slideshow
Antero Leppänen

Muualla verkossa

21.5.2018 Pakkosääli

Jos minulta kysyttäisiin, keitä Tuntemattoman sotilaan roolihahmoja siniset ministerit Timo Soini ja Jussi Niinistö eniten muistuttavat, sanoisin, että Rahikaista ja Lammiota. Niinistö saattaa olla Lammiotakin veemäisempi, mutta Soini ei varmasti pärjää Rahikaiselle spontaanissa läpänheitossa. Tulipahan kuitenkin vastattua, vaikka ei kysyttykään.

Kolme kuukautta sitten kirjoitin Salkkarin kolumnissani, että siniset eivät voi jatkaa hallituksessa tahdottomina vätyksinä, kun puolueen kannatus gallupeissa on - virhemarginaalit huomioiden – osittain pakkasen puolella. Kolmessa kuukaudessa siniset eivät suinkaan ole ryhdistäytyneet, sen sijaan heidän ministerinsä ovat kärsineet kaikenlaisista pakkoliikkeistä.
Timo Soini lienee se, joka kiihkeimmin haluaa sinisten tukevan istuvaa hallitusta, joka puolestaan tukee sinisiä kuin köysi hirtettyä. Ulkoministerin salkku on Soinille tärkeä, koska hän on politiikassa laskevan auringon mies, joka hajotti perustamansa puolueen. Ei Soinilla kuitenkaan mitään hätää ole, kyllä hyvät veljet Juha & Petteri hänet jollekin vihreälle oksalle nostavat. Sisimmältään Soini on seteliselkärankaisten lipevää sukua.

Jussi Niinistön, tuon muriseva kivikasvon hermostuneisuus näkyy siinä, että hän käyttäytyy täysin epäloogisesti. Niinistö esitti, että taloudellisista syistä naisten asevelvollisuus jäädytettäisiin vuodeksi. Saamieni tietojen mukaan menoleikkaus olisi neljä miljoonaa euroa.
Samaan hengenvetoon hän esitti, että varusmiehille alettaisiin maksaa kotiuttamisrahaa. Sen kustannukset olisivat – yllätys, yllätys – neljä miljoonaa. Vain joku ilkeämielinen voi linkittää nämä ehdotukset. Niinistö on musta patriootti ja kuuluu varmaan johonkin urheiluseuraan, esimerkiksi Helsingin Työväen Ampujiin.

Sampo Terhon kiukkuinen naama ilmestyi Kaj Turusen loikkauksen yhteydessä olohuoneeseemme kertomaan, miten kokoomus oli juonitellut kaataakseen hallituksen ja sitä kautta sote-uudistukseksi ristityn hallintomullistuksen. Jos/kun Terhon kiukku ei ollut aitoa, niin sitten hänessä jokin nuorisoseura on menettänyt kelpo näyttelijän.
Uskon kyllä, että kokoomus on juonitellut ja juonittelee, siihen sopivat erinomaisesti Petteri Orpon näennäisesti viattomat kasvot. En kuitenkaan osta sitä sitä väitettä, että kokoomus haluaisi omilla toimillaan aiheuttaa hallituksen kaatumisen. Terveydenhuollon alistaminen markkinavoimille on ideologisesti katsottuna kokoomuksen merkittävin hanke viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana. Lasken tuon ajan alkaneen Holkerin hallituksesta, joka nimitettiin 1987.

Viikko sitten siniset kertoivat aamutuimaan, että he pitävät iltapäivällä tiedotustilaisuuden, jossa tehdään ”jättipaljastus”. En päivystänyt netissä saadakseni heti tietoa heidän pommistaan, joka myöhemmin osoittautui kotitekoiseksi: Sininen tulevaisuus julkisti logonsa ja kertoi olevansa uudistusmielinen konservatiivinen puolue. Siinä on hassu toisensa poissulkeva sanapari, sillä sana konservatiivinen on peräisin latinasta ja tarkoittaa säilyttämistä eli nykytilan pitämistä ennallaan. Uudistusmielisen konservatiivinen on minusta yhtä vaikeasti ymmärrettävissä kuin nikotiiniton tupakka, kofeiiniton kahvi tai alkoholiton viina.
Terhon oli pakko houkutella mediaa paikalle sillä, että hän ei kertonut, mistä ”pommista” oli kysymys. Jos hän olisi tiedottanut sisällöstä avoimesti, uutisarvon mitättömyys olisi vähentänyt kiinnostuneiden määrän minimiin. Säälittävä yritys.

Aina kun Simon Elo antaa medialle jonkin lausunnon, mieleeni muistuu piirrossarja Kiviset ja Soraset. Se päättyi joka kerta siihen, että Retu Kivinen kantoi lemmikkidinosauruksen ulos talosta ja istutti sen kovakouraisesti ylärapulle. Dino (Baby Buss) suuttui, ampaisi sisään ja paiskasi oven lukkoon. Retu jäi hakkaamaan ovea ja huutamaan vaimonsa nimeä. Simon poikkeaa Dinosta siinä, että vaikka hän vaikuttaa kameroiden eteen työnnetyltä, hän pysyy paikallaan eikä pujahda kulisseihin naruista vetelevien seuraksi.
_________________________________________________________
P.S. Sanotaan, että sääli on sairautta. Nyt on kuitenkin pakko sääliä.


16.5.2018 Totuutta etsimässä

Politiikassa käyttökelpoinen on slogan, jonka mukaan viisaus alkaa tosiasioiden tunnustamisesta. Tavallisen kansalaisen osalta tunnustamista hankaloittaa se, että on vaikea erottaa, mitkä tuotokset uutisvirrassa ovat tosiasioita ja mitkä jätöksiä. Miettiessään, onko talous menossa laskuun vai nousuun, moni luottaa enemmän taksikuskeihin kuin asiantuntijoiden kasvu- tai laskuennusteisiin. Laskussa talous ei ole tolpillaan mutta taksit ovat, nousussa osat vaihtuvat.

Maan hallitus hehkuttaa, miten se on onnistunut nostamaan työllisyysastetta ja luomaan uusia paikkoja kilpailukykysopimuksen avulla jopa ennen sopimuksen voimaan astumista. Opposition mielestä taantumasta on päästy pääasiassa maailmantalouden elpymisen ansiosta. Sieltä piikitellään, että eivät poliitikot luo työpaikkoja vaan yritykset. Talouden parantuminen on opposition näkemyksen mukaan siis tapahtunut pikemminkin hallituksen toimista huolimatta kuin niiden ansiosta.
Totuuden selvittämiseksi veronmaksajilla ei välttämättä ole taitoa eikä aikaa ja kaikkein vähiten halua. Karmeinta on, että totuuden siemen talousasioissa on erittäin syvällä, jos sitten sielläkään.

Salon kaupunginhallitus on hyväksynyt tilinpäätöksen ja hakee hyväksytään-leimaa valtuustolta. Tilinpäätöstä voi luonnehtia erinomaiseksi. Positiivista on, että se on jo kolmannen kerran peräkkäin ylijäämäinen. Tasetta saatiin kasvatettua noin seitsemällä miljoonalla eurolla, vaikka lainamäärä pienentyi 10 miljoonalla. Kaukana ovat kuitenkin ajat, jolloin – rantasalmelaisittain ilmaisten – rahaa oli niin, että ranteita kivisti.
 
Manner-Suomen 295 kunnasta vain 46:lla lainamäärä asukasta kohti on pienempi kuin Salolla. Se ei silti ole mikään kultapossukerho. Lähes kaikki ovat pieniä kuntia, joissa väkimäärä vähenee, ja peruselintoimintoja ylläpidetään valtionosuuksien avulla. Mutta voimmehan me ylpeillä sillä, että olemme samassa porukassa Kauniaisten ja Naantalin kanssa. Salo on siirtynyt verotulotasauksen maksajasta sen saajaksi. Alaston totuus on, että Salo ei enää tue köyhiä kuntia, vaan ottaa vastaan ”köyhäinapua”. Haittaaks se?

Talouden tasapaino on saavutettu hyväksi koetulla reseptillä. Talousjohtaja leipoo aina toukokuussa hallituksen hyväksyttäväksi raamin. Tulot arvioidaan alakanttiin ja menot yläkanttiin. Jos ja kun syksyllä lautakuntien talousarvioesitykset ylittävät raamin, otetaan punakynä käyttöön. Sitten hallitus ja valtuusto siunaavat budjettiesityksen kenties kosmeettisin muutoksin.
Kesäkuussa valtuusto hyväksyy aina edellisen vuoden tilinpäätöksen. Viime vuosina on käynyt niin, että tulot olikin arvioitu alakanttiin ja menot yläkanttiin. Esimerkiksi viime vuoden tilinpäätöksen arvioitiin jäävän kahdeksan miljoonaa miinukselle, mutta tulos on seitsemisen miljoonaa plussalla. Erotus on 15 miljoonaa eli parin veroprosenttiyksikön verran. Taloudesta päättäminen on aivan liian tärkeä asia jätettäväksi poliitikoille. Totuus taas on niin arvokas asia, että sitä kannattaa etsiä, vaikka ei  löytäisikään.
_______________________________________
P.S. Julkaistu tänään Salon Seudun Sanomissa


10.5.2018 Tapaus Jaana Haapasalo

Salon kaupungin voimassa olevassa hallintosäännössä on uutena kohtana määräys puheenjohtajaneuvostosta. Se sopii muista kuin hallintosäännössä määrätyistä valtuuston kokoustoimintaa ja kyselytuntia koskevista käytännön toimista.

Salon Seudun Sanomat uutisoi tänään, että puheenjohtajaneuvosto, joka minulle tähän asti on ollut täysin tuntematon elin, on antanut kaupunginvaltuutetulle huomautuksen. Jaana Haapasalo seisoi mielenosoituksellisesti koko viime kokouksen ajan valtuutetuille varattujen istumapaikkojen ulkopuolella. Puheenjohtajaneuvosto on nyt kehottanut häntä jatkossa istumaan kokouksissa omalla paikallaan. Lisäksi hän sai huomautuksen uhkaavasta ja asiattomasta käytöksestä kokousyleisöä kohtaan salin ulkopuolella.

Haapasalo kritisoi lehdessä käytöksestä saamaansa huomautusta, koska se hänen mielestään perustui yksilöimättömiin väitteisiin. Asian nyt oltua lehdessä esillä, kerron julkisesti olleeni paikalla, kun kyseinen valtuutettu solvasi kahvilassa kanssani samassa pöydässä istuneita henkilöitä.
Koska en ymmärtääkseni ole juridisesti asianomainen, voin todistaa, että valtuutetun käytös pöytämme vieressä oli solvaavaa/asiatonta, kovaäänisten aggressiivista. ja epätavallisuudessaan uhkaavalta tuntuvaa. Ensi maanantaina pidettävässä kokouksessa alkurutiinit saattavat olla normaalista poikkeavat.
_____________________________
P.S.  Ja eikun kokoustamaan!


7.5.2018  Reilua peliä?

Asko Lehtonen kirjoitti eilisessä pakinassaan, että Salon kokoomuksen valtuustoryhmä ei aina ole mahtunut yhteen ja samaan bussiin, vaikka porukkaa ei ole tusinaakaan. Eikä mahdu jatkossakaan vaikka ryhmä pienenisikin.

Eilen kokoomusryhmä täytteli paikkoja, jotka vapautuivat Sanna Lundströmin luovuttua kaikista muista poliittisista luottamustehtävistään paitsi valtuustopaikastaan. Luopumistaan hän selitti sillä, että hänen uusi työnantajansa ei hyväksy työntekijöiden toimimista merkittävissä poliittisissa tehtävissä. Selvä, merkitty tiedoksi.

Veikkailin näillä sivuillani, että hallitukseen nousisi Annika Viitanen. Se tuntui loogiselta, koska kunnallisjärjestö oli ennen vaaleja tehnyt päätöksen, jonka mukaan valtuutetut saavat valita luottamuspaikkansa äänimääriensä mukaisessa järjestyksessä. Väärin se meni siksi, että halusin uskoa, että järjestöpäätökset tehdään noudatettaviksi. Jos Viitasen eilistä ohittamista tullaan perustelemaan sillä, että hän valitsi jo kerran opetuslautakunnan puheenjohtajuuden, ei haluta noudattaa järjestöpäätöksen henkeä vaan lisää poliittisia ruumiita.
Hallituspaikka menee Anna-Leena Yli-Jamalle, joka sai vajaat 200 ääntä ja oli kokoomuksen sisäisen pörssin yhdeksäs. Hän sai SSS:n mukaan paikkansa äänestyksen jälkeen, vaikkakin selvällä marginaalilla. Ylläri! Varapuheenjohtajaksi valitaan Elina Suonio-Peltosalo, joka jo on istunut hallituksessa. Valtuusto toimii päätösten kumileimasimena.

Mitä eilisillan päätöksestä sitten seuraa? Silläkin riskillä, että olen jälleen väärässä, veikkaan, että kokoomusryhmä pienenee entisestään. Kysymys kuuluu, kuinka moni Viitasen lisäksi lähtee.
Marjatta Hyttisen pelättiin tai pelätään olevan yksi potentiaalinen lähtijä. Tein johtopäätöksen siitä, että hän peri Lundströmin jäämistöstä itselleen kaksi postia: hallituksen varajäsenyyden ja paikan maakuntavaltuustossa.
Voisiko Hyttinen olla niin kiittämätön, että hän noiden ”kiitosten” jälkeen sanoisi ryhmälleen: kiitti mulle riitti? Vai hyvitettiinkö Hyttistä siitä, että hän hiljakkoin jäi – kunnallisjärjestön puheenjohtajan ilmeisestä kämmistä johtuen – nuolemaan näppejään ylikunnallisen jätelautakunnan paikkaa täytettäessä?

Paikallinen sekoomus halusi siis heittää bensaa kytevään hiillokseen, ja kyllähän siitä roihu syntyy. Liekkien loimussa tulee näkymään vain sytyttäjiä, koska palokuntaa ei vaivauduta hälyttämään paikalle. Antaa palaa!
________________________________________
P.S. En hämmästyisi lainkaan, jos kokoomuksen kunnallisjärjestön edustaja tai joku muu napamies lausuisi – Orpon mallin mukaisesti – että nyt ryhmä on entistä vahvempi.


6.5.2018 Olisi pitänyt

Kaikilla ihmisillä yhteisenä piirteenä on, että omien virheiden myöntäminen on lähes yhtä vaikeaa kuin sokealle näkeminen. Näin siitä huolimatta, että erehtymisen sanotaan olevan inhimillistä. Uskoakseni kuitenkin lähes kaikki myöntävät olleensa joskus väärässä. Kun erehtyminen sitten myönnetään, sen merkitystä lievennetään esimerkiksi mutta-lauseella.

Paavin jälkeen maailman toiseksi erehtymättömin on Paavo Väyrynen. Paavit vaihtuvat ykköspaikalla, mutta kakkospalli on tiukasti Väyrysen hallussa. Vuoden verran hänen kannoilleen on kolkutellut Donald Trump, mutta ei hän ole päässyt rinnallekaan. Suomessa hopean nappaa Timo Soini, joka ei kadu sitäkään, että ministerikiimassaan hajotti perustamansa puolueen. Sulavimmin väärässä olemisensa taas on kuitannut Alexander Stubb: Sori siitä ilman mitään muttia.

Ennen pääministeriyttä ja sen alkutaipaleella keskusta piti Juha Sipilää poliittisena messiaana. Kilpakumppaneiden arviot hänestä olivat nekin ylistäviä, ja mediakin suitsutti. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuota ei tarvitse ihmetellä tänäänkään: Väyrysen ja Pekkarisen rinnalla Sipilä vaikuttaa edelleen raikkaalta. Kyllähän hapansilakkaan (surströmming) verrattuna vieruskaverin paukku tuntuu sangen lievältä hajuhaitalta.

Pääministerin olisi jo ajat sitten tullut myöntää, että sote-uudistusta tehtäessä olisi pitänyt keskittyä kolmen alkuperäisen tavoitteen saavuttamiseen: perusterveydenhuollon laadun parantamiseen, palvelujen saatavuuden turvaamiseen ja menokehityksen hillitsemiseen.
Uskoisin hänen tänään jo tunnustavan itselleen virheeksi senkin, että hirtti itsensä maakuntavaalien ajankohtaan. Nyt hän todennäköisesti ristii joka ilta kätensä rukoillen, että sosiaali- ja terveyslautakunnassa olevat hallituspuolueiden edustajat kiirehtisivät työn valmistumista ennen heinäkuun alkua. Näin silläkin riskillä, että tulos ei ole priimaa vaan sutta ja sekundaa.

Sipilän luulisi katuvan myös sitä, että hän lupasi hallituksensa luopuvan poliittisista virkanimityksistä. Toimittajat tulevat kyllä muistuttamaan tästä lupauksesta eduskuntavaalien paneeleissa.
On Sipilä varmaan sitäkin miettinyt, olisiko sittenkin ollut järkevintä ottaa Paavo Väyrynen ministeriksi. Ei se välttämättä hänen asemaansa olisi nykyistä tukalammaksi tehnyt. Otsikoihin Väyrynen olisi itsensä tunkenut, mutta niin hän on tunkenut ja tunkee nytkin. Kesäkuun 12 päivästä lähtien tulee fyysisestikin lähes iholle.
_____________________________________
P.S. Olisiko sittenkin ollut itselle helpompaa ja mukavampaa pysytellä miljoonabisneksissä, pääministeri miettinee?


3.5.2018 Mattila ei loikkaa vaan floppaa

Media on poliitikoille yhtä elintärkeä kuin juomavesipullot erämaassa vaeltaville. Siitä huolimatta pääministeri Sipilä on torjunut säännönmukaisesti kutsun saapua YLE:n ajankohtaisohjelmiin. Se kertoo siitä, että Sipilä on uskovaiseksi ihmiseksi yllättävän pitkävihainen. Hän jauhaa mielessään YLE:n kanssa käymäänsä kärhämää eikä hyväksy sitä, että YLE ei ole hallituksen äänitorvi.

Eilen A-studion vieraana oli sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila. Vartissa kävi ilmi, että Mattila on valitettavasti aivan onneton ministeri, vaikka hän varmaan onkin aivan hyvä ihminen. Ministeri sai minut vakuuttuneeksi kahdesta asiasta.
Ensinnäkin siitä, että hänen näkymättömyytensä julkisuudessa ei ole sattumaa eikä median harjoittamaa syrjintää. Eikä kyse myöskään ole siitä, että hän tietoisesti toimisi Sipilän mallin mukaisesti. Ministeritoverit eivät varmaankaan ole päästäneet häntä suoriin tv-lähetyksiin. Se olisi nakertanut entisestään sinisten julmaa 1,5 prosentin kannatusta ja huonontanut koko hallituksen imagoa.
Toiseksi siitä, että hänkään ei usko siniseen tulevaisuuteen. "Eihän tässä voi rukkasiakaan tiskiin lyödä", Mattila totesi, kun toimittaja kysyi alhaisista kannatuslukemista. Kapulakielellä ilmaisten hän oli resignoitunut. Loppu häämöttää.

Jään mielenkiinnolla odottamaan, miten siniset tulee suhtautumaan EU:n talousarvioesitykseen. Komissio nimittäin ehdottaa, että jäsenmaat joutuisivat brexitin maksumieheksi rahoittamalla Britannian lähdön aiheuttaman vajeen. Eikä siinä vielä kaikki; komissio haluaa budjetin koon kasvattamista ja sitä kautta lisämaksua jäsenmaille. Suomen osalle lankeaisi ilmeisesti 400 miljoonaa. Jos siniset haluavat pitää sanoistaan ja lupauksistaan kiinni, he eivät voi hyväksyä lisälaskua. Entä sitten?
__________________________________
P.S. Hallitus on jo natissut liitoksissaan. Aiheuttaako EU:n lisärahoitus toteutuessaan jo seinien repeämiä?


1.5.2018 Kahden tason politiikkaa

Tampereella vallitsee kaaos. Hullunmylly ei koske pelkästään Hämeenkatua vaan kaikkia niitä keskustan osia, joissa nyt tehdään perustyötä raitioliikenteen eteen. Saa nähdä, miltä kaupungissa näyttää kolmen vuoden kuluttua, kun raitiovaunu pedelöi väliä Pyynikintori-Hervanta tehden sivuloikan myös TAYS:n nurkalle, ja Tappara pelaa uudella areenalla.

Nyt jo perinteeksi muodostunut vappureissu vanhaan opiskelukaupunkiini jäi melko lailla vajaaksi, kun pakottavasta syystä – ei kuitenkaan sateesta johtuen – vappujuhla Keskustorilla ei toteutunut. Se siitä.
Kun jäin live-esitystä paitsi, tyydyin hakemaan sattumia uutisvirrasta. Vappuna itsensä hassuilta saivat näyttämään ainakin siniset, jotka olivat olleet liikkeellä varoittelemassa kansalaisia itse keksimistään sosialismin vaaroista.  

Siniset ovat olleet täydet kolme vuotta mukana sekä tukemassa että toteuttamassa porvarillista hallintovallankumousta ja kyykyttämässä kaikkein vähäosaisimpia. Nyt vappuna he ovat olleet Soinista aina herra Hakkaraiseen asti maalailemassa sosialismin kauhuja kuulijoidensa verkkokalvoille. Sosialismi on kuulemma uhka, jota STS-hallitus raivokkaasti torjuu.
Toimintamalli on suoraan – ei sudenpentujen vaan – italialaisten taskuvarkaiden käsikirjasta. Kun henkilö huomaa menettäneen lompakkonsa, voro huutaa apua kilvan uhrinsa kanssa, viittoilee kiivaasti itsestään poispäin ja juoksee sitten tekaisemansa varkaan perään.

Sinisten epätoivo on täysin ymmärrettävä. Puolueen ilosanomaa ei ole saatu levitettyä kansan keskuuteen, eikä kannatusta siksi ole juuri nimeksikään. Syy saattaa olla hyvin yksinkertainen: sanoma puuttuu. Esimerkiksi tänään Sampo Terhon vappupuhe oli houkutellut paikalle ilmeisesti vain kaikkein läheisimmät; kuulijoita keskellä Stadia oli kourallinen.

Viime kesän ulosmarssi näyttää päättyvän sinisten poliittiseen joukkoitsemurhaan. En halua sulkea pois sitä, että tämä itsari sopii Timo Soinille aivan erinomaisesti. Tuleepahan toteen näytetyksi, että vain hänestä oli persupomoksi. Tätä Soini toisteleekin nykyään joka käänteessä. Soinista on mahtavaa päästä pullistelemaan sillä, miten hän loi ja nosti puolueen, joka kaatui heti, kun hän hellitti siitä jumalaisen otteensa.

Paikallinen kokoomus puolestaan on jälleen uudessa tilanteessa, joka parhaassa tapauksessa voisi johtaa rivien tiivistymiseen ja ristiriitojen hälvenemiseen. Pahimmassa tapauksessa heitetään bensaa eripuran liekkeihin.
Julkinen salaisuus on, että vaalien jälkeen Annika Viitanen ei halunnut ottaa vastaan paikkaa kaupunginhallituksessa, koska sinne oli menossa myös Sanna Lundström. Heidän huonot välinsä eivät olleet eivätkä ole selitettävissä pelkästään henkilökemioiden yhteensopimattomuudella.

Veikkaan, että Annika Viitasen nousu hallitukseen tullaan siunaamaan ainakin näennäisen yksimielisesti. Siitä syntyy kuitenkin tarve vaihtaa ihmisiä luottamushenkilöpaikoilla alkaen opetuslautakunnan puheenjohtajan pestistä. Jos remonttiin menee monta paikkaa, rotaatio saattaa synnyttää sisäistä taistoa. Katsellaan ja kuunnellaan.
________________________________
P.S. Salon demarit eivät ole sotajalalla keskenään, mutta tuoksahduksia poliittisista ilmavaivoista on aistittavissa.


Uutiset Salo.fi

Kirjastoautojen kesätauot

Lue lisää »

Yrityssalo hakee projektipäällikköä elintarvikealan kehittämishankkeeseen

Lue lisää »