on.
Itseään valtakunnan ykköslehtenä itseään pitävä Helsingin Sanomat uhraa lähes joka päivä kolumneissaan, pääkirjoituksissaan tai/ja pilapiirroksissaan kosolti tilaa valtiovarainministerin ilkkumiselle. Siksi minusta olisi sangen kohtuullista, että lehden hutkivat journalistit kertoisivat meille, kahisevalle kansanosalle, milloin ja miten Ranska ja Saksa ovat rikkoneet euromaiden yhteisiä pelisääntöjä. Samaan artikkeliin voisi lisätä Englannin saaman erityiskohtelun.
HS on myös useaan otteeseen valitellut sitä, miten tämä jahnaus on syönyt Suomen poliittista pääomaa. Kuulostaa fiksulta ja filmaattiselta. Sitä se olisikin, ellei se olisi pelkkää pseudoälyllistä höttöä. Hitto soikoon, mitä hyötyä Suomelle tai suomalaisille on pääomasta, jota ei koskaan voi realisoida.
Eikä ole HS muistuttanut meitä lukijoita Jyrki Kataisen lausunnosta tämän palatessa keväällä kotimaahan euromaiden valtiovarainministerien kokouksesta. Mies loisti kuin Naantalin aurinko ja julisti, että nyt oli saatu niskalenkki markkinavoimista.
Katainen oli erittäin pahasti väärässä. Lisäksi hän sekosi, kun hän ei hallinnut käyttämäänsä kielikuvaa. Niskalenkki ei nimittäin ole sidonta vaan heitto, jonka suorittaminen vie sekunnin. Kielikuva toimii, jos sen vie pidemmälle: Katainen luuli, että hänellä oli niskalenkki, mutta ote kirposi, ja mies joutui itse alle ja lopulta siltaan. Siinä hän edelleen kärvistelee.
Kuvat sopivat manipulointiin ja indoktrinaatioon jopa paremmin kuin sanat. Kun viikonloppuna laitoin lehtiä paperikeräykseen, harrastin ohessa amatöörimäistä tutkivaa journalismia. Kävin läpi eräästä nimeltä mainitsemattomasta ministeristä mediassa julkaistuja valokuvia.
Ns. riippumattoman lehdistön hampaissa olevasta ministeristä otoksessani oli HS:n seitsemän kuvaa. Niistä yksi oli amatöörikuvaajan kriteereillä "painokelpoinen". Paikallislehdestä täsmälleen samat lukemat. Vertailuun otin vielä Demarin seitsemän kuvaa, joista vain yksi oli "painokelvoton".
Painokelvottomalla tarkoitan tässä otosta, jossa kuvattavalla on silmät kiinni tai hänellä on muuten hassu/luonnoton ilme. Amatöörikuvaaja ei sitä hyväksyisi kokoelmiinsa vaan nappaisi uuden kuvan.
Johtopäätökseni on, että Lehtikuvan, joka toimittaa materiaalia ns. riippumattomiin lehtiin, tulee äkkiä päästä eroon ammattitaidottomista kuvaajistaan.
____________________
P.S. ”Suomalainen kapitalismi huutaa aina valtiota apuun”. Timo Harakka tänään Salon Seudun Sanomissa.
28.08.2012
Paikallislehti kertoi tänään pääkirjoituksessaan, että kaupunkilaiset ja Salon kaupungin ylin virkamiesjohto puhuvat eri kieltä. Vaikka kaupunginjohtaja kertoi yleisötilaisuudessa, että Salon talouden sopeuttamistarve ensi vuodelle on noin 20 miljoonaa euroa, tilaisuuden osanottajat esittivät vaatimuksia (lisä)palveluista. Toiveita oli kuin pikku-Liisan listassa joulupukille. Tietoni tilaisuudesta perustuvat paikallislehden uutisointiin.
On täysin ymmärrettävää, että peruskaupunkilainen haluaa vastinetta verorahoilleen; hänestä tuntuu, että kaupungin rahat loppuvat aina juuri hänen kohdallaan. Ymmärrettävää on myös se, että hän katselee kaupunkia oman asuntonsa avaimenreiästä tai parhaassa tapauksessa ikkunasta. Kopterinäkymä ei avaudu, ellei pääse puunlatvojen yläpuolelle. Välttämätön vaikkakaan ei riittävä edellytys tuolle kohoamiselle on kunnallisasioiden aktiivinen seuraaminen.
Tässä kohtaa tulee kuvaan mukaan valtuutettujen heterogeeninen joukko. Osa heistä käyttää härskisti hyväksi äänestäjien vajavaista kunnallistietoutta. Hevosmiesten Tietotoimiston uutiset uppoavat kuin kuuma veitsi voihin niihin, jotka eivät voi/halua tarkistaa saamansa tiedon todenperäisyyttä.
Toinen ryhmä valtuutettuja taas perustaa oman toimintansa niihin epäluuloihin ja mutu-tietoihin, jotka ovat jo alkaneet elää omaa elämäänsä.
Kaikkein syvimmälle perussuomalaiseen juurtunut on herraviha. Se on kuin umpimähkä eli hiillos, joka on tuhkan peitossa. Kun sohii umpimähkään, saa esiin hehkuvan hiilloksen.
Kaivan konkreettiseksi esimerkki tästä tekstaripalstan kirjoittelun nyt jo valmistuneesta kaupungintalosta, jonka herrat muka rakennuttivat itselleen.
Tekstareissa esiintyi uudelleen ja uudelleen vaatimus, että kaupungintalo tulisi jättää rakentamatta ja ohjata rahat siksi tai tuoksi käyttötalouden määrärahaksi. Tätä-mieltä palstalla asiasta kirjoitti joku päättäjäkin joko harhauttaakseen tai siksi, että oli itse harhautunut.
Asian laita on kuitenkin niin, että rakentamatta jättäminen olisi tarkoittanut vain kaupungin lainamäärän kasvun leikkaamista, sillä koko hanke rahoitetaan velalla. Ei lainaa olisi otettu käyttötalouden menojen lisäämiseksi. Kukaan valtuutettu ei niissä kolmessa valtuustossa, joissa olen ollut, ole koskaan esittänyt omaehtoista syömävelan ottamista. Salossa ollaan kyllä tämän pakon edessä ensi vuonna. Oltaisiin, vaikka kaupungintalo ei olisikaan kaupungin velkarasitteena.
En ole kuullut, että jossain muualla kaupungintalon tarve olisi asetettu kyseenalaiseksi. On totta, että kuntalaisella on harvoin tarvetta fyysiseen asiointiin siellä. Siitä ei kuitenkaan voi tehdä johtopäätöstä, että rakennus on tarpeeton. Heikolan talo hiirineen ja mälleineen ei kyllä täytä virastolle asetettavia alkeellisiakaan vaatimuksia. Vaikka en alvariinsa hyppää poliisitalolla enkä seurakuntasalilla, en pidä niitä tarpeettomina.
Varmaan on paikallaan todeta, että minulle ei tule työhuonetta kaupungintalolle, vaikka olenkin herra Leppänen.
Kuntien yhdistyminen Salon kaupungiksi kaksi ja puoli vuotta sitten oli pakon sanelema juttu, vaikka liitos perustuikin kunnalliseen itsemääräämisoikeuteen. Kun valtuustossa äänestin liitoksen puolesta, tein sen siksi, että aavistelin muuten – jollakin aikataululla - jouduttavan pakkoavioliittoon. Tämän päivän tietojen valossa minut voidaan tuomita tuottamuksellista vahingosta kuntalaisille, koska en kristallinkirkkaasti tiennyt, kuinka onneton tilanne ympäristökunnissa monessa suhteessa oli. Siitä on langennut laskuja uuden Salon veronmaksajille. Tämän päivän tiedoilla äänestäisin toisin.
Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Niinpä lähdenkin taas huomenna lapioimaan 20 miljoonan kuilua umpeen. Lapiomiehen homma on hikistä. Mistähän saisi kauhakuormaajan ja sen kaikkein tärkeimmän: riittävästi riihikuivaa?
_______________________
P.S. Mikähän panos valtuuston viisaimmilla eli kolmella yhden miehen ryhmällä tulee olemaan, jos/kun valtuustosopimusta juostaan kokoon.
26.08.2011
Olen niin monta vuotta aktiivisesti seurannut valtakunnallista ay-politiikkaa, että osaan ulkoa EK:n hoilaaman työmarkkinaviisun yhtä hyvin kuin Maamme-laulun. Työnantajan käyttämä mielipidevalikko on lyhyt ja yksinkertainen; ei siis mikään Kreikan kansallislaulu, jossa on 158 säkeistöä. Tässä EK-valikon vaihtoehdot.
Vaihtoehto yksi: Koska nyt elämme taloudellisessa lamassa, meillä ei ole varaa palkankorotuksiin. Ne vain pidentäisivät lamaa.
Vaihtoehto kaksi: Koska nyt elämme orastavaa nousukautta, meillä ei ole varaa palkankorotuksiin. Ne vain hidastuttaisivat talouskasvua ja syöksisivät meidät uuteen lamaan.
Vaihtoehto kolme: Koska nyt elämme nousukautta, meillä ei ole varaa palkankorotuksiin. Ne vain kääntäisivät talouden kohti taantumaa.
Vaihtoehto neljä: Koska nyt elämme heikkenevän talouden aikaa, meillä ei ole varaa palkankorotuksiin. Ne vain veisivät meidät syvään lamaan.
Tuosta valikosta EK:n johtajat sitten aina nappaavat sopivan, kun media pyytää heiltä kannanottoa tulossa oleviin palkkaneuvotteluihin. Sitten riippumattoman median sopulit menevät koneittensa ääreen työstämään imemänsä tiedon isoiksi otsikoiksi tyyliin PALKANKOROTUKSET SYÖVÄT KANSAKUNNAN HYVINVOINNIN EVÄÄT. Viestit laaditaan yhtä yksiselitteisiksi kuin äidin huuto parvekkeelta: Ville, syömään!
Vuoden päivät EK:n toimitusjohtajana toiminut Mikko Pukkinen on esiintynyt julkisuudessa sangen epäviisaasti ja suorastaan moukkamaisesti. Rakentavaan ja hillittyyn työnantajaimagoon ei kuulu poliittisen loan heitto. Pukkinen tokaisi nimittäin tv-uutisissa, että tupon haikaileminen on sama kuin hinkuisi YYA:ta takaisin. Kyllä minusta tuossa asemassa olevan miehen tulee vaihtaa Eteläranta 10:n saunaosastopuheet korrektin työmarkkinajohtajan tyyliksi tullessaan suoraan tv-lähetykseen. Jos hän ei sitä jatkossakaan tee, nimitän hänet työmarkkinoiden hakkaraiseksi.
Mikko Pukkisen viimeisimmistä ulostuloista muistan vaivattomasti kolme. Ensiksikin jo aikaisemmin mainitsemani tupo-allergisen lausuman. Tauti on vain pahentunut, kun tupon uudelleen synnyttämistä on pitänyt esillä valtiovarainministeri, jolla Pukkisen mielestä ilmeisesti on neljä heikkoutta: puoluekanta, sukupuoli, nuoruus sekä siviiliammatti. Oma arvioni on, että vanhan pääkaupungin lahja isänmaalle ovat valitettavasti melko vaatimaton.
Toiseksi Pukkinen esitti palkankorotusten sijaan tuloveron alennusta. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että valtio - eli veronmaksajat – kustantaisi yksityisen sektorin palkankorotukset. Joskus ennen oikeistossa irvailtiin, että sosialismi Suomessa on pitkällä, mutta vielä on saavuttamatta tavoitetila, jossa verot on siirretty valtion maksettaviksi. Se oli mukamas hauska juttu, vaikka sitä ei todellisuudessa ollut kukaan edes ehdottanut.
Viimeisimmällä ulostulollaan Pukkinen ehdotti palkkatasosta yleistä linjaa, jonka lisäksi tulisivat Jyrki Kataisen lupaamat tuloveron alennukset. Tuosta lausumasta voi tehdä kaksi johtopäätöstä: a) Kataisen ja Pukkisen joukoilla on yhteinen sodanjohto ja b) Katainen ei ole oppinut mitään puuttumisistaan palkkaneuvotteluihin. Kuntapuolella siitä kärsitään edelleen.
_______________________
P.S. Muuten olen sitä mieltä, että valtiovarainministerimme on osoittautunut todella kovaksi luuksi. Kyllä median lellikkinä olisi 100 kertaa helpompaa.
21.08.2012
Sillä, jolla on tietoa, on valtaa. Niillä, jotka omistavat joukkotiedotusvälineitä, on vielä enemmän valtaa ja he voivat välittää lähes mitä tietoa tahansa. Heidän ei tarvitse tyytyä kuvamaan ulkoista maailmaa, koska he voivat luoda omaa todellisuuttansa ja myydä sitä aamulääkeannoksina tuulipukukansalle. Kahiseva kansanosa olemme me.
Helsingin Sanomien tilaajana olen viettänyt piinaviikkoa, kun olen lueskellut lehden kolumneja Suomen ja Kreikan välisestä vakuusjärjestelystä. Ymmärrettävästä syystä en koskaan tullut lukeneeksi Pravdaa alkukielellä. Siitä huolimatta en usko, että se olisi voinut kannanotoissaan olla yksisilmäisempi kuin vakuuksista kirjoittaneet HS:n kolumnistit.
Aikoinaan vitsailtiin, että Pravdaa (suom. totuus) ei voinut käyttää valkean tekemiseen, koska totuus ei pala tulessakaan. Ainakin päättyvällä viikolla sama koski Herran Sanomaa, joka tunnetusti on yksiselitteisesti ainoa oikea totuus.
Kotimaan politiikassa julkisuutta hallitsee kaikissa tiedotusvälineissä valtiovarainministeri Jutta Urpilainen. Se on ymmärrettävää, koska nyt on valmistumassa hänen talousarvioehdotuksensa; vakuusasia taas on menossa euromaiden käsittelyyn. Uutisartikkelit ovat olleet pääsääntöisesti asiallisia, mutta kolumnistien yksisilmäisyys on suoraan verrannollinen omien sivujeni subjektiivisuuteen.
HS:n kolumnistit ovat kuin korppikotkia, jotka kiertelevät ympäriinsä etsimässä raatoa. Oikeista haaskalinnuista nämä ns riippumattomat kolumnistit eroavat siinä, että he valikoidusti yrittävät itse tehdä raadon päästäkseen sitten nokkimaan himoitsemansa aterian.
Hesarin haaskalinnut ovat päättäneet yrittää tehdä Jutta Urpilaisesta raadon, ja siihen heillä on täsmälleen yksi syy: paras demari on haaskaksi nitistetty demari. Ensimmäinen yritys tällä valitulla tiellä ajoittui Urpilaisen valintaan puheenjohtajaksi, toinen vaalikampanjaan. Siinä kävi vain niin, että Jutta oli television keskusteluissa niin suvereeni, että kahiseva kansa saattoi todeta asian itse ilman puolueellisen välikäden vaikutusta. Nyt on sitten kolmannen yrityksen aika.
Yksi asia on varma, koska se on jo nähty: Jyrki Katainen jättää Jutan yksin taistelemaan vaanivia korppikotkia vastaan ja ilmestyy verhon takaa parrasvaloihin siinä vaiheessa, kun Jutta on karkottanut haaskalinnut kauemmaksi. Rauhaan ne eivät Juttaa tällä vaalikaudella jätä, koska ne odottavat vesi kielellä hänen pientäkin epäonnistumistaan.
Paikallisella tasolla viljellään jo monella suulla sanontaa, että Kreikan tie on Salon tie. Kyse on poliittisia tarkoitusperiä sisältävästä neuvottomuudesta, mikä johtuu siitä, että sanojat eivät hyväksy ulkoista todellisuutta.
Ahdistusta heille aiheuttaa, että he eivät voi hallita sitä tähän asti käyttämillään keinoilla. Salon täytyy ottaa lisää lainaa paljon enemmän kuin kukaan olisi uskaltanut esittää vielä vuoden vaihteessa.
Kunnallisveron nostoakaan yhdellä veroprosenttiyksiköllä ei mikään ryhmä vielä puoli vuotta sitten olisi ollut valmis esittämään. Tämän päivän tietojen varassa sen tulisi olla minimikorotus. Kuiluun Salo ei ole pudonnut vuodessa, sieltä nousu kestää yhtä kauan kuin sinne valuminenkin.
______________________
P.S. Ennen vaaleja mediakin piti suorastaan isänmaallisena sitä, että Suomi jatkossa osallistuu ”tuhlarimaiden” tukemiseen niin pienellä summalla ja riskillä kuin mahdollista. Nyt sama tavoite ja keinot sen saavuttamiseksi ovatkin epäisänmaallista rintamakarkuruutta. Herra varjele, mitä tästä tulee!
18.08.2011
Väärin sammutettu, sanoi Pispalan palopäällikkö saavuttuaan myöhästyneenä palopaikalle. Tämä aivan loppuun kulunut sanonta tulee yhä uudestaan mieleeni, kun luen ns. riippumattoman median kirjoituksia Suomen ja Kreikan sopimista vakuusjärjestelyistä.
Pääkirjoitusten laatijat ja kolumnistit vyöryttävät kuin veli venäläinen Tali-Ihantalassa kesällä 1944, ja päämäärä on ollut ja on selvä: vakuuksien vaatijat ovat naurettavia. Tämä siksi, että vakuudet olivat nimenomaan SDP:n kynnyskysymys tukipaketin hyväksymiselle.
Vaiheessa yksi ennen vaaleja Kiviniemi ja Katainen jankkasivat, että Suomen on tuettava Kreikkaa ja leimasivat vakuuksien vaatimiset höpö- höpö-puheiksi. Melonilakkinen Soini säesti kuin kunnon basisti ainakin.
Vaiheessa kaksi vaalien jälkeen Katainen taipui notkeasti kuin rautakanki SDP:n linjalle, ja Kiviniemi hyppäsi Soinin kelkkaan. Keskustan puheenjohtaja on vaalien jälkeen ollut sellaisessa shokissa, että puolueella ei nähdäkseni ole enää muuta mahdollisuutta kuin vetää hänet pois stagelta.
Vaiheessa kolme ns. riippumaton media irvaili, että on mielenkiintoista nähdä, miten Urpilainen nyt sitten valtiovarainministerinä lunastaa demarien vaalilupauksen. Sopulilaumaa vaivasi joukkodementia, sillä toimittajat tivasivat päivästä toiseen samoja kysymyksiä, joihin Urpilainen antoi aina saman vastauksen, jossa hän toisti – nyt koko hallituksen kantana – vakuusvaatimuksen. Niinpä media alkoi irvistellä Urpilaista mantrasta. Herra varjele, papukaijoille pitää puhua papukaijojen kielellä. Niin yksinkertaista se on.
Kun Urpilainen tällä viikolla julkisti tiedon siitä, että Kreikka ja Suomi olivat saavuttaneet vakuuksista neuvottelutuloksen, oltiin vaiheessa neljä, ja media aloitti jälleen vyörytyksen. Se yritti mitätöidä neuvottelutuloksen sillä perusteella, että muut euromaat eivät tule hyväksymään ratkaisua.
Onhan se mahdollista, mutta Suomen hallitus on ilmoittanut etukäteen, että se lähtee takaajaksi vain siinä tapauksessa, että saa vakuudet. Voivat olla hyväksymättä, mutta sitten Suomi ei ole leikissä mukana. Euroalue on kieltämättä helvetinmoisessa kriisissä.
Tänään ollaan siinä vaiheessa, että media marssittaa kaikenkarvaisia asiantuntijoita kertomaan kansalle, että Suomi on rintamakarkuri. Samat tyypit todistelevat, että Suomi puuhaa lillukanvarsien kanssa eikä näe koko kuvaa: kehitystä liittovaltion suuntaan. Tämä samainen media Hesarista alkaen suolsi kesän aikana kolumneja kaikista niistä naurettavuuksista, joihin Kreikan valtio verorahojaan ja sitten myös saamaansa tukea syytää. Legendaksi on muodostunut tarina työntekijöistä, joille maksetaan tuntuva bonus, jos he tulevat ajoissa töihin.
Kaiken tämän jeesustelun ja farisealaisuuden keskellä jopa Paavo Väyrysen ehdotus yhteisestä Pohjolan valuutta-alueesta tuntuu hauskalta ja piristävältä, vaikka siinä ei mitään järkeä olekaan.
____________________
P.S. Hei, me ollaan moniarvoisen tiedotuksen kannattajia. (Maikkarin uutistoimitus)
14.08.2011
Elinkeinoelämän keskusliitto halusi joitakin vuosia sitten heittää tupolle kepeät mullat. Kyse oli tietenkin siitä, että se pyrki heikentämään työntekijäpuolen keskusjärjestöjen neuvotteluasemia. Mitä useampaan liittoon ay-liike jakautuisi, sitä vahvemmilla työnantajaleiri olisi. Niin yksinkertainen tämä EK:n logiikka oli ja on edelleen.
Kun tupo oli kuopattu, riippumaton ja kaupallinen media aloitti mihin-työtekijäkeskusjärjestöjä-tarvitaan-rummutuksensa. Rumputulta on tullut aika ajoin, häirintätulta lähes tauotta.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja Eero Heinäluoma ovat esittäneet, että työmarkkinaosapuolten olisi syytä vakavasti alkaa neuvotella tupon uudelleen synnyttämisestä. Uudelleen synnyttämisestä siksi, että kauan sitten kuollutta ei voi elvyttää. Mottona voisi olla: tupo on kuollut, kauan eläköön uusi tupo. Vihreää valoa hankkeelle on jo näyttänyt Etla:n Sixten Korkman. Häntä ei voitane pitää edes piilodemarina.
Kolmikantainen tulopoliittinen kokonaisratkaisu olisi tässä epävarmassa taloustilanteessa enemmän kuin paikallaan, pienimmän riesan tie myös työnantajille.
Metson toimitusjohtaja Jorma Eloranta tuli julkisuuteen vaatien viiden prosentin palkanalennusta julkisella sektorilla. Vuorineuvoksella on otsaa päästää suustaan tällaista hevonkakkaa, koska/vaikka hänen peruspalkkansa on 563.602 euroa ja kokonaisansionsa 827.354 euroa vuodessa. Samaan aikaan saamme lehdistä lukea, että metsäteollisuus on kaulaansa myöten nesteessä: kauppa ei käy, ja kaikki tökkii, mutta ongelmat eivät näy ainakaan toimitusjohtajien palkoissa.
Kuntasektorilla keskipalkka on noin 35.000 euroa vuodessa. Metson vuorineuvos ansaitsee siis yli 20 kertaa niin paljon kuin kuntapuolen työntekijä keskimäärin.
Teen vuorineuvokselle tarjouksen, josta hän ei voi kieltäytyä, mikäli hän vilpittömästi haluaa edistää päämääräänsä: Julkisen sektorin palkkoja voidaan alentaa viidellä prosentilla, jos Jorma Elorannan vuosipalkkaa alennetaan 50 prosentilla.
Tarjouksen logiikkana ja houkuttavuutena on, että siinä vain osittain huomioitaisiin vuorineuvoksen vuositulojen jättimäisyys. Elorannan tulot ovat yli 20-kertaiset, mutta leikkaus prosenttiyksikköinä kuntapuolen palkansaajaan verrattuna olisi vain 10-kertainen.
Tämä leikkaus vietäisiin läpi koko yksityissektorin palkkauksen samalla periaatteella. Mikäli henkilön tulot vuodessa ovat 10-kertaiset kunnalliseen keskipalkkaan verrattuna, leikkaus olisi 25 prosenttia jne.
Kunnat eivät tietenkään ole koko julkinen sektori, mutta systeemi voitaisiin toteuttaa myös valtion ja kirkon sopimusaloilla, vaikka laskelma perustuukin kunnallisiin palkkoihin.
Julkisen sektorin kaikki palkat maksetaan verorahoista, mutta on harhaista kuvitella, että Jorma Elorannan ja muunkin yksityispuolen palkat tulisivat taivaasta tai Neitsytsaarilta. Nämäkin rahat otetaan veronmaksajilta, joita kutsutaan kuluttajiksi.
Ero on vain siinä, että tämä yhteys ei ole läpinäkyvä, ja Elorannan palkanmaksuun osallistuu myös iso joukko ulkomaalaisia kuluttajia. Se ei kuitenkaan periaatteessa muuta sitä tosiasiaa, mistä lähteestä yksityisen sektorinkin palkat viime kädessä maksetaan.
____________________
P.S. Jokainen on oman onnensa seppä, mutta missä ne pajat ovat.
11.08.2011
Tiedotusvälineet ovat jo vuosien ajan halunneet valita Suomen seuraavaksi presidentiksi Sauli Niinistön. Kaupallinen media on tehnyt vaalityötä omista lähtökohdistaan, ja rahoittajat ovat uskoneet ns. riippumattoman tiedotuksen suorittaman ”aivopesun” riittävän siihen, että Saukki – ei siis Sale – voitaisiin valita tasavallan presidentiksi suoraan vaalin ensimmäisellä kierroksella. Juuri noin minäkin olisin harmaana eminenssinä tehnyt, jos olisin hänen kritiikitön kannattajansa, jolla on media käytössään.
Tänään kaikki on taas toisin. Paavo Lipponen tuli esiin sellaisella ryminällä, että se sai Niinistön sekä kokoomuksen alahuulen väpättämään kuin edesmennellä Jasser Arafatilla. Syy on ilmiselvä: Mikäli Lipponen asetetaan SDP:n ehdokkaaksi, presidentin valitsemiseksi tullaan tarvitsemaan kaksi kierrosta. Jo se olisi tappio nykyiselle median valitulle sekä hänen puolueelleen puhumattakaan siitä, että hän häviäisi pelin toisella kierroksella. Tästä Niinistöllä on erittäin karvasta kokemusta.
Mikäli yllä oleva kuulostaa potentiaalisen lukijan korvissa puolueelliselta, on hyvä muistuttaa siitä, että Mauno Koivisto on kolmesta SDP:n presidentistä kautta aikojen ainoa, jolle virka on langennut kuin manulle illallinen. Lähes puskasta tuli Martti Ahtisaari, ja vieläpä Tarja Halonenkin 12 vuotta sitten.
Olen näillä sivuilla ihmetellyt, miksi suomalaiset haluavat eläkeläispresidentin. Ihmettelen sitä edelleen, mutta olen havainnut, että jo Paavo Lipposen tuleminen SDP:n sisäiseen kisaan on sähköistänyt lattean presidenttipelin. En pidä mahdottomana sitäkään, että Lipponen asetetaan (lähes) yksimielisesti SDP:n ehdokkaaksi. Tästä kertovat puoluejohdon lausumat, joita tukevat jo ehdokkaaksi ilmoittautuneiden vetäytymiset. Arvostan heidän pelisilmäänsä. Nyt SDP:n olisi jo strategisestikin järkevää asettua yksimielisesti yhden ehdokkaan taakse.
__________________________
P.S. Urheilutermiä käyttäen SDP on taas päässyt peliin mukaan.
09.08.2011
Eräs pitkän linjan kunnallismies sanoi minulle kerran kuntalaisten olevan eläinten kaltaisia siinä suhteessa, että he merkitsevät reviirin oman asumuksensa ympärille, vaikka eivät ureaa käytäkään. Jos Pasi Kaunisto olisi ollut yhteiskunnallisesti valveutunut, hän olisi 70-luvulla laulanut Mikään ei muuttua saa. Koska hän ei ollut, hän levytti kappaleensa nimellä Koskaan et muuttua saa.
Viime päivinä reviirinsä merkkaajina ovat profiloituneet entisen Halikon alueella asuvat putolalaiset, jotka vastustavat lastensuojeluyksikön perustamista asuinalueelleen. Asukkaat perustelevat kielteistä suhtautumistaan sillä, että edesmennyt Halikon kunta oli luvannut heille päivä- eikä lastenkodin. Tässä meillä on hyvä kotikutoinen esimerkki avoimesta piilosyrjinnästä.
Kaupunginhallituksessa oli eilen käsiteltävänä maakauppa, jossa eräälle tontille haetaan samaan aikaan rakennuslupaa lastensuojeluyksikölle. Hallitus ei tietenkään päättänyt asiasta, koska puheenjohtaja oli sunnuntaina paikan päällä luvannut saattaa yrityksen edustajat ja alueen asukkaat samaan pöytään keskustelemaan asiasta. Kokouksessa puheenjohtajan esityksen siunasivat molemmat varapuheenjohtajat. Poliittisesti korrektia?
Kuitenkin sekä virkamiehet että hallituksen pussihousupäättäjät tietävät, että asiassa ei keskustelemalla mitään ole saavutettavissa; yrityksellä ja asukkailla on omat intressinsä, eivätkä itä ja länsi koskaan kohtaa.
Tällä kertaa olen – YLLÄTYS, YLLÄTYS – yrittäjän puolella monesta syystä. Vetoaminen Halikon kunnan kaavailuihin ei ole relevanttia, koska Halikon kuntaa ei enää ole. Kyseinen kunta teki viime vuosituhannella kaikenlaisia suunnitelmia, koska se kilpaili seudun asukkaista ja pärjäsikin ihan hyvin; asukkaat olivat töissä muualla, mutta tulivat nukkumaan Halikkoon ja maksoivat siitä kunnallisveronsa.
Lastensuojelu maksaa Salolle vuodessa 6-7 M€ ensisijassa tietysti siksi, että huostaanottojen määrä on huomattava. Summa voisi kuitenkin olla oleellisesti pienempi, mikäli Salolla olisi oma lastensuojeluyksikkönsä ja alueella useampia palveluntarjoajia.
Nyt tunnelinpäässä näkyy valoa, sillä kaupungin oma yksikkö on valmistumassa. Mikäli Putolaan tulisi yksityinen yksikkö, se lisäisi kilpailua ostopalvelujen kesken. Yksi paikka ostettuna yksityiseltä maksaa tänään nimittäin maltaita, jopa lähes 100.000 euroa vuodessa.
________________________
P.S. Kyllä näitä oman reviirin puolustajia Salon kokoisessa, pinta-alaltaan suuressa kaupungissa riittää jatkossakin. Odotetaan rauhassa seuraavia kunnallisvaaleja, niin kaikki vaatimukset tulevat julki.
07.08.2011
Tämä ei ole viimeinen kesäpäivä mutta kylläkin kesän viimeinen päivä. Huomenna käynnistyy nimittäin kunnallispolitiikan syksy ja keskiviikkona alkaa koulujen syyslukukausi.
Tarkasti ottaen homma menee niin, että kouluissa koneisto on paikalla jo tiistaina, mutta polttoainetta tulee vasta keskiviikkona. Näin asian kuvasi naamakirjassa eräs salolainen rehtori. Näinhän se menee. Ja näin se on mennyt omassa elämässäni yli kolmekymmentä vuotta.
Syksy ja sitä seuraavat talvi ja kesä tulevat olemaan haasteellisia sekä Salon kaupungin henkilöstölle että poliittisille päättäjille. Käytin tarkoituksella laatusanaa haasteellinen, koska tämän päivän korrektissa kielenkäytössä tabuja ovat sellaiset adjektiivit kuin vaikea, ongelmallinen, hankala ja tietenkin paskamainen sekä veemäinen.
Salon kunnallispolitiikoille tilanne on haasteellinen siksi, että liikkumavara päätöksiä tehtäessä on minimaalinen eli olematon. Itse asiassa se on miinusmerkkinen, mikäli liikkumavaraa kuvaava lukuarvo voi olla alle nollan.
Valtuusto on pakkosaumassa, sillä se voi tehdä vain ”huonoja” päätöksiä: sen on pakko korottaa kunnallisveroa, ottaa velkaa ja nostaa taksoja sekä asiakasmaksuja. Nämä ovat huonoja päätöksiä siksi, että useimmat valtuutetut ovat viime vaaleissa syksyllä 2008 julkisesti kertoneet olevansa tiukan talouskurin kannattajia. He vastustivat kuntalaisten verotaakan kasvattamista. Kasvonsa säilyttääkseen heidän olisi siis vastustettava edelleen.
Kunnallispoliittisessa liturgiassa Salon keskustaoikeisto hokee samaa mantraa kuin kaupungin talousjohtokin: kaupungin taloustilannetta ei korjata tuloja lisäämällä vaan menoja vähentämällä. Tuo kuulostaa hyvin järkevältä ja niin maanläheiseltä, että sen uskotaan uppoavan sekä pussihousupäättäjiin että henkilöstöä edustaviin pääluottamusmiehiin.
Omalta kohdaltani voin todeta, että ei uppoa. Hokema kuulostaa tässä Salon taloustilanteessa yhtä fiksulta kuin Matti Nykäsen siteeratuimmat aforismit fifty-sixtystä alkaen.
Yllä oleva väitteeni perustuu siihen, että suurin osa kunnan - kuten valtionkin - menoista on lakisääteisiä. Kolme neljäsosaa kulutetaan Salossa sosiaali- terveys ja sivistyssektorilla eli peruspalveluihin. Yksikään valtuutettu ei vuotta ennen kunnallisvaaleja tule esittämään leikkauksia lasten, vanhusten, lapsiperheiden vammaisten ja sairaiden palveluihin. Yksikään ajatteleva ja inhimillisesti menettelevä valtuutettu ei tee sitä vaalien jälkeenkään.
Kokoomusryhmälle tilanne on kaikkein haastavin, sillä ainakin sen johto on ilmoittanut, että lainanottokin on veroprosentin korottamista parempi vaihtoehto. Talouslaskelmat osoittavat kuitenkin, että Salo tarvitsisi ensi vuoden veroprosentiksi ainakin 19,75. Salon kokoomus on laittanut päänsä pensaaseen ja huutelee sieltä, että kaupungin talous saadaan kuntoon hallintoa leikkaamalla ja järjestämällä palveluita, siis tuottamatta niitä itse. Jos näitä juttuja ei voi verrata nykäsiin, niin vertaan niitä sitten paroni von Münchausenin tarinoihin.
Kaupunginhallitus oli viime vuoden lopulla näennäisen päättäväinen, kun se halusi kaikkien yli puoli vuotta kestävien toimien ja virkojen täyttölupien myöntämisen itselleen. Tämä siksi, että toimialajohtajat eivät hallituksen mielestä olleet tarpeeksi tehokkaita. Luulisi, että hallitus olisi nyt kuluneiden kuukausien aikana havainnut, että tehokkuutta ei löydy siitä itsestäkään.
Syy on yhtä yksikertainen kuin tämän tekstin kirjoittaja: ei hallintovirkoja vapaudu kuin muutama vuodessa. Lähes pelkästään tekeviä käsiä poistuu eläkkeelle. Ihminen vaan ei usko, mitä näkee vaan näkee, mitä uskoo.
__________________________
P.S. En ehdota, että vaalea Nykänen valittaisiin vuoden Luciaksi vaan lusijaksi.
06.08.2011
Mies meni aamutoimilleen ja käytti Vademecumia sekä Aqua veraa ja lähti Volvolla töihin hyvästeltyään vaimonsa Reginan. Tuossa lauseessa on latinaa kerrakseen.
Suun raikastava Vademecum on kokonainen latinankielinen lause, joka suomeksi tarkoittaa ’kulje kanssani’. Partavesi Aqua vera puolestaan on ’todellista vettä’. Ruotsalaisvalmisteisen auton nimi Volvo tarkoittaa ’minä pyörin’, ja Regina on ’kuningatar’.
Sanotaan, että sanontoja voi viljellä. Suomen kielen isä Agricola tarkoittaa ’maanviljelijää’, ja suomen kulttuuri on lainattu latinan sanasta cultura eli ’viljely’.
03.08.2011
Kaksi ja puoli vuotta on pitkä aika ihmiselämässä mutta niin myös politiikassa. Seuraavassa perusteluja väitteelleni. Suomen keskustan puheenjohtajana vuoden 2009 alussa oli Matti Vanhanen, joka sai kokea vuoristoratamaisen kansansuosion pelottavuuden: Mies nousi sattumapääministeriksi, alkoi erottua harmaasta seinäpaperista, osoittautui normaaliksi heteromieheksi kaikkine naisjuttuineen, sai hurjia kannatuslukuja gallupeissa, kunnes kompastui lautakasaan.
Vanhasen lähdettyä ainakin keskustan tupailloissa uskottiin puolueen uuteen nousuun, kun puheenjohtajaksi viime kesänä valittiin Mari Kiviniemi. Mediassa hänet nostettiin lähes taivaisiin, Kiviniemi puolestaan pudotti keskustan suurimman hallituspuolueen paikalta pienimmäksi oppositiopuolueeksi. Se on Suomen poliittisessa historiassa ennätys, jota ei hevillä* lyödä.
Keskusta heittäisi Kiviniemen käytettyjen puoluejohtajien roskatynnyriin, mikäli sillä olisi valinnanvaraa. Vaan kun ei ole. Esimerkiksi Pekkarinen ja Tiilikainen ovat hyviä esimerkkejä keskustalaisista riippakivistä. Heidän katu-uskottavuutensa on alempi kuin käytettyjen autojen myyjillä.
Kaksi ja puoli vuotta sitten persut - Timo Soinikin – olivat pelkkä vitsi. Tänään perussuomalaiset on maan toiseksi suurin puolue, ja Soini on maan kuuluisin katolilainen ravimies. Perussuomalaiset eivät ole saavuttaneet asemaansa omalla työllä vaan noste on tullut maailman muuttumisesta ja muiden puolueiden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.
Kun vihreät aikoinaan aloitti poliittisen toimintansa, ”vanhat puolueet” joutuivat vastaamaan haasteeseen ja alkoivat vihertää: punaisesta tuli punavihreä ja sinisestä sinivihreä.
Pelkään, että perussuomalaisten vaikutus muihin puolueisiin on sangen negatiivinen, koska PS ajaa niitä itseensä käpertymiseen ja suvaitsemattomaan impivaaralaisuuteen. Kyllä kansaa pitää kuunnella, mutta ei kansa valitettavasti aina oikeassa ole.
Vuoden 2008 lokakuussa Salon valtuustoon valittiin 75 jäsentä. Pidin sitä silloin ympäristökuntien ja erityisesti kepulaisen iltalypsyn järjettömänä tuotteena. Asian uudelleen arviointiin ei ole ilmennyt tarvetta.
Vajaat kolme vuotta sitten valituista valtuutetuista kolme on kuollut, kaksi loikannut ulos ryhmästään ja kaksi jättänyt valtuustopaikkansa, tosin Anneli Suomisen virallinen ero valtuustosta siunataan vasta elokuussa.
En muista Suomisen juurikaan käyttäneen puheenvuoroja, mutta hänen tilalleen tuleva Klaus Hemanus on sitäkin innokkaampi huulenheittäjä. Poliittisilta näkemyksiltään Hemanus on – kauniisti ilmaistuna – persoonallinen. Hän olisi mukava veikko illanistujaisissa, jos hän vain malttaisi jättää Karjala takaisin-juttunsa kotiin tai sitten narikkaan.
Kun uusi valtuusto vuoden 2012 lokakuussa valitaan, sen kokoonpano muuttuu rajusti. Valtuutettujen määrä putoaa 51:een, sen lisäksi moni nykyisistä valtuutetuista ei enää lähde ehdolle, eivätkä kaikki ehdolle lähtevät tule valituiksi.
_________________________
P.S. *Pietari taivaanportilla punkkarille:”Tänne ei hevillä pääse”.
02.08.2011
Kaupunginhallituksen puheenjohtajalla on otto-oikeus. Se tarkoittaa, että hän voi napata jonkin lautakunnan päättämän asian hallituksen käsiteltäväksi. Hallitus tekee sitten päätöksen kaupunginjohtajan esittelystä. Tämä voi esittää, että asiassa tehdään sama tai eri päätös kuin lautakunnassa.
Hallituksen puheenjohtaja Juhani Nummentalo ei juurikaan ole käyttänyt otto-oikeuttaan muutoin kuin Salvaa eli Ilolansaloa koskevissa asioissa. Se, miksi kyseinen yhdistys on Nummentalon sydäntä lähellä, näennäisesti vain sivuaa politiikkaa. Kyse on henkilökohtaisten suhteiden hoitamisesta, hyvä veli -järjestelmästä. Harmaat eminenssit ovat aina avoimesti esiintyvä tukimiehiä arvokkaampia.
Nykyinen Salvan puheenjohtaja Jarmo Vähäsilta oli SSS:n päätoimittajana Nummentalon tärkein tuki: lehdessä ei koskaan kritisoitu hallituksen puheenjohtajaa eikä hänen puoluettaan. Kun Nummentalo pyrki eduskuntaan, hänen julkistetulla tukijalistallaan ei tietenkään ollut herra Vähäsillan nimeä. Rouvan taisi olla?
Eilinen kaupunginhallitus käsitteli sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöstä olla ostamatta Salvalta määräaikaista kotipalvelua. Hallitus piti lautakunnan päätöksen ennallaan äänin 9-4. Palvelujen ostamisen kannalla oli vain kokoomusryhmä. Aivan samoin numeroin hallitus päätti vajaat pari vuotta sitten vahvistaa lautakunnan tekemän päätöksen ostopalvelusopimuksen irtisanomisesta, jonka Nummentalo oli sinne otto-oikeuttaan käyttäen kiikuttanut.
Sopimuksen irtisanominen ei millään tavalla muuttanut tai heikentänyt Salvan mahdollisuutta tuottaa samoja ympärivuorokautisia asumispalvelua kaupungille kuin ennenkin. Kyse oli siitä, että uudessa kaupungissa kaikkien palveluntuottajien kanssa tehtiin identtiset sopimukset. Ketju Juhani Nummentalo – Anne Juntti – Jarmo Vähäsilta oli vain sitä mieltä, että Salvaa ei olisi pitänyt kohdella samoin kuin muita palveluntuottajia.
Äänestysnumerot tuolloin olivat samat kuin eilen, mutta eivät ihmiset niiden takana: Elovaara ja Suonio-Peltosalo olivat silloin eri mieltä ryhmiensä kanssa.
Salva oli nyt tehnyt kaupungille tarjouksen, josta kaupunki ei yhdistyksen käsityksen mukaan voisi kieltäytyä:yhdistys oli halukas myymään tuottamaansa kotipalvelua ”omakustannushintaan”. Salvan tarjous ei johtunut hyvästä sydämestä vaan taloudellisesta ahdingosta. Täkynä oli se, että ostosopimus olisi ollut määräaikainen. Kaksi vuosikymmentä kunnallispolitiikassa mukana olleena tiedän kyllin hyvin, miten määräaikaisesta pilottihankeesta tehdään permanetti.
Salva käytti tarjouksensa tekemisessä menetelmää, josta sotastrategiassa käytetään termiä sillanpääaseman valtaaminen: pyritään saamaan haltuun tärkeä maastonkohta, josta sitten voidaan aloittaa varsinainen vyöryttäminen. Nostan kesälippistäni lautakunnalle ja hallituksen enemmistölle, jotka näkivät nenäänsä pidemmälle eivätkä antaneet Salvalle sen haluamaa sillanpääasemaa.
_______________________
P.S. Tässä vielä linkkejä asiaa koskeviin kirjoituksiin, jotka on julkaistu Salon Seudun Sanomissa:
| ||