slideshow
Antero Leppänen

Muualla verkossa

18.11.2019

Eilisessä Salon Seudun Sanomien pääkirjoituksessa ruodittiin Salon kaupunginvaltuustossa tapahtuneita loikkia ja eroja. Kirjoituksessa jäätiin odottamaan vastausta siihen, olivatko viime viikon loikka ja kaksi eroa tapahtumaketjun alku vai loppu. Sekä sitä, mihin muuhun kuin valtuustoryhmien voimasuhteisiin loikka vaikuttaa.

Kristillisdemokraatti Pertti Vallitun siirtyminen kokoomuksen valtuustoryhmään olisi varmaan jäänyt lähes merkityksettömäksi episodiksi, ellei hän olisi kaupunginhallituksen jäsen. Loikasta on nyt kulunut reilu viikko, mutta jäljet eivät vielä ole kylmenneet. Pastoriksikin itseään tituleeraava Vallittu pitää kiinni pallistaan kuin lapsi uninallestaan.

On hyvä muistaa, että KD:lle uksi hallitukseen aukesi, kun Vallittu sitä valien jälkeen rukoili KD:lle ties mihin vedoten. Mikään herra ei kuitenkaan ovea avannut, vaan sen tekivät hänen valtuustokollegansa, joita hän lähimmäisiksi kutsuu. KD – ei siis Pertti Vallittu - sai hallituspaikan kollegojensa armosta, eikä suinkaan vaalituloksen ja suhteellisen laskutavan perusteella.

Tämän päivän hallituksen asialistalla on Vallitun jättämä eroanomus. Ei kuitenkaan hallituksen vaan johtamisjärjestelmän kehittämistyöryhmän jäsenyydestä. Kuitenkin on päivänselvää, että Vallitun tulee luovuttaa paikkansa kristillisdemokraattien nimeämälle edustajalle. Tuskin asianomainen itsekään haluaa, että hänet erotettaisiin kunnallislain suomaa mahdollisuutta käyttäen.

Jos Vallittu ei tiedä kaapin paikkaa, se on hänelle näytettävä. Kysymys ei ole sen kummemmasta kuin valtuuston epäluottamuksen osoittamisesta koko hallitukselle, sen erottaminen, uuden nimittäminen ja Vallitun korvaaminen oikealla kristillisdemokraatilla. Voisihan valtuusto tietysti noudattaa suhteellista vaalitapaa, joka on matemaattisen objektiivinen, mutta vaalien jälkeisissä paikkaneuvotteluissa tehtyä poliittista sopuratkaisua tuskin halutaan rikkoa.
____________________________________
P.S. Kaikki me olemme ihmisiä, ja myös kristilliset poliitikot tuntevat vallanjanoa.


13.10.2019 Myrsky vesilasissa

Gallupeja tulee ja gallupeja menee, toteaa vuorollaan jokainen puoluejohtaja, jonka puolue on saanut huonot lukemat kannatusmittauksessa. Kyselyjen tuloksilla, joita nyt julkistetaan kuukausittain, on varmaankin vaikutusta asenteisiin ja jopa äänestyskäyttäytymiseen. Ei niitä muuten tehtäisi. Tilanne muuttuu sietämättömäksi, jos kannatusmittaukset pitävät paremmin paikkansa kuin annetut vaalilupaukset.

Viimeisimmän gallupin tulokset osoittavat, että yleispuolueella, jolla ei ole paria aivan omaperäistä kärkiteemaa, ei ole asiaa edes kolmen parhaan joukkoon, saati sitten ykköseksi. Suomen poliittista kenttää ei enää aikoihin voitu kuvata akselilla oikeisto-vasemmisto. Vedenjakajiksi ovat muodostuneet ilmastonmuutos ja maahanmuutto, mikä on sulattanut keskustan ja SDP:n keskisuuriksi puolueiksi. Kokoomuksen tukijat tuntuvat olevan niin uskollinen joukko, että kannatuslukema on kuin kiveen hakattu, oli puolue sitten hallituksessa tai oppositiossa.

Valtakunnan vakaus ei kuitenkaan ole ulottunut paikalliseen kokoomukseen. Se sisällä myllerrystä on riittänyt ainakin kahdeksan vuotta. Valtuustoryhmän ovesta on tultu ulos suhteellisen tiuhaan tahtiin. Kokoomus ei kahteen vaalikauteen ole saanut läpi salolaista kansanedustajaa. Eikä tällä hetkellä ole varaedustajaakaan, jos juuri loikannutta Pertti Vallittua ei lasketa. Oman kansanedustajan puuttuminen on turhauttanut, ja joidenkin kuntavaalien jälkeen tehdyt henkilövalinnat ovat aiheuttaneet kapinointia. Nokkosina kikkarakasan päällä ovat poltelleet kuppikuntien väliset skismat, yhteensopimattomat henkilökemiat sekä henkilökohtaiset pyrkyryydet. Ison kuvan hahmottamiseksi on katsottava peruutuspeiliin. Siellä näkyy useita kasvoja.

Kokoomus sai viime vaaleissa 12 valtuutettua mutta potkaisi luottamuspulan vuoksi Osmo Fribergin ulos valtuustoryhmästä koko loppukaudeksi. Viime perjantaina kristillisdemokraatti Pertti Vallittu ilmoitti haluavansa liittyä kokoomusryhmään. Kokoomus otti maanantaina uuden jäsenen vastaan. Jos ei olisi ottanut, se olisi ollut paljon suurempi paukku kuin Vallitun loikkaus.

Lauantaina kristillisdemokraattisen ryhmän toinen jäsen ilmoitti eroavansa kaikista luottamustoimista. Valtuusto vapauttanee hänet niistä jo joulukuussa. Marjatta Halkilahti tuli aikoinaan valtuustoon kokoomuksen listalta, mutta erosi heti valtuustoryhmästä, perusti oman ja liittyi jokin aika sitten KD:n ryhmään.
Kansanedustajaksi edennyt Mikko Lundén teki saman tempun: käytti kokoomusta astinlautanaan ja siirtyi sitten perussuomalaisiin. Raimo Honkanen puolestaan löysi kokoomuksen jälkeen poliittisen kotinsa keskustasta. Muitakin siirtyjiä on ollut.

Loikkaus merkinnee Vallitulle hallituspaikan menettämistä. Siksi motiivia on vaikea nähdä. Kokoomuksen arvot tuskin ovat kristillisempiä kuin KD:n. Syy on siis täysin maallinen. Eduskuntavaaleissa Vallittu pääsi perussuomalaisten ja KD:n vaaliliiton varaedustajaksi. Paikan nenän edestä nappasi Mikko Lundén. Vallittu saattaa elätellä toivetta, että hän seuraavissa vaaleissa on Salon kokoomuksen ehdokas. Mutta niin pitkä on matka ja kivinen tie.
______________________________________
P.S. Julkaistu tänään Salon seudun Sanomissa


10.11.2019 Quo vadis, Pertti?

Mikäli valtuutettu Pertti Vallittu ei ole muuttanut tapojaan, hän aloittaa puheensa valtuustossa sanoilla hyvät lähimmäiset. Itse muistan kerran aloittaneeni sanoilla hyvät valtuustotoverit. Osassa valtuutettuja se herätti syvääkin närkästystä, osassa lievää huvittuneisuutta. Kolmannet nuokkuivat.

Perjantaina Pertti Vallittu (kd) ilmoitti halustaan siirtyä kokoomuksen valtuustoryhmään. Prosessi menee niin, että Vallittu esittää pyynnön kokoomukselle, jonka valtuustoryhmä päättää hyväksymisestä. Miksi päätös olisi kielteinen? Loikkarin avulla kokoomuksesta tulisi taas toiseksi suurin ryhmä. Sehän pienensi itse itseään pistämällä Osmo Fribergin ulos ryhmästä. Se on kovin rangaistus, minkä valtuustoryhmä voi jäsenelleen antaa.

Vallittu on julkisuudessa sanonut haluavansa loikattuaankin pysyä kaupunginhallituksessa. Valtakunnan tasolta tuttu kuvio persujen hajottua. Viisi sinistä ministeriä jatkoi kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Mutta lopussa musteni. Vakavaksi kristityksi Vallittu on yllättävän itsekäs, ahne sekä epäempaattinen. Kuinka hän ei ymmärrä, että eivät hänen lähimmät lähimmäisensä (kd) voi ymmärtää, miten hän saattaisi viedä yhdessä hankitun paikan kokoomukselle.
KD:n kannalta tilanne on ikävä siinä tapauksessa, että Vallittu ei halua vapaaehtoisesti luopua paikastaan hallituksessa. KD ei voi vaihtaa edustajaa vaan tarvitsee valtuuston (enemmistön) apua. Vain valtuusto voi näyttä loikkarille kaapin paikan.

Koska tuo pallin menettämisen peikko on selässä, tulee mieleen, onko kokoomus sittenkin houkutellut Vallittua jollakin. Mikä siinä tapauksessa toimi täkynä? Seuraavaksi edessä ovat kuntavaalit 1½ vuoden kuluttua. Onko riittävä houkutin, että saa olla suuren puolueen listoilla? Onko paikallinen KD näivettynyt tai näivettymässä? Jos ei, niin ei ainakaan piristymässäkään.
Vai onko Vallittu asentelemassa tähtäintä pitkälle matkalle eli seuraaviin eduskuntavaaleihin? Nummentalo: menneen talven lumia, Tapio: sulanutta lunta jo sataessaan ja Lundström: lunta pakasteessa. Herra Vallitun visiossa baana on auki?
_______________________________________
P.S. Samalla poksahti koko KD-ryhmä. Marjatta Halkilahti lähtee omasta vapaasta tahdostaan kaikista luottamustehtävistä.


5.11.2019 Päivitys

Mikä erottaa presidentti Sauli Niinistön Mauno Koivistosta? Vastaan itse. Manu oli Mauno Koivisto, Sauli Niinistö alkoi pyrkiä Koivistoksi päästyään tasavallan presidentiksi. Mutta kuten aina alkuperäinen on aito ja jäljennös epäaito.

Voidaan myös kysyä, mitä eroa on stripparilla ja presidenttiehdokkaana olleella Sauli Niinistöllä? Vastaan oitis. Strippari riisuu vaatteensa, jotta voidaan nähdä, millainen ihminen sieltä paljastuu. Niinistö puolestaan puki ja pukee vieläkin päälleen sitoutumattomuuden kaavun, jotta oikea poliittisen nahka ei näkyisi. Niinistö oli ja on porvari. Se ei ole synti eikä häpeä, mutta porvarin pyrkiessä työväen presidentiksi kysymyksessä ei ole vain populismi vaan härskiys. Jos hän olisi pysynyt eduskunnassa, en ole lainkaan varma, että hänen Nato-kantansa olisi sama kuin nyt.

Niinistön pääsy toiselle kaudelle oli läpihuutojuttu. Hänen kilpailijansa käyttäytyivät kuten ihmisiä on neuvottu menettelemään karhun kohdatessaan. He heittäytyivät maahan ja leikkivät kuollutta. Aina kun joku on kisan ylivoimainen voittaja, on kysyttävä, miltä osin ylivoimaisuus perustui voittajan erinomaisuuteen ja miltä osin kanssakilpailijoiden huonouteen. Nyt ihmetellään Niinistön valtavaa kansansuosiota. En tiedä, miksi kaiken maailman dosentit ja politiikasta kirjoittavat haluavat esittää yhden ja mahdollisimman pinnallisen selityksen: Niinistö on isähahmo, jollaista kansa tarvitsee.

Aivan väärin on väittää, että Niinistön hegemonia ja nykyinenkin suosio johtuisivat yhdestä ainoasta tekijästä. Siksi on paikallaan muistuttaa hänen henkilöhistoriastaan. Niinistön kannatus kansanedustaja nousi, jos nyt ei aivan pilviin mutta kuitenkin korkealle henkilökohtaisten tragedioiden ansiosta. Hänen vaimonsa kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa 1995. Sankari Niinistöstä tuli, kun hän sähkötolpassa roikkuen selvisi hengissä tsunamista vuonna 2004.
Tuota onnettomuutta edelsi vuoden kestänyt kihlaus ex-missi Tanja Karpelan (94-60-90) kanssa. Epäselväksi on jäänyt, oliko suhteen päättyminen onni vai onnettomuus, mutta iltapäivä- ja naistenlehtiä ainakin myytiin kai jopa tolkun ihmisillekin ”tulevan presidenttiparin” parvekevilkutuksilla.

Vuoden 2006 vaaleissa Niinistö kävi puolivallattomana leskimiehenä häviämässä Tarja Haloselle, mutta naituaan poikiensa ikäisen Jenni Haukion kolme vuotta ennen seuraavaa kisaa, hänestä tuli presidentti. Tylsän ”vaalikamppailun” aikana tuli sitten uutinen, että isoisästä tulee vielä kerran isäkin. Se oli sitten siinä. Kirsikaksi populismikakkunsa päälle Niinistö asetteli vielä lupauksen olla työväen presidentti.  
Olivatko reilun vuoden takaiset vaalit osoitus siitä, että puolueiden asettamilla ehdokkailla ei jatkossakaan ole realistisia mahdollisuuksia tehdä ehdokkaastaan presidenttiä. Sääli, sillä presidentti ei ole virkamies vaan poliitikko. Saammeko jatkossa siis puolueettomia ja riippumattomia ehdokkaita poliittiseen tehtävään?

Mauno Koivisto oli puheissaan joskus tahallaan epäselvä ja fundeeraava, mutta Niinistö ei aina itsekään tiedä, mihin hänen koukeroinen sanailunsa häntä vie. Koivisto toteutti parlamentarismin, ja nyt Niinistö yrittää päästä maamme poliittiseen historiaan esittämällä presidentin valtakauden lyhentämistä. Halu kansakunnan unilukkariksi on kova, ja kyllä hänellä tuntuu perässähiihtäjiä riittävän.
_____________________________________________
P.S. Otsikko johtuu siitä, että paljon samoja ajatuksia esitin blogissani heti vaalien jälkeen 1/2018.



Uutiset Salo.fi

Joulukuun ja vuodenvaihteen muutokset Paikun liikennöinnissä

Lue lisää »

Sykäys-tiimi on vuoden YES Agentti 2019 Varsinais-Suomessa

Lue lisää »

Uutiset Demokraatti.fi

Pekka Haavisto kommentoi Naton tilannetta ja Virossa vellonutta kohua: ”Minä en suoraan sanoen ymmärtänyt niistä lausunnoista”

Viron sisäministeri räväytti tällä viikolla sanomalla, että maassa suunnitelmaan vaihtoehtoa B Naton ristiriitojen vuoksi. Vaikka oikeistopopulistista...

Lue lisää »

”Helsingillä on varaa olla säästämättä asumisesta ja palveluista” – Helsingin Demarinaiset patistaa asunnottomuuden kitkemiseen

Helsingin Demarinaiset pitää tärkeänä, että Helsingissä kiinnitetään huomiota asumisen kalleuteen ja sen tuomiin haasteisiin. Erityisesti...

Lue lisää »